13A1187L1177N10P81K

73A1177L1181N04N77K

153A1181L1181N00P77K

223A1181L1193N12N65K

54A1193L1195N02N63K

194A115L1172N23P86K

234A1172L1171N01P87K

294A1171L1188N17N70K

105A118L1186N02P72K

125A1186L1184N02P74K

175A1184L1194N10N69K

Luin tuossa lukematta jääneitä blogeja ja pisti silmääni Vilukissin susijuttu. Joka sai minut sitten jo tutkailemaan asioita enemmänkin. Ja miettimään asiaa kantilta jos toiseltakin. Ei, en ole nähnyt noin kuukausi sitten lähetettyä ajankohtaisohjelmaa. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä ettei meillä ole TV:tä. Tämä kirjoittamani juttu on siis omien tonkimisieni ja pähkäilyjen tulosta. Yritän miettiä asioita realisesti ilman suurempaa kiihkoilua. Mitään lähdeluetteloa en rupea tekemään, koska tiedot ovat muruisia sieltä täältä ja kunnollinen tutkimus veis aikaa ja voimavaroja vuosia. Enkä ole mikään tutkija. Kunhan pähkäilen.

”Susipelko on Suomessa vanhaa perua. Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 1652 Iisalmen pitäjästä kotoisin olleen Lauri Kapaisen teloitettavaksi ja poltettavaksi susien noitumisen vuoksi. Tuomion mukaan Kapainen oli tunnustanut "noituneensa" ne sudet, jotka edellisenä talvena raatelivat ja söivät Jääsken pitäjässä 18 lasta.”

’Tappajasusinaaras’ tappoi 18.1.1880-2.1.1882 välisenä aikana 22 lasta. (Kaiken kaikkiaan vuosien saatossa kirkonkirjoihin on merkitty 110 lapsen susisurmaa Suomessa.) Ikävuosiltaan lapset olivat 2-10v. Vain yksi lapsi pelastui sananmukaisesti suden suusta; 9 vuotias ’Susi-Iita’ Iida Elina (Kustaantytär) Laakso. Toisaalla puhutaan yhdestä sudesta, toisaalla pariskunnasta. Puhutaan hallavasta takkuturkkisesta susinaaraasta. Oliko susi kenties heikossa kunnossa ja riista vähissä? Olihan juurikin vuosina 1866-68 ollut suuret nälänhätävuodet ja luulen että metsien riistakannat olivat tuolloin metsästetty kokolailla tyhjiksi. Ei riistakanta ihan äkkiä toivu sellaisesta hävityksestä. 1920-luvulla hirviä arvellaan ollen n.200 yksilöä. Oliko ihmisillekään sittenkään silloin tarpeeksi ruokaa? Lapsia oli taloissa paljon ja elinolot ahtaalla. Kuoliko joku lapsista ’heikkouttaan’(väkivalta, kehitysvammaisuus, tapaturma)? Tuliko jonkun mieleen kenties viedä vain vaateriepuja metsään ja salaa haudata oma lapsi? Siinähän meni sekin suden syyksi sekin. Ovathan vanhemmat maailman sivu pahempaakin omille lapsilleen tehneet jopa syöneet. Todellisuuden yksin Luoja tietää.

Mihin korpimetsään sudet enää pääsee? Suuria metsäalueita ei enää kauheasti ole, jossa olisi riistaa ja elinoloja jopa kymmeniä kilometrejä päivässä vaeltaville ja saalistaville eläimille. Ihminen valloittanut asuinalueekseen suurimman osan entisistä metsäalueista. Siitäpä on seurauksena että pedot niin susi, ilves kuin karhukin tuppantuuvat asutusten likelle. Pantasuden reitti oli kulkenut erään lomitustalon naveten takaa. Työkaverini ovat olleet vähällä ajaa niin susien, ilveksien kuin karhujenkin kanssa yhteen. Ja yksi tuttu olikin ajanut kuora-autolla talvella vahingossa ilveksen yli. Iso auto kun ei talvella niin vain pysähdy. Ja olen itsekin henkilökohtaisesti nähnyt työmatkalla niin suden kuin karhunkin. Ilvestä en vielä ole sattunut näkemään.

Ja mikä on sen helpompaa saalista kuin ihmisen tuotantoeläimet, lemmikit tai lapset. Ihminen voi elää petojen kanssa aika huonosti samalla alueella hoivattaviensa (tuotantoeläimet, lemmikit, lapset) kanssa. ”...keinoja susivahinkojen ennaltaehkäisyyn ovat esimerkiksi kotieläinten sulkeminen yöksi sisätiloihin tai pienehköihin, hyvin suojattuihin aitauksiin -viedäänhän polkupyörätkin usein yöksi pois varkaiden ulottuvilta. Ison lammaslauman voi ajaa yöksi sudenpitävällä aidalla ympäröidylle pienemmälle peltolohkolle.” Tuotantoeläimet voidaan laittaa rakennukseen yöksi, mutta kun sinnekin voi tunkeutua. Tietysti apuun voisivat tulla ns. laumanvartijat. Niistä lisää myöhemmin.

Lemmikkit taas voi hävitä melkein omistajien silmien edestä, juoksunarusta tai jopa kattamattomasta tarhasta. Tarha täytyisi olla kaltereistata kalterielementeistä rakennettu ja katettu. ”Elementin leveys on 200 cm ja korkeus 175 cm. XXX -kalterielementin kalterin vahvuus on 1,6 cm ja kalterien väli 8,1 cm. Ovessa kalterien väli n. 9 cm. Elementin kehä on 25x25 mm putkea.” Susi loikkaa helposti yli kahden metrin korkeiteen. Ja karhun tassussa on voimaa katkaista sonnin niska yhdellä iskulla. Joten koirat olis paras pitää yöt ja poissa olonsa tukevassa rakennuksessa. Vaikka ’kopin’ rakentaisi lankuista tarhan yhteyteen pitäisi pohja tarhaan valaa betonista, ettei vieraileva ’tähti’ kaivautuisi ali. Ja hyvä jos tämän kaiken saisi alle 1000€. Kissat olisi hyvä sulkea myös samalla tavalla tai rakentaa niille tarhansa. Maalla saisi varmaan tärähtäneen maineen, jos et satu kasvattamaan pitkäkarvaisia rotukissoja. Siellähän ne vaeltavat vapaana suurimmaksi osaksi. 

Entä miten varjella ja turvata pienten lasten leikit ja koulutie? Useinpien lasten vanhemmat käyvät töissä maallakin kodin ulkopuolella. Ei siinä ehdi lapsen kanssa olla ulkona niin paljon kuin lapsi siellä haluaisi/pitäisi olla. Usein lapsi (5v. ->) leikkii pihassa hiekkalaatikollaan yksin. Joku vaan välillä kurkkaa ikkunasta, että kaikki on ok. Jos kouluun on matkaa alle 5 km, joutuu lapsi kulkemaan koulumatkan omin neuvoin (paitsi ekaluokkalaiset). Jos vanhemmat järjesta itse jonkinlaista kuljetusta. Ja onkin paljon vaihtoehtoja jos aluella on petoja. Valtiohan ei enää ’susikyydityksiä’ järjestä. Yhtää lasta ei kuitenkaan tarvitsisi pedon suuhun joutua.

Niistä laumanvartijakoirista piti vielä kirjottamani. Mielestäni laumanvartiajakoira on ihan jees, MUTTA... on pitää osata ja vaivaantua kouluttaa ja niillä pitää olla sitä työtä mihin ne on jalostettu. Muuten tulee ongelmia ja pahoja. Ja ihmisten pitäisi tajuta se, että jos laitumella on laumanvartijakoira niin silloin sinne EI OLE vieraalla mitään asiaa.

Ja vielä tuo pohjoisen poronhoitoalue on luku sinäänsä. ”Susien noin 170 000 euron vahingot poroelinkeinolle tammi-helmikuussa.” Sillä tuotantoeläimiä kun ei voi sulkea mihinkään ’porolaan’. Koska se menisi jo sitten ihan eläinrääkkäyksen puolelle. Ja heille poro on suurin elinkeino.

Ja jottei lukijan verenpaine pääse ihan pohjalukemiin laskemaan annetaan siihen vielä piristys ruiske. Koirasudet. ”Koirasusi tarkoittaa mitä tahansa suden ja koiran sekoitusta, oli se sitten koira-susi, koira-koirasusi, koirasusi-koirasusi tai koirasusi-susi. Eläimessä voi olla myös mitä tahansa suden alalajia sekoitettuna mihin tahansa koirarotuun. Yleensä koirasusiin kuitenkin risteytetään arktisia vetokoiria, saksanpaimenkoiraa tai valkoista paimenkoiraa, joilla pyritään säilyttämään susimainen ulkonäkö. Lemmikkinä käytetyt koirasudet eivät ole tulosta villin suden ja koiran risteytymästä, vaan koirasusiin käytetyt sudet ovat pääasiassa Amerikkalaisia tarhasusia. Jotkut tarhasusilinjat menevät 1940-luvulle asti, jolloin susia kasvatettiin turkiksiksi. Niin ei enää tapahdu, mutta näiden turkiseläinten jälkeläiset ovat mukautuvaisia, koulutettavia ja kykenemättömiä selviytymään luonnossa.” Hmm...?"Koira ja susi risteytyvät luonnossa ani harvoin. Suomessa koiran ja suden risteämisiä luonnossa tiedetään tapahtuneen kolme viimeisen kymmenen vuoden aikana. Koirasuden saalistustaidot ovat sutta heikommat ja se saattaakin pyrkiä hyötymään ihmisistä sutta enemmän. Villit koirasudet ovat uhka sekä Suomen susikannalle että susien maineelle" ".Lemmikkikoirasuden risteytyminen villin suden kanssa on yhtä epätodennäköistä kuin sudettoman koiran."  Mitenkäs ne nyt sitten periaatteessa eroavat noista villintyneistä? Jokuhan voi keksiä vaikka antaa villisuden astua susikoiranarttunsa tai jotain sinne päin. Ihmisistä ei koskaa voi tietää.  

Mistä aasinsiltaa käyttäen päästään näihin tarhasusiin. Niitä on sanottu (maaseutulaisesta luettua) kasvatettavan Venäjän puoleella lähellä rajaakin (ei Suomessa). Pennut olisi sitten vapautettu luontoon. Oliko se susi joka kävi koiranulkoiluttajan kimppuun muistaakseni samalla seudulla juurikin näitä tarhakasvatteja jotka ei osaa metsästääkään. Tämä kyseinen susi oli kyllä ammuttu. Koirat ja ulkoiluttaja pääsivät sillä kertaa pelkällä säikähdyksellä. Venäjä on kieltänyt koko tarhausjutun, mutta tarhaushomman isä Vladimir Bologov on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Herättää kysymyksiä tämäkin. Tuliko hänestäkin saalis jollekin? Ja mihin joutuvat ne ylimääräiset pentupedot joita tulee Suomenkin eläintarhoista? Pennut ovat kuitenkin aina vetonaula oli se sitten kissan, koiran, lehmä, suden tai varsinkin karhun pentu. 

Miten siis elää petojen kanssa niin ettei niitä tapettaisi täysin sukupuuttoonkaan? Susilaumojen kokoja pitäisi saada rajoitetuksi (täällä meilläkin päin pyörii parikin (?) laumaa joista toisessa on monta pentua) jotenkin. Vaikeita kysymyksi joihin vastaaminen vielä vaikeampaa. Olenko nyt sitten susi lammasten vaatteissa vai ihan hukassa?

Ja jos saan pyytää ennenkuin rupeatte tuohtuneena kommentoimaan, laskekaa edes sataan...tai antakaa tulla vaan.
 

Ensin teille vähän alkutietoja...

1. Asun siis taajaman ulkopuolella, mutta kuitekin siis täällä on aika tiheesti taloja. Neljään lähimpään naapuriin on matkaa n.50m. Edessä, takana ja sivuilla on talot, sekä vielä kulmissa takavasemmalla ja etukulmissa. Niihinkin noin 100m.

2. Yhdessä talossa teurastettiin tiinehtymätön hieho heille pakastimeen. Ja minä sain sieltä Kauhulle lihoja jotka eivät olleet oikein ihmisravinnoksi olleet kelpaavia (jänteitä, kalvoja, rasvoja jne). Ja luita.

3. Huono muisti ja nopea matkalle lähteminen.

Toin ’lihat’ kotia pari päivää ennen lomaani kotiin ja jätin portin ulkopuolelle hankeen. Niitä oli n. 20 kg. Luut vein kuivumaan liiteriin. Tarkoituksena oli heittää jätesäkkissä olevat lihapussit pakkaseen, kun olin ensi tyhjännyt mukaan lähtevät tavarat pakkasesta. Vaan kuinkas kävikään... Lähdin sitten lopulta sellaisella tohinalla, että unohdin kokonaan lihat. Siihen ne siis jäivät hankeen pulkan alle, kun lähdin. Reissussa manaten muistin jossain vaiheessa ne, mutta kun en heti voinut soittaa Miehelle niistä, unohdin ne taas. Kunnes tulin kotiin... Muistin ne tavaroita sisälle kantaessa. Lunta ei nimittäin ollut enää juuri missään. Ajattelin siis Miehen huomanneen lihat ja vieneen ne pakkasen. Kiittelin asiasta. Mihin Mies ihan tymänä sanoi ettei hän ollut niihin koskenutkaan. ???? Ja ruettiin sitten pohtimaan, että mihin ihmeeseen ne ovat kadonneet. Missään ei näkynyt mitään ja Mies ei muista koska se oli säkin viimeksi nähnyt. Eli viiden vuorokauden aikana säkki oli kadonnut jäljettömiin !!!! Luut oli säilyneet kyllä liiterissä, vaikka takaovi oli auki.

Mihin helskuttiin ne lihat oli häipyneet? Mikä ne vei? Karhu, susi vai joku epätoivoinen naapuri?

Täällä taas. Ihan ensin pyydän anteeksi pitkää hiljaisuutta.

Nyt alkaa taas elämä päästä voiton puolelle. Olen ollut jotenkin nyt keväällä ihan älyttömän uuvuksissa etten ole tännekään jaksanut kirjoittaa. Viimeiset päivät ennen lomaa olivat sananmukaisesti oikein tervanjuontia. No, nyt olen kohta ollut kuukauden lomalla ja voimat alkaa olla taas kasassa. Tulipahan kerrankin pidettyä edellisvuotiset lomat melkein ajoissa pois. Ja viikko tämänvuotisiakin. Ja mikäpä on ollut pitäessä, kun työrintamalla on hiljaista kuten aina näin ennen kevättöitä. Pian saakin taas yrittää varmaankin revetä moneen paikkaan.

Ja en ole ollut työtapahtumistakaan täysin pimennossa, koska ’Susinoidan yksityinen kuunteleva lurppakorva’ on kyllä lomalla ollessakin päivystänyt. Työkaveri on pyytänyt varmaan tuhannen kertaa anteeksi soittamisiaan ja häritsemisiään loma-aikana. Ei se ole minua sanottavammin häirinnyt. Minulle on ollut pääasia että hän on saanut purkaa tuntojaan jaksaakseen töissään. Minulla on ollut aikaa kuunnella ja pohtia maailman menoa. Ja yhdessä ollaan mietitty välillä kinkkisiä tilanteita, miten ja kuka ja ennenkaikkea miksi? Kysymys miksi, on noussut hälyyttävän usein pinnalle. Miksi asioita on tehty niinkuin on tehty? Miksi osa lomittajista saa ihan erilaisen kohtelun samassa talossa kuin jotkut toiset? Ja mitä merkitystä on todellisuudessa niillä palvelusopimuksilla jos niitä ei mitenkään noudateta? Ja kuinka helppoa ISOJEN KENKÄISTEN onkaan neuvoa sieltä etelästä pöydän takaa mitä täällä kentällä pitää tehdä ja mistä säästää? Voi taivahan talikynttilät!!!! Pitänee vaihtaa nyt aihetta ennekuin kirjoitan jotain harkitsematonta. Rupeaa meinaa taas verenpaine nousee siihen tahtiin, kun vaan ajatteleekin.

Kerrotaanpa vaikka mitä tuli lomalla touhuttua. Ennenkuin kerkesin päästäkään lomalle kysyttiin minua jo kaksi kertaa loma-ajalle töihin. EI, EI KÄY!!! Tällä kertaa pidin pääni. On se nyt hullua, kun puhutaan ettei ole töitä, mutta loma ei saisi rauhassa viettää. Nyt sain sitten lopulta (tai siis viikko olis vielä) viettää koko loman. Ensimmäiseksi viideksi päiväksi pakenin Savoon Kauhun kanssa ystäväni luo totettamaan itseäni hänen keittiössään. Sain tehdä just niitä ruokia mitä halusin. Eikä kukaan ollut sanomassa ettei tykkää siitä eikä tästä. On aarre omistaa kaikki ruokainen ystävä joka antaa vapaat kädet omassa keittiössään. Kävin ruokatarvikeostoksilla Keskisellä pari päivää aiemmin ja löin tavarat pakastimeen. (Kyllä, ostokset tulivat näin halvemmiksi.) Aamulla tavarat pakkastimesta tiiviiseen muovilaatikkoon, laatikko parin peiton sisälle ja menoksi. Kaveri oli töissä päivät ja sai siis joka päivä käydä töistä tultuaan valmiiseen pöytään. Ja koska meikäläinen ei ole koskaan osannut tehdä ruokaa vain yhdelle tai edes kahdelle oli kaverilla vielä seuraavan (ja kuulema seuraavankin) viikon ruuatkin valmiina pakastimessa, kun lähdin taas kotiin. Oli erittäin rentouttavaa, kun sain vain olla yhden viikon. Paitsi ne ensimmäiset aamut...

Kauhu-parka ei meinannut ymmärtää ollenkaan ettei nyt nousta ylös klo 03-05. Viu viu. Herätys tuli vanhaan totuttuun aikaan. Myös kaveri heräsi vinkumiseen, vaikka herätys oli hänellä vasta klo 07 Tosin ystäväni luona oli huomattavasti lämpöisempää mihin me olimme kotona tottuneet ja ensimmäisenä yönä meillä molemmilla oli kuuma. Seuraavana yönä oli jo helpotti, kun oli sulkenut huoneen patterit ja avannut ikkunan päiväksi. Mutta niin oli unirytmi juurtunut, että loppujen lopuksi nousin ylös toiseksi viimestä aamua lukuunottamatta ylös sen jälkeen, ainakin lukemaan, kun kaveri lähti töihin. Ihania, ei mihinkään kiire -aamuja. Kävimme lenkillä välillä kylän keskustassakin, mikä olikin taas hyvää käytöskoulutusta. Harmi vaan, että useampana päivänä satoi, kun olimme siellä. Ja ukkonenkin jymisteli ja salamoi sateenkaaren kera. Viimeisenä iltana kävimme läheisessä ravintolassa syömässä ja saimme kuulla, että kyseinen ravintola on ns. koiraystävällinen. Eli seuraavalla kertaa Kauhukin pääsee mukaan.

Tulomatkalla poikkesin katsomassa Isää uudessa asunnossaan. Ja samalla toteamassa ettei sairaalassa käynti ollut ollut ihan niin ok juttu kun oli antanut ymmärtää. Olinkin jo puhelimessa aiemmin kuunnellut ettei kaikki tainnut olla ihan hyvin. Oli laihtunut, vaikka oli ollutkin aina laiha. Ja nyt on ilmennyt että häntä on vaivannut jo vuosikausia (lähemmäs 10v.) vaiva jonka varsinainen tutkimus sai sysäyksen verikokeista aiheutuneesta äkkilähdöstä Keskussairaalaan. Siellä oli tehty monia tukimuksia jotka olivat sitten johtaneet tähän tarkenpaan tutkimukseen alueelle josta ei osattu odottaa mitään harmia. Oireet viittasivat ihan muualle päin. Nyt asiat ovat ilmeisesti korjaantumassa, mutta kauanko korjaantumiseen menee ja korjaantuuko koskaan enää kokonaan.

Loppu loma onkin sitten mennyt kotona ollessa. Olen virkannut miehelle torkkupeittoa paloista. En isoäidinneliöistä, vaan sellaisita tähtiheksoista. Mies itse valitsi siihen värit, armeijan värit. Yllätys... Aloitin sen jo tammikuussa ja olen kasannut peittoa sitä mukaan kun olen saanut ja kärsinyt paloja tekemään. Kasaan peittoa sitämukaa melkein kun paloja tulee. Välillä on tullut montakin palaa päivässä ja välillä ei yhtään. Yhdessä vaiheessa huomasin tehneeni virheen ja jouduin tekemään ’kultaisen leikkauksen’ ja halkaisemaan melkein koko peiton ja lisäämään väliin paloja. (Oli mukaan livahtanut kuusikulmion sijaan viisikulmio. Yrittäkääpä itse kasata palasia sylissä kun kissa makaa siinä samassa kasassa, sylissä.) Nyt peitosta on kasassa 2/3 tai ¾ , en nyt ole ihan niin varma vielä miten pitkä siitä tulee, riippuu miehestä. Ja koska tavallaan ihastuin niin tekotapaan kuin kuvioonkin, halusin siis itsellekin tehdä peiton joka olisi saman tyylinen, mutta aavistuksen ns. naisellisempi. Valitsin kuvioksi omaan peittoon ’afrikkalaisen kukan’ ja väreiksi sinertävän eri sävyt, maustettuna valkoisella. Sen palojen tekemisen aloitin nyt reisussa ja nyt olen tehnyt molempia rinnakkain. Siihen ostin kaikki tarvittavat langat kerralla (jos nyt sitten osasin mitata ja laskea langan kulutuksen oikein), kun taas miehen peittoon ostan keriä sitä mukaan kun tarvitsen. Omaani alan kasaaman vasta kun miehen peitto on valmis. Onpahan välillä kuvio vaihtelua jos toinen rupeaa tympäisemään.

Nyt taidan painua vielä hetkeksi untenmaille. Pitää jo harjoitella tulevia aamuheräämisiä.
 

Miehen synttärit oli ja meni. Vihdoinkin. Koko viikkohan siihen sitten menikin. Kolmet eri bileet eri paikassa. Melkein voisi sanoa, että neljät. Olin mukana vaan niissä kaikkein epävirallisimmissa varsinaisena päivänä.

Meikä on taas ollut varsinaisessa hullunmyllyssä mukana, töissä. Neljä rankkaa ja kaks ”omaa karjaa”. Neljä päivää mentiin P.V.n kanssa aikasia aamuja, myöhäisiä iltoja ja pitkiä päiviä. Yöunet jäivät, vaikka miten päin yritti, 3-5 tuntiin. Oltiin välillä niin silmä kourassa matkalla, että jos ei toinen höpöttänyt niin meinasi nukkumatti tulla kylään jo ratin taakse. Ja nauru maistoi mitä pöhlömmistä asioista ja sanomisista.

Kotona ei ollut edes ketään lämmittämässä joten oli illalla tai päivällä lämmitettävä. Kunnes sekin muuttui viimeisinä päivinä vielä vaikeammaksi. Takka sanoi yhteistyösopimuksen irti. Pesän sisällä olevat tiilet ovat liikkuneen ja irti. Joten se meni sitten lämmityskieltoon (omaehtoiseen) heti ja olen lämmittänyt nyt pelkällä puuhellalla, onneks on edes se. Tuli siinä samalla tiirailtua patterien tilannettakin, kun ei ole niihin sitten talon oston jälkeen tarvinnut kajota. Takka ja hella ovat antaneet lämpöä niin hyvin ettei ole tullut niille edes juuri tarvetta ennenkuin nyt. Huomasin että olohuoneessa vain toinen patteri on päällä ja sekin lähtee lämmittää vasta kun lämpö laskee 17ºC. Ja samalla huomasin ettei keittiön patteri ole edes seinässä. Ja hyvin on tarjettu, vaikka joinakin aamuina onkin ollut hiukan holohnaa, 15ºC pahimmillaan, kun ei ehtinyt/jaksanut lämmittää.

Eilen illalla oli sitten viimeinen työilta ja Mieskin oli jo kotona. Hän haki meille pizzat ja lämmitti mulle saunan, että pääsin pian kotiin tultuani saunaan ja hyvin ansaidulle ’lonkerolle’. Ensimmäinen lonkku katosi heti saunan jälkeen kitusiin. Heti perään avasin toisen ja join sen puoleen väliin...lähti taju. Siis nukahdin istualleni nojatuoliin avoin lonkerotölkki kädessä. Heräsin Miehen kysymykseen:”Nukut sää?” ”Ööö...joo.” Mies tuhosi loput tölkistä ja niin sitä sitten painuttiin nukkumaan. Miehen huolen aiheena oli, että heräänkö minä aamulla herätykseen, kun sen piti mennä töihin.( Mä ku olen se potkiva herätyskello. Olin sitten kotona tai porukassa jonka pitää herätä tiettyyn aikaan niin minä olen se joka järjestää komppanjassa herätyksen.) Heräsinhän minä aamulla ja Mieskin pääsi töihin aikanaan.

Tuo ’oma karja’ tulee kun välillä minusta tuntuu ihan kuin omalla tavallaan omistaisin osittain sen karjan, kun saan todella huolehtia siellä ihan liikaa asioista, että homma toimisi. Testasin tässä ihan piruuttani miten paljon siellä ne asiat todella jää minulle. On kaksi lehmää joilla on poikimapäivien väliä viikko. Olkoon niiden nimet nyt Ahkera ja Elovehnä. Ahkeralle tein umpeenpano-suunnitelman, mutta Elovehnälle jätin tekemättä, koska laskin, että sen ehtii toteuttaa kyllä vielä, vaikka aloitti sen vasta nyt maanantaina. Mutta aiemminkin olis voinut aloittaa,jos joku hoksaa asian. Kysyin sitten maanantaina isännältä, että mitä se tietää Aavasaksan tilanteesta? Isäntä katsoi minua vaan silmät pyöreenä. Ei mitään käsitystä ollut. Entäs Elovehnän? Samoin. Jaahas. Aavasaksalle aloitettiin tunnutus ja Elovehnälle umpeutus. Että näin. Menen sinne taas parin viikon päästä pariks päiväks laittamaan ruokinnat kohdalleen ja luultavasti siivoamaan. Nyt ei ollut paljon ylimääräistä siivottavaa, kun Pikalomittajan ja minun välissä oli ollut eräs muu lomittaja. Ja vikalistakin jäi tälläkertaa isännälle aika lyhyeksi. Mitä nyt mylly sanoi kesken jauhannan yhteistyösopimuksen irti. Kerkesin kuitenkin jauhaa niin paljon, että seuraava pärjää aamulypsyn ruokinnan.

Paistoin tänään lettuja, TAAS. Terninsekaisesta maidosta (20litraa) jonka olen säilönyt hankeen sankoihin upotettuna. Kun silloin toin sen (koskahan se olikaan... 2 viikkoo sitten) upotin sen illalla hankeen,kun en jaksanut rueta sinä iltana pakkaseenkaan lattamaan ja jääkaappiin se ei mahtunut. Seuraavana aamuna oli senverran pakkasta, että maidot oli ihan jäässä. Nyt olen sitten aina vapailla jaksoilla ottanut ja sulattanut. Tämä pikkusanko (3litraa) oli tänään käsittelyvuorossa. Ja sain siitä 5 litraa lettutaikinaa. Ja kaikki veivasin puuhellalla letuiksi kahden pannun voimin. Tarttis varmaan ostaa se kolmaskin lettupannu. No, pian tulee niin lämpimät ilmat, ettei enää hellaa lämmitettä, eikä saa maitoja säilymään ja sitten loppui lettujen tekokin. Vielä siellä hangessa on ainakin 10 litraa maitoa, yhdessä sangossa. Sen paiston joutuu jo jakamaan useimmalle päivälle. Ja siitä lastista täytyy jo jakaa lettuja taas naapureillekin, muuten tulee äklö.

Mutta nyt nukkumaan. Huomenna alkaa työvaatepesuralli. Saas nähdä selviänkö kolmella koneellisella. Taitaa mennä neljään. Ja saunankin saa taas lämmittää.

Kai hyvät naiset olette tänään muistaneet kosia? 

232A1189L1187N02P71K

Minä olen nyt yksin kotona, tai yksin ja yksin. Kolmen hännänheiluttajan kanssa. Mies on kavereineen juhlistamassa täysiä kymmeniä, kun täyttää tulevalla viikolla. Ovat voisi melkein sanoa, että keskellä korpea.

Illalla ja yöllä tuli kaveruksilta mielenkiintoisia tekstiviestejä:”Kauhun kaa saa tulla ja tuo rimpsessakakkua” (mökin omistajalla on pari tyttökoiraa, mutta eivät olleet nyt mukana),” Tuo prinsessakakku, jos tuutte...” ja ”Täällä ei oo koiria...” (klo 02:13) Mies nääs unohti ostaa kakun ja minä sanoin, että saatan tulla käymään tänään. Mutta en oikeastaan ollut edes suunnitellut tarkemmin koko siellä mökillä käyntiä. Olin vain suunnitellut käyväni juoksemalla Keskisen läpi ja hakevani Miehelle JOTAIN synttärilahjaksi. Mutta miten tuollaista anelu määrää voi sivuttaa olankohautuksella? Ei sitten mitenkään. Eli taas sovelletaan ja venytetään aikaa ja lain rajoja. Aamulla tuntia aikaisemmin ylös, koiralle vähän ruokaa ettei tule ’ökkö’ kylään ja töihin. Sitten suoraan töistä (vaatteiden pikavaihto maitohuoneessa) lievää ylinopeutta Kauppaan. Olin Kaupan pihassa 15 min jäljessä aikataulustani. Ja lähdin kaupasta 150€ suunniteltua köyhempänä ja ½ tuntia aikataulua jäljessä. Kotia ajaessa oli noudatettava rajoituksia sinivuokkojen kukinta on siellä reitillä todennäköisempää kuin aamureitillä. Kamat pikakuljetuksena sisälle, koiralle taas tippa ruokaa ja perätila tyhjäksi koiraa varten. Sisällä jaoin prinsessakakun keskeltä kahtia ja pakkasin kummankin puoliskon omaan (tätä varten juuri ostamiini ) rasioihin. Ja sitten kumpikin rasia koiran kantokasseihin. Ja sitten menoksi. Kuului varmaan satakertaa plig, kun nopeus ylitti sallitun rajan.

Perillä odotti, juuri niinkuin olin arvellutkin, mökille pelkkä polku. Kantokassit Kauhulle päälle ja menoksi. Soitin miehelle, että tulee vastaan, kun Kauhulle minusta irtautuminen ei ottanut onnistuakseen. Meni vähän matkaa, mutta palasi aina takaisin. Ja sitten polun alussa oli vielä nuorehko mänty kaatunut polun poikki. Mies porukka oli koikkelehtinut rungon yli, mutta Kauhu olisi halunnut mennä oksien välistä rungon ali. Ja matka tyssäsi siihen. Ei mahtunut kasseineen, Menin sen mukana rungolle asti ja sain kuin sainkin sen lopulta hyppäämään sen yli. Lopulta Mies oli jo niin lähellä, että minäkin kuuli, kun hän kutsui Kauhua. Mutta vieläkään ei meinannut vaan koira suostua jättämään minua. Sitten se sai ilmi selvän Ahaa-elämyksen ja sitten mentiin niin, että lumi pöllysi. Ja näin rimpsessakakku meni perille koirapostina. Mies riisui kantokassit ja lähetti Kauhua takaisin, kun tuli sama ongelma. Huusin ja vihelsin niin, että nyt on kurkku hiukan arka. Lopulta, kun Mies oli mennyt pois näkyvistä (”lyönyt munat turpeeseen”) oli Kauhulla taas sytyttänyt. Ja kyllä mä sitä sitten kehuin kun se palasi autolle. Olin nääs siirtynyt puunrungon luota jo autolle.

Tiedetään, ettei koiraa näin opetetta ”viemään viestiä” ja olimmekin jo varautuneet siihen ettei homma onnistu lainkaan, mutta se meni toisaalta paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Miespoppoo sai prinsessansa ja Kauhu liikuntaa. Äkkiä sitten taas kotia takaisin, vaatteet vaihtoon ja töihin. Olin jopa töissä 10 min etuajassa.

Nyt on loputkin tavarat purettu kasseista, takka lämmitetty ja puuhellan uunissa tulossa koiralle puuroa. Odottelen tässä vaan, että saan hellankin pellit kiinni ja pääsen nukkumaan. Puuro kypsyy jo jälkilämmöllä loppuun.

Ai niin, se jotain. Ostin kahdella akulla olevan akkuporakoneen, sukat ja kalsarit. Sekä sikarin joka meni jo kakun mukana. Loput annan sitten oikeana päivänä johonkin aikaan. Olis vielä yksi asia minkä se on oikein toivonut saavansa, mutta voi olla että se tulee jo jälkitoimituksena. Huomenna aijon päivällä nukkua töiden välissä, kunhan kotiudun töistä kaverin aamukahvin kautta. 

172A1198L1189N09P69K

 

Huh! Onneksi viime viikonloppu on jo takana. Oli meinaan hiukan raskas. Oikeastaan omaa tyhmyyttäkin. Olisi asiat voinut tehdä toisinkin.

No, joka tapauksessa päätettiin selvitä kahden auton sijaan yhdellä autolla. Ja selvitiinkin vain siksi, että minä oli töissä paikassa jossa töihin saa tulla koska vaan, kunhan työt tulee tehtyä. Kun kysyin saanko tulla aamulla jo neljältä. Oli vastaus:”Vaikka tulet mun puolesta kolmelta, se on mulle ihan sama.” Ja niin tämälikka pölähti navettaan lauantai ja sunnuntai aamuna klo 03:50. Eli herätyskello piippasi klo 02:30. Lauantai aamuna hiukan kotoa lähteissä hiukan jännitti mitenkähän maitoauto on selvinnyt pois alta, kun torstai aamuna se oli tilalla klo 04:45, vaikka tavallisesti on tilalla klo 03:30 maissa. Jututin tuttua kuskia silloin torstai aamuna ja vinoilin sille että se on nyt pahasti myöhässä. Johon se tokaisin virnistellen, että mä olen aikasessa. Johon kehuin:”Niin olenkin. Ja lauantaina pitäis tulla jo neljältä, mutta oletteko te ajoissa?” Lupaili olla. Nillä oli ollut silloin jotain ongelmaa purkupaikalla. Ja kuski piti todella sanansa. Maitoauto tuli minua jo vastaan kun menin töihin. Oli ollut tilalla jo klo 03:03.

Olin edellisenä päivänä tehnyt kaiken niin valmiksi kuin vain voin ja oikaisin yhdestä työkohteesta (sekin luvallisesti), eli jätin vasikoiden karsinat siivoamatta, mutta lisäsin niihin kuiviketta ja siivosin ne sitten taas illalla viimeisinä töinäni. Vasikoiden lantapanssarit ovat hieman karisseet nyt kun karsinat ovat olleet kuivia. Niissä todella oli pientä lantapanssarin muodostumista. Ja arkoja viimestä paria päivää lukuunottamatta. Niin arkoja, että ensimmäisinä päivinä paikoitellen pelkäsin niiden loikkaavan karsinan aidan yli, kun menin karsinaan. Eilen jo mekein kaikki olivat nyppimässä selän puolella paidan helmasta tai housun taskusta. Rapsuttaakin jo muutamaa sai. Eikä lantakolaa yritetty enää kokoajan potkia.

Ja taas takaisin asiaa. Siis. Navettatyöt piti saada tehtyä niin, että pääsen lähtemään kotia kohti viimestään klo 06:40, koska auton piti olla Miehellä viimestään klo 07:00. Oli sovittu, että Mies laittaa tekstiviestin, kun on Firmalla. Pääsin lähtemään hiukan etuajassa, mutta koska oli tyhjä tie ja hyvä keli annoin Uzin mennä matalaa lentoa, vaikka ’nopeusvarotin’ (meillä laitetiin 86km/h) ilmoitti yhdellä ’plig’-äänellä hyvin pian nopeuden ylityksestä ja vilkutti 86 näytössä. Noin 10 km jälkeen se lopetti vilkuttamisen. Totesi vissiin, ettei se kuitenkaan usko. Tulin pitkällä suoralla 120km/h, kun ei ollut ketään missään. Kovempaakin olis tehnyt mieli antaa mennä, mutta maltoin mieleni.

’Nopeusvarotin’ (varoitus nopeusen ylittymisestä) on kyllä kieltämättä yksi erittäin hyvä oivallus tässä autossa, ainakin mulla. Sillä ajaa niin helposti ylinopeutta ettei huomaakaan. Nyt sen vasta itse oikein ymmärrän, kun P valitti jossain vaiheessa, että uudella autolla tulee niin helposti ajettua ylinopeutta. Silloin ennekuin se ’nopeusvarotin’ laitetiin toimimaan ajeilin kerran aamulla töihin ja luulin ajavani n.80 km/h, ajoinkin 110 km/h.

Olin yhtäaikaa Miehen kanssa Firman pihassa. Ja kotiin päästyäni pääsin Kauhun ja kissat ruokittuani nukkumaan. Mutta ei se päivällä muutaman tunnin nukkuminen kuitenkaan täysin korvaa yhtämittaista yöunta. Ja sama toistui sunnuntaina.

Maanataina olin vielä tilalla töissä, joten ’palautin’ lehmät taas vanhaan rytmiinsä. Lisäksi putsasin ja päivitin kaikki ruokintataulut, kun ruokinta muuttui. Täytin kaikki varastot; toin ison kasan turvetta sisälle, sekoitin kuiviketta, hain kauran kuoria valmiiksi ja täytin väkirehuastiat. Ihan vaan koska tänään on ystävänpäivä, vaikka jälkeeni tulikin taas se Pikalomittaja. Sen takia menikin sitten taas työaika jatkoajalle. Sälli kävi jakamaassa koneella rehun. Kun siinä sitten siirtelin rehua hiehoille sanoi tämä hieno miehenalku:” Älä kättäs särje, kyllä mä sen siitä siirrän”. Ilmeisesti minut halutaan sinne lujaa taas töihin. Tosin menen sinne seuraavan kerran parin viikon päästä, vasta. Vaikka siellä on suht' paljon töitä tykkään olla siellä töissä juuri tuon 'vapauden' ja joustamisen takia.

Nyt pitää laittaa toinen koneellinen työvaatteita koneeseen ja sitten kohta mennä laittamaan saunaa lämpiämään ja viedä sinne vaattet kuivamaan, että ovatten sitten huomenna kuivat ja ’desifioituneet’, kun menen uudelle tilalle.

Hyvää ystävänpäivää kaikille !!!
 

Kun olet ensin ollut viikon töissä, missä olet saanut joka aamu aamupuuron ja -kahvin, ja vapaa päivänä juonut kahvia, niin arvaahan sen miten siinä sitten käy. Jäi sitten tällä viikolla yks päivä välistä. Ja seuraus oli sen mukainen.

Aamupäivä menikin töissä viel ihan mukavasti. Mitä nyt heti herätessä kiukutti, kun tiesi kenen jäljille sitä joutuu menemään ja mikä siellä on vastassa. Yllätyin tosin positiivisesti, kun yleensä siellä ei tämän yhden jäljiltä ole kuivikkeitakaan otettu aamuksi ja vasikan karsinoissa menee aikaaa-a saada ne taas siivottua kunnolliseksi. Karsinat nyt oli taas sellaiset kuin aavistinkin, mutta tällä kertaa sisälle oli jopa tuotu kuivikkeita. Johtui varmaan siitä, että turve on nyt pakko sulattaa, että sitä saa käytettyä. Ja minä jätin viimeksi hänelle kuivikkeet hakematta. Sitä saa mitä tilaa. Olin ilkeä myönnän, mutta...taisi oppi mennä perille. Pari kertaa antaa vielä anteeksi, mutta jos se tulee tavaksi niin sitten tulee vastapalloo.

Iltapäivällä isäntäkin pölähti Sällin kanssa navetalle. Taistelivat rehun vakovaunun kanssa. Minä kun ei sitä rakkinetta ole suostunut opettelemaan ajamaan, ettei isännät vallan katoa navetan markilta. Jos ei ole ketään jakamaan rehua vaunulla jätetään paali mulle pystyyn välivarastoon tai johonkin lähistölle, josta sen kyllä saan kärrättyä elukoille kottikärryillä. Pitää sanoa niinkuin työkaveri juurikin sanoi puhelimessa tänä aamuna, että se on sitä hyötyliikuntaa. Mutta siis takaisin sinne navettaan. Sälli kehui olleensa hurja ja sanoneensa Kova ääniselle Pikalomittajalle, että vasikoiden karsinat pitäis siivota. Oli kuulema ollut yhtä paljon vaikutusta kuin jos hän olisi puhunut seinälle. Karsinat oli taas monen päivän ajalta siivoamatta. Ja kissat jotka ennen ovat tulleet jalkohin kiehnaamaan juoksevat karkuun. Kestää taas hetken ennekuin ne huomaavat, että mua ei tartte pelätä niinkuin lehmätkin.

On muuten jotenkin ankeaa luetella ensimmäisenä kauhee vikalista isännälle, kun sen näkee, kun kukaan muu ei puhu mitään ns. navetan ongelmista. Kuten jäätyvästä paskakuilusta, kuristumassa olevasta lehmästä jonka toinen etujalka on niin kipeä ettei se edes varaa painoaan kunnolla sen päälle ja makaa paljon. Kuristua se oli sen tähden, kun kytkimet oli hajonnut ja e oli laitettu kiinni väliaikaisella systeemillä, mutta ei oltu pidetty huolta ettei se kuristu siihen ja välillä irroiteltu ja selvitetty. Oli meinaan aikamoinen urakka selvittää se jo silloin aamulla. Iltapäivällä se saikin sitten uudet kytkimet.

Päätäni jomotti jo kun lähdin töihin, mutta sitten kun aloitin lypsämään tuntui, että se räjähtää. Onneksi lypsettäviä ei ollut yhtään enempää. Välillä pitelin kiinni karsinan aidasta kiinni ja olin varma että Yrjö tulee kylään. Välillä nojasin otsaa navetan kylmään seinään ja tärisin. Ja silti pysyin vielä lypsyrytmissä, vaikka yhdeln kerran olin viemässä kyllä lypsintä jo väärään väliin jossa ei ollut edes hanaa. Sain kuin sainkin työt tehtyä loppuun. Soitin isännälle että pitää aamulla puhelimen lähellä, jos käy niin etten pystykään tulemaan aamulla töihin niin soitan. Ja jos ei mitään kuulu niin olen tullut töihin. Sitten soitin Miehelle, että se saa käydä tankkaamassa auton, koska oloni oli todella oksettava. Ajaminenkin oli yhtä tuskaa. Sitten ajatuksiin , että mulla on ollut tämmöinen päänsärky ennenkin. Silloin se oli tullut kahvin puutteesta. Kotia päästyäni keitin itselleni kupin kahvia ja otin yhden buranan. Ja kuinka ollakaan oloni parani, ½ tunnin kuluessa niinkuin mitään päänsärkyä ei olisi ikinä ollutkaan. Arvatkaa olenko tänään muistanut juoda kahvia? Kyllä olen !!!

Viime viikko oli taas tapahtumarikaudessaan vertaansa vailla. Olin mieslomittajien J.T ja P.V. kanssa töissä 40-50 lypsylehmän parsinavetassa. J.T oli ensin kanssani pari päivää ja sitten hänen töitään tuli jatkamaan P.V.

Työviikko alkoi aika surullisissa merkeissä. Kahtena ensimmäisenä päivänä lopetettiin kumpanakin yksi hiljattain poikinut lehmä. Isäntä tarjosi mulle jo että olisin saanut viedä toisen niistä Kauhulle ruuaksi, mutta se olisi voinut olla jo liikaa tuolle naapurin Uteliaalle Muorillekin. Olis vielä pudonnut kuistiltaan yrittäessään kurkkia mitä täällä meidän pihassa nyt on. Vasikka olis vielä menetellyt. Siitä Kauhu olisi varmaan selviytynytkin vielä ennen kesää. Itseasiassa ihan pikkuvasikka katoaa kyllä 1½ viikossa. On se tullut kokeiltua. Yhdeltä lehmältä tuli verta nenästä jo useampana päivänä, mikä on merkki(jos sitä ei ole lääkitty jollain tai ei ole satuttanut sitä johonkin), että lehmän sisuskalut on pettämässä. Kehoitin isäntää soittamaan sille taivasauton. Siitä ei parane, kokemusta on. Silloin (monta vuotta sitten) se kyseinen lehmä meni monttuun, kun silloisen talon isäntä ei nuukuuksissaan uskonut ennekuin oli liian myöhäistä.

Pakkanen aiheutti töissä ongelman jos toisenkin. Vaikka siellä ei pahimmillaan pakkanen ollut kuin -34,2ºC. Aiheutti se kuitenkin sitten sen, että apevaunu ei lähtenyt käyntiin. Sekotettiin sitten apetta traktorin kauhalla (hyvä kun saatiin edes se käyntiin) ja jaettiin käsipelissä lisää viljaa. Ruokintarobotti jakoi kyllä appeen, kunhan sille jaksoi pitää seuraa ja tuupata välillä että se selviytyi mutkista ja välillä vaakaakin piti kalibroida. Kaikesta tästä huolimatta robotti melkein joka kerta, kun nenämme ensimmäisen kerran aamuin illoin pistettiin navettaan, seisoi kuin tikku paskassa keskellä ruokintapöytää. P.V. viimeisenä työpäivänä jo uhkasi hommaavansa dynamiittiä ja pistävänsä robotin puun ympärille rusetille. Väsynyt mielikuva robotista puun ympärillä rusetilla sai räkätyskohtauksen.

Perjantaina katos lypsykoneesta kokonaan ja tankista osittain sähköt kesken lypsyn. Oltiin muuten ihan vähän ällistyneitä. Yht’äkkiä sähkötykyttimet vaikenivat (tajusin sen vasta siinä vaiheessa kun olin jo menossa maitohuonetta kohti) ja lypsimet vaan tippui lehmistä. Syöksyttiin maitohuoneeseen varmana, että imuputki on tukkeutunut varopallostaan (oikee nimitys taas jossain hukassa). Mutta maitohuoneessa tajusin, että lypsykone oli sammunut. Kokojaan tuli putkistosta maitoa komeana virtana (hyvä kaato) ja pumppasin sen tyhjäksi. Kun hetken päästi meinasin toistaa tempun, ei se enää onnistunutkaan. Tankin jäähdytys oli myös sammunut, mutta sekottaja toimi. Maito jäähtyi ilman lämpötilan ansiosta (onnesk -30 eikä +30 ) silti ihan kivasti korjausaikana, vaikka jäähdytin ei ollutkaan toiminnassa. Oli onni onnettomuudessa, että isäntä oli vajaan tunnin päässä tulossa silloin jo kotiin. Olivat onnistuneet reissullaan välttämään moottoriteiden ketjukolarit kuin yksittäisenkin kolarin hiuksen hienosti. Isäntä poikiensa (toisella sähkömiehen koulutus) kanssa teki pari tuntia vielä töitä etsessään vikaa ja vaihtoivat pari kourallista sulakkeita. Ja niin päästiin jatkamaan lypsyä. Ei me lomittajat edes tiedetty mistä päin oltais lähdetty vikaa hakemaan, kun sähkökaappejakin oli siellä sun täällä. Ja suurimmassa osassa ei lukenut mitään. Ei me silti oltu joutilaina sinä aikana, kun isäntäväki teki sähkärin töitä. Minä onnistuin löytämään suan ja aloin järjestelmällisesti harjaamaan lehmiä VASEMMALLA kädellä. Otti kaaliin kun homma tapahtui niin hitaasti, mutta muutama veto oikealla todisti sen että ettei tätä hommaa tehdä oikealla nyt pätkääkään. Joten tehdään sitten vasemmalla. Kun sain toisen puolen harjattua, oli pakko antaa periksi ja lopettaa. Rupesi ottamaan hartiaan. Seuraavaksi hain sakset ja hyökkäsin ’paskapampularuoska’-häntien kimppuun ja rupesin siistimään niitä. Tähän talkoisiin jo P.V.:kin kerkesi mukaan, mutta ei ollutkuin yhdet sakset. Mikä neuvoksi. Aikani etsittyäni löysin tylsän puukon. Silläkin voi häntiä voi trimmata, kunhan muistaa olla varovainen. Terävällä puukolla jälki voi olla hyvinkin tuhoisa. Sillä tekee haavan häntää todella herkästi.

Työkaverin P.I. auto hyytyi lauantaina. Täällä kun ei olekuin yhdellä huoltamolla arktista laatua dieseliä myytävänä. Ja parhaimmilla paikoilla täälläkin lämmöt laski -37ºC. Onneksi Meitä lomittajia asuu ympäri kuntaa niin, että aina on joku lähellä jos jää välille. Ja näillä pakkasilla tiepäälle jääminen ei ole hauskaa kenellekkään. Mullakin on diesel, mutta sattui niin, että oli työkaverin kyydillä liikenteessä jolla on bensa. Auto siis. P.V. valitti, autossa ei moottorin lämmöt nouse, vaikka oli edellisenä päivänä vaihdattanut termostaatin. Silloin juuri oli se kovin pakkaspäivä. Sanoin varovasti ”Isäni kehoitti laittamaan auton nokalle pahvin oikein kovilla pakkasilla. Kokeille. Ei se ainakaan paljon maksa. Näkyi olevan bemarinkin nokalla pahvi eilen, kun vastaan tuli” ”Niillä romuilla nyt voi ollakin” P.V. puhahtaen vastasi. Ajattelin ettei se varmaan kokeile, kun nainen vielä sanoo. Joten yllätyin, kun tämä tulee kahden pahvin palan kanssa hetken päästä maitohuoneeseen. Ja niin se tunki vaan ne sinne nokalle. Ja kyllä rupesi auton lämmötkin nousemaan normaaliin lukemiin. Eikä Uzikaan ollut hyytynyt Miehen työlenkillä, vaikka sitä vähän pelkäsinkin. Lähempänä keskustaa on vähän lämpöisempää kuin syrjäkylillä. Felicia ilmoitti kyllä jo tiistai aamuna Miehelle, että vanha ei lähde enää näillä pakkasilla mihinkään 

92A1188L1198N10N60K

Viikko sitten päättyi vuosiloma. Aloitin kevyesti 2pv töitä, vapaa päivä, 2pv töitä. Ensimmäisissä neljässä työpäivässä oli hauska yhteinen piirre. Jänis.

Ekassa paikassa törmäsin pupuun, kun menin vanhaan riiheen rakennettuun ruokintapaikkaan antamaan hiehoille jauhoja. Ihmettelin ensin, kun levittelin jauhoja isommalle puolelle, että mikä ravahti pienemmällä puolella. (Riihi on kaksi osainen ja sisemmässä on ollut ennen se lämmitys uuni ja se on pienempi. Siellä sijaitsee nyt lämmitettävä vesi kuppi ja suljettava porttisysteemi, että saa hiehon siemmennyksen ajaksi kiinni.) Ensi kurkkaamisella ei näkynyt mitään ja ajattelin jo kuulleeni harhoja. Hetken päästä ääni toistui. Sitten näin jo äänen aihettajankin. Herra/Rouva Rusakkohan se siellä pomppi. Yritti ilmeisesti ulos seinästä läpi. Kiersin sitten toiselle ovelle josta pääsee myös pienelle puolelle, jotta raukka uskalsi kirmata sitten ulos isonpuolen kautta. Kun Pupu Tupuna oli poistettu, saatoin rueta huutelemaan hiehoja ’makuuparakistaan’ syömään. Ne ovat siitä hassuja, että jos huudan niitä niinkuin huutaisin lehmiä laitumelta mitään ei tapahdu. Mutta kun huudan samoin kuin silloin kun niitä pikkuvassuna huutelin maitosangolle; Pentu, pentu, pentu (nopeaan tahtiin, hiukan lässyttävällä äänellä), johan alkaa tapahtua. Ensin kuuluu vastaus; Mööö-ö ja sitten tullaan jonossa kuin köyhän talon porsaat jauhoille. Jolloin on helppo suorittaa pääluvun lasku, että kaikki on tallella.

Seuraavana päivänä Tupuna oli jo riihen ovien edustalla pitämässä parkkia ja pääsin n.10m päähän ennekuin löysi jalat alleen ja paineli täyttä haipakkaa hiehojen laitumen poikki tutkimaan AIV-siilojen antimia. Hiehot rivissä suorittivat ilmiselvää tyylipisteiden ja nopeuden arviointia pupun painellessa ohitse.

Seuraavassa paikassa ensimmäisenä aamuna jänis poistui navetan edestä jonnekin etuoikealle pimeyteen minun saapuessa töihin. Ei jäänyt muuta kuin muutama papana jäkeen kertomaa vierailusta. Ihme etteivät sen talon kissat olleet tehneet siitä paistia itselleen.

Seuraavana aamuna oli lehmien ulkoilupäivä. Kun ensimmäinen lehmä loikki pukkihyppy tissit kahtapuolen heittäen ovesta pihalle kohti tarhassa olevaa rehuruokintahäkkiä, keskeytyi ruokailevan pupun ruokatauko julmasti. Tuli todella liukas lähtö ja meno oli sen verta hurjaa, että vain oikeastaan lumipölly pellolla kertoi missä jänis kiiti rauhallisemmille maille.

Tänään kävin liiterillä täyttelemässä takkapuulaatikoita noin viikon tarpeisiin, kun on luvattu sen verran huisia pakkaslukemia tulevalle viikolle, mutta tänään oli vielä ihan siedettävää. (Tosi kivaa ola töissä) Toin sisälle hellapuita kyllä varmaan ylikin viikoksi. Tai sitten en, jos joutuu pitämään tulta pari kerta päivässä. Sitten kun pakkanen pakkuu nurkissa niin ei tarvitse, kun käydä hakemassa aina valmiiksi ladattu puulaatikko sisälle lämpenemään ja seuraavana päivänä takkaan. Voi olla, että muutaman laatikon joutuu vielä viikonloppuna täyttämään. Ja saas nähdä joko nyt jäätyy saunan vesiputki, vielä on pysynyt sulana.

Huomenna alkaisi työrupeama. Ei ole näin alkuvuodesta hirveästi töitä, kun ’isännät nukkuu talviunta’ eli kaikki säästelee lomiaan. Joillakin paikkakunnilla on lomittajia jopa jouduttu lomauttamaankin, onneksi ei sentään meillä. Vaikka hilkulla taidetaan mennä. Tai en oikein tiedä mitä ajatela kun oma ja kaverin työlistat on suunniteltukin jo ylitöille, vaikka niin ei kai saisi olla. Periaatteessa tai jotain. No, ei mua mitenkään haittaa. Mutta sitten yhden työkaverin lista on jäämässä pahasti minun laskuopin mukaan miinukselle. Tosin hän kyllä sanoo monesta paikasta ettei hän mene sinne eikä sinne, että yritä nyt siinä sitten sellaista työllistää jos vielä jotkut paikatkin ilmoittaa etteivät he mielelään kyseistä henkilöä ota.

Mistä tulikin mieleeni eräs ohjelappu mikä minua kerran odotti. Jos raaka kielenkäyttö häiritsee LOPETA TÄHÄN!!! Sulkuihin kirjoitan reaktioni sitä mukaan kun lappua luin. ”...taulut ajan tasalla. Mene varoen utareille, (???) ne on aina vauhkona (TÄH?) *lomittajan nimi*:n jälkeen (ai, tuon olen tiennyt jo aikaa sitten). Se kun hakkaa (MITÄ?) ja huutaa niin pirusti. Aamulla kuului saatanat ja vitut(MITÄ???) jopa portaille (Siis MITÄ VITTUA?).”  Tiedoksi navetalta on talolle matkaa 50m. Olin oikeasti hiukan pökerryksissä tuon isännän (en ole koskaan kuullut hänen sanovan pahusta räikeämpää) jättämän lapun luettuani. Olin kyllä havainnut lehmien arkuuden jo aiemminkin tämän lomittajan jäljiltä, mutta olin luullut sen johtuvan siitä kun kyseinen lomittaja on aika ns. hätäinen liikkeissään. Mutta huutaa ja kiroilla tuolla tavalla talossa mikä on ns. uskovaisten tai yleensäkin noin. Kyllä minäkin kiroan siellä, mutta se jää siihen yhteen tiukkaan perkeleeseen. Ja kun sitten vähän utelin lisää sain selville, että samaan aikaan kun huuto ja kiroilu oli kuulunut oli lomittaja jakanut koneellisesti rehua. Ja se kone pitää sellaista meteliä, että pitää käyttää kuulosuojaimia. Ja huutamallakaan ei toisen puheesta saa silloin paria metriä kauempaa mitään selvää. Mielenkiintoisinta on että, asianomaista ei voida huomattaa lomatoimen puolesta, ennekuin isäntä itse asiasta sinne ilmoittaa.

Nyt nukkumaan aamulla kello soi taas jo ennen neljää ja 40 lehmää odottaa lypsyä.