Mamma oli tässä hiukan huolimaton, kun tuli töistä kotia aamulla jokunen viikko sitten. Sillä oli niin kiire vessaan ettei se huomannut pimeässä, ettei pihaportti mennytkään salpaan vaan jäi auki ja avautui. Laski sitten minut vaan ulos ja meni itse vessaan. Minähän tietysti uteliaana ja tiedonhaluisena hipsin tutkimusretkelle. ;) Kävin haistelemassa naapurin kissan jäljet ja seurasin jälkiä pitkin naapuriin. En minä kauaksi aikonutkaan lähteä, mutta kun se ryökäleen kissa käy aina yön aikana rapuilla töppöstelemässä. :/

Meni jonkin aikaa kun kuului tuttu vihellys ja kutsuhuuto kajahti. o-O Siinä mä sitten pistin äkkiä tassua toisen eteen ja juoksin kotia. Varsinkin kun äänensävy oli hiukan tiukka kun tuli käsky: ’Kotiin’. Ei Mamma varsinaisesti kauhean vihainen ollut, mutta tiesin kyllä olleeni väärässä paikassa. Enemmän se oli säikähtänyt sitä, kun sen piti lähteä kokoukseen eikä mulla ollut pantaa kaulassa, että jos olen mennyt kauaskin, että sen tarttee lähteä haeskelemaan mua. Eikä se edes nähnyt mua, kun tulin naapurin tietä pitkin kuuli vaan juoksuaskeleeni hiekalla. Ja sitten kun täällä ihan keskustan liepeillä liikkuu useimman hukan lauma ja otsojakin on laskettu kolmen kilometrin päästä tästä riistakamerasta kahdeksan eri karhua. Olen minä ne joskus iltapissillä käydessä haistanut, mamma tulee iltaisin pihalle mukaan pedonsyötiks. Onneks ei asuta tuolla parinkymmenen kilometrin päässä missä määrät kasvaa potentiaalisesti, hukissa toiselle kymmenennelle ja otsoissa neljäkymmenennelle. Metsälenkit ovat olleet täällä jo meillä pannassa muutaman vuoden. Oikeastaan sen jälkeen kun törmättiin niihin suden jälkiin. Sitten kun mennään aina käymään Savossa saan juostakin ja olla ulkona mielinmäärin. Sinne nuo isot pedot vasta tekevät tuloaan. Muutamia havaintoja vasta tehty.

Ai niin. Olin minä jouluaikaan hiukan tuhma. Tai mitäs Mamma jätti lopun joulupiparisuklaalevyn ihan mun ulottuvilleni. ;) Eikä siinä enää ollut kuin yksi rivi jäljellä. Mun osuuteni, eikö? Siitä sain kyllä aikamoisen kohtauksen aikaiseksi, mutta oli se sen arvoista. Mamma piti kyllä puhuttelun uhkaili jotain eläinlääkärillä, kun oli mulle kuulema myrkyllistä, mutta ei mulle mitään tullut. Hyvää vaan oli.

Iskä toi mulle jouluaaton aattona paketin. Jonka sain ja osasin ihan itse avata. Siellä oli möökivä lemmu-pehmolelu. Iskän mukaan se humpattaa. Niin kun sitä siis puree oikeasta kohtaa. Ai, että mä olin sit lelusta polleena. Menin keittiön ja eteisen väliä monta kertaa silleen venkoilen, kun häntä ja koko koira heiluu. Nyt kun meille tulee joku esittelen sen kaikille.

Mamma oli koko joulukuun niin tiiviisti töissä, että olin jo ihan huolissani. Muutaman kerran se viipyi pitempäänkin, mutta tulikin sitten ruokakassin kanssa kotiin, josta minäkin sain osani. Sitten yks ilta tässä sen ja mun hyvä ystävä (on toiminu joskus mun varaemona) kävi kylässä silleen hätäisesti vaan pihassa pyörähtämässä ja toi mulle ISON raa’anlihan. Sain sen ulos syötäväkseni. Siinä oli luukin, jonka toin sitten Mamman luvalla eteiseen, ettei kukaan vaan vie sitä, kun en sitä enää jaksanut pistellä poskeeni sinä iltana. Se olikin hyvä aamupala seuraavana aamuna, kun Mamma oli töissä. Lisäksi sain vielä yhden puruluunkin lahjaksi joka myös tuli natusteltua Mammaa aamulla töistä odotellessa. Onneksi se on nyt luvannut olla ainakin viikon kotona. Saadaan aamulla nukkua piitkäään, paitsi tänä aamuna. Seuraavan kerran se kuulema onkin sitten koko viikon kotona vasta maaliskuun puolevälin jälkeen. Tänään se kävi jossain kaupassa ja viipyi poissa monta tuntia. Minä autoin sitä kantamaan tavarat autosta. Tällä kertaa vaan henkisenä tukena, kun ei ollut oikein mitään mulle sopivaa kannettavaa. Monta reissua tehtiin autolle ja sisälle. Viimeisenä se kantoi sisälle sellaisen ison saavin jossa oli kansi. Höpötti jotain saunan vesiputkien jäätymisestä ja veden varastoimisesta. Mutta kaivoi sieltä sellaisia koiranmakkaran näköisiä pötköjä ja kehui että ne oli tirpoille (timpoille, silloinkun kieli menee solmuun). Liian vaikea asia näin pienelle koiralle.

Menenkin tästä tutkimaan mitä sainkaan tuliaisiksi muuta kuin ’tirsailunamia’ sieltä kauppareissulta. Se on niinku sitten hau hau ja vuh kaikille lukijoille tasapuolisesti ja hännän heilautus päälle.

Onnistuin skippaaman nuo kaikki, melkein. Kävin ostamassa noin kuukauden ruuat jo marraskuussa. Muutama joululahja ja-tervehdys tuli vaihdettua ja uuden vuoden pauketta nyt ei mitenkään pääse vaan karkuun. Yhtäkään joululaulua en kuullut. Jouluruokia tuli, vaikka en yhtään ostanut enkä tehnyt (TÖÖT !!! Tein riisipuuron). Ystävillä tuntui jokaisella tulleen ruuan suhteen lievää arviointivirhettä ja jos jossain poikkesin kylässä lähdin sieltä yleensä ruokakassin kanssa pois. Joten olimme Kauhun kanssa hyvissä ruuissa joulunpyhät ja uuden vuoden. Mistä johtuen Kauhu on kadottanut vyötärönsä !!! (Minun vyötäröstä ei puhuta, koska se on kadonnut jo 30 vuotta sitten, vain joskus käynyt kylässä kadotakseen taas johonkin.:D)

Mikä sitten aiheutti moisen skippauksen? Suurimmalta osin omasta tahdostani, koska viime joululta muistot eivät oikein nauratta, halusin vain sivuuttaa joulun pian. Joten kun sain hiukan itse vaikuttaa työlistaan kävin varaamassa itselleni kaikki pyhät ja aatot töitä jo marraskuussa. Olin toki pyytänyt jokun päivän (varsinkin talojen välissä pyykkipäivän pariin kertaan) vapaaksikin, mutta eihän se tietenkään mennyt niin hyvin. Oikeastaan ainut ns. tärkeä vapaapäivä lähti heti alkuun. Sitten vietiin vielä kaksi vapaata listamuutosten takia. Joten kun menini 29.11.2013 töihin lopetin rumpan eilen 8.1.2014 tässä välissä 2x2vp ja 1x3vp. Oli oikeastaan jotenkin huippua, kun kuun alussa johtava soitti ja kysyi jaksanko tehdä 23. töitä, kun (joka sen piti tehdä) työkaverin pitäis päästä sinä päivänä lähtee jo reissuun ja kun ei oo ketään muuta ja kun ei ole kuin yks päivä... Mistä minä voin alkukuusta tietää jaksamistani loppukuusta...? Se siitäkin pyykinpesupäivästä talojen välissä.

Voin sanoa että olin välillä vähän liiankin väsynyt (verenpaineet siitä johtuen tais olla pilvissä). Esim. olikohan tapanina juurikin, kun aamulla sängystä noustessa olo oli kuin olisi ollut parin promillen humalassa. Jouduin vielä käymään aamulla tankilla ennen töihin menoa ja kiitin luojaani ettei kukaan ollut näkemässä, kun autosta kiinni pitäen kiersin tankkaamaan. Olis varmaan soittanu poliisit! Navetassa piti todella keskittyä, ettei ollut turvallaan siellä lehmän mahan alla. Hetken, vain pienen hetken, mietin, että hälyytänkö talon isännän itselleni kaveriks, mutta sisu ei antanut periks. Päivällä, kun otti parin tunnin tirsat niin olo oli jo iltapäivällä ihan toinen. Kyllä sen huomasi jo itsestään viimesinä päivinä, että nyt mennään jo pelkällä sisulla. Tuli senverran kirottua lehmille. Ja tuntui ettei mikään uni enää riittänyt. No, tulipahan tehtyä. Mutta ei enää tuollaista rumbaa (ennen seuraaavaa kertaa).

Oli se tässä syksyn ja alkutalven (minkä talven?) aikana jännä huomata, että mulla ja P:llä oli työlistat jo alkuunsa suunniteltu ylitunneille (mulla esim.140 → 147 ja 133 → 149) ja osa porukasta valittaa, kun ei ole töitä. Oltiin jo P:n kanssa sitä mieltä, että seuraava joka valittaa ettei ole töitä saa mustat silmät (minä lyön toisen ja P toisen). Nytkin kun tuli uudet listat ja mun piti pitää tammi-helmikuun vaihteessa pois loppuja vuosilomiani niin sainkin huomata, että lista oli jo täynnä. No siirretään sitten kuukaudella tai jotain. Samoin P:n lista on täynnä. Ja hän odottaa koska pääsee leikkaukseen. Joten, voi kjiesus ku se aika tulee, niin sinä onkin johtavalla suunnittelu kuka ne työt sitten tekee...ne joiden listat on tyhjiä. Mulla on loppukuusta joku ihme ’stressin hallinta’-koulutus. Se on joku pilottihanke. Meitä lähtee sinne 3 henkeä. Ja huvittavinta tässä on vähän se että ne kaks muuta on välillä juurikin naukunut ettei ole töitä. Ja näistä toinen on sellainen hermokimppu ja ’oikeudessa tavataan’. Ja töissä sille saa sanoo samat työohjeet moneen kertaan. Ja toinen kyttää miten ihmiset ulkoiluttaa lehmiään kesällä. Voi perseensuti. Noiden kanssa tulee siellä sressi vähemmästäkin. Ja nyt, kun vielä saisin ex-Mieheltä vastauksen siihen, että voiko hän huolehtia Kauhun ja talon niinä kahtena päivänä ja yönä jotka minulla menee siellä koulutuksessa, vai alanko etsimään hoitajaa muualta.

Tämän työputken aikana on tullut useimman kerran huomattua, että kyllä se vaan tuo Kauhu on viisas karvaperse. Ja hellyttävä. Kyllä se sai useimpana aamuna hymyn huulille, vaikka väsyttikin nousta ylös. Miettikää nyt itse: Heräätte nukkuen kyljellään ja tunnette että joku nukkuu ihan mahassa ja rinnoissa kiinni. Avatte silmänne ja katsotte alas niin rintojenne alta pilkistää koiran kuono ja silmät. Ja sitten tulee pehmeä kieli nuolaisemaan varovasti nenänpäätänne, kuin sanoen: Huomenta rakas. Näissä olosuhteissa yksi ihanammista aamuheräämisistä. Oli pakko varastaa viis minuttia ja nauttia olosta. Tänä aamuna taas Kauhu kävi herättämässä vähän ennen kuutta ja kun sanoin: Nukutaan vielä mammalla on vapaapäivä. Kauhu tuli ihan viereen maata, laittoi päänsä omalle tyynylleen ja huokaisi syvään, kun sanoen: Vihdoinkin. Väkisinkin hiukan hymyilytti.

Huomasin, jos tahtoo ja viitsii ajatella, ei todellakaan tarvitse kuukauteen käydä kaupassa tai muutenkaan ihmisten ilmoilla. Pienellä suunnitelulla suurinpiirtein jo tietää paljonko ruokaa kuluu kuukaudessa (myös koiralta) ja se voi varata pakastimeen ja kuiva-aineet kaappiin (meni hiukan huti, kun sain tarjouksen muutaman kerran pikaruokaa kotiin kuljetettuna saunanlämmittäjältä, ex-Mieheltä, kiitos hänelle). Puita varasin sisälle kuivamaan eteiseen, että niitäkin tarvitsi hakea lisää vain muutaman kerran (onneksi ei ollut pakkasia). Ainut jonka takia tarvitsin oikeasti käydä ihmisten ilmoilla kerran oli tankkaus. Polttoaineautomaatti, josta yleensä tankkaa oli epäkunnossa, joten kävin huoltamolla varmuuden vakuudeksi, kun polttoaine oli jo TODELLA vähissä (ajokilometriä 5). Oli hiukan exreemi työaamu, kun automaatilta lähtiessä auto ilmoittaa ajettaviksi kilometreiksi 60 ja edestakainen matka oli juuri sen 60km. Joten se hillitsi kyllä hyvin kaasujalkaa sinä aamuna, vaikka myöhästynkin töistä, vähän.:) Olin aika epäsosiaalinen olento koko kuukauden. Kävin parilla ihmisellä tosin kylässä, mutta kotona ollessa pidin oven lukossa ja puhelimen äänettömällä. En vaan oikein halunnut nähdä ketään. Ja yritin levätä.

Nyt taitaa olla aika taas laittaa hellaan tulet ja miettiä pitäiskö sitä tänään pistää mahaansa muutakin kuin kahvia, aamupala ja valkoviiniä (rentoutusta varten). Huomenna ampaisen jo aamusta käymään Keskisellä ja aijon olla takaisin jo puolen päivän aikaan. Näin vältyn ruuhkalta.

Tilalta lähti kyllä mukaan kukan siemeniä ja sitten ’välimaitookin’ jokunen litra. Osa pitäisi paistaa letuiksi ja osa piti tehdä juustoks, mutta olikin juuston juoksutin jo päässyt vanhaksi enkä viitsi kyllä muutaman litran takia uutta vielä ostaa. Taidan paistaa pannukakkuiksi (tai ainakin yrittää) ja laittaa pakkaseen mitä ei tule syötyä. Ostin emännältä myös 4 litraa puolukoita, kun se kerää myyntiin asti. En minä enenmpää tarttee. Tuosta määrästä tulee jo ihan sopivasti mulle survosta. Säilön pilttipurkkeihin niin on melkein sopivia annos aina kerraksi.

Tuo talo on ihana olla töissä vanhan Emännän kanssa (uudesta ei ole kyllä vielä tietoa) sekä Nuoren isännän kanssa, mutta...Vanhaisäntä on välillä ihan mahdoton. On asioita mitä minä en sulata, varsinkin kun tiedän että muut ovat kanssani samaa mieltä. Ja yksi niistä on eläinten käsittelyssä turha hosuminen ja väkivallan käyttö. Otettiin sitten sen asian tiimoilta Vanhanisännän kanssa yhteen ihan kunnolla. Estin häntä lyömästä arkaa hiehoa turhaan. Oli jo lyömässä hiehoa harjan varrella persauksille, kun sieppasin kiinni harjan varteen kiinni ja karjaisin, että et kyllä koske siihen hiehoon. Taisi olla vähällä etten itse saanut siitä harjan varresta. Jos olisi lyönyt minua, olisin varmaan huitassut takaisin olin niin kiukkunen. Eikä se ollut ainut kerta yhteenotto mitä tapahtui. Vanhaisännällä on paha tapa puutua asioihin joista se ei ihan oikeasti edes tiedä. Toinen raju yhteenotto tapahtui viimeisenä aamuna, kun väiteltiin siitä laitetaanko pahasti kurallaan (paska oli kuin vettä) oleva lehmä ulos tuoreeseen ruohoon päiväksi vai jätetäänkö päiväksi sisälle syömään kuivia heiniä. (Vanhaisäntä ei ollut edes nähnyt sinä aamuna koko lehmää) Sekin meni jo turhan lujalle, vaikka tiesin olevani oikeassa. Lopulta Nuori isäntä puuttui jo meidän sanaharakkaan. En olisi varmaan asiasta välittänyt tuon taivaallista, jos siellä olisi ollut päivällä joku kotona katsomassa että se lehmä voi siellä laitumella hyvin, mutta niiden ’Renki’ ei tiedä lehmistä tuon taivaallista. Hän kävi sentään minun pyynnöstä katsomassa, etteivät ulkoilevat rouvat olleet päättäneet päivällä lähtee kylälle rimpsalle, kun lehmillä on sellainen ihmeellinen tapa karata heti jos talonväki lähtee päiväksi pois :) Meillä ei ole koskaan ole ollut Emännän tai Nuoren isännän kanssa mitään erimielisyyksiä, mutta... Ja samalla lailla siellä he tappelevat Vanhaisännän kanssa. Ja monta kertaa Vanhaisäntä taipuu vasta, kun Nuori isäntä korottaa oikein kunnolla ääntään. Eipä käy kateeksi sitä Miniää joka siihen taloon menee.

Eilen illalla Mies ja sen kaveri tulivat tänne pelaamaan mun kanssa lautapeliä. Lämmittivät mulle saunan valmiiksi, kun tulin töistä. Mieskin malttoi siivota keittiönpöydän, kun halusi päästä pelaamaan. Peli oli ihan mukava, paitsi että aamuyöstä alkoi aivot sanoa niin pahasti yhteistyösopimusta irti väsymyksen vuoksi, että pelaamisesta ei meinannut tulla mitään. Yksi peli kun kuitenkin kestää monta tuntia. (Tykkää pelata lautapelejä joissa pitää käyttää aivojaan voidakseen voittaa, eikä ’tule tasaluvulla maaliin’.) Sitten aamulla kuitenkaan en osannut nukkua kovin pitkään. Tuntuu kuin tämä päivä olisi mennyt punaiselle ristille, mutta olen kuitenkin viipaloinut kuusi kerroksisen kuivurin omenoita täyteen, tyhjännyt ja ladannut tiskikoneen ja nyt paistan kolmatta ’pikku’ pannukakku pellillistä. Ja yksi odottaa taikinana kulhossa, sitten on se maito paistettu; yksi omenraaste-, 2x appelsiini-vanilja ja yksi ihan tavallinen pannukakku. Saunalla odottaa eilen illalla pestyt puhtaat navettavaatteet hakemista. Huomenna on taas työpäivä. Tämmöiset yhden päivän vapaat on vähän sellaisia ’haista paska’-vapaita.

Ai niin. Olenhan minä pelannut netissä Howrsea ihan liian monta tuntia samalla, kun join aamukahvia :) Nettipeli jossa minä pääsen toteuttamaan itseäni. Pelissä hoidetaan hevosia. Lyhyesti sanottuna. Eniten tykkään siitä, kun saan jalostaa hevosia. Ja oli jotenkin sykähdyttävää, kun ns. julkisen siitosorin sukutaulusta löytyy omia kasvatteja. Voin selostaa peliä tarkemmin jos joku haluaa tietää. Pelissä on pelajia vauvasta vaariin. Siitä kertomalla saa helposti poustauksen.

Jos teillä oli vaikeuksia ymmärtää äsken lukemaanne, niin onnittelen. Juuri sellainen olo minulla oli tänään töissä. Huokasin meinaan hartaasti ja syvään illalla kotona, kun vihdoin pääsin saunan lämmitettyäni saunaan. Nyt lähden nukkumaan viime öisiä univelkoja. ( Pitkästä aikaa töihin, ei osannut nukkua kunnolla )

SUOMEN LAKI

11§ Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhtdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Jos tämä nyt sitten viimeistään pysäyttää. :) Piti kyllä alunperin kirjoitaa ihan muusta, mutta tuo oli vielä koneella auki niin ajattelin kertoa.

Olin nimittäin tässä siis juurikin eräällä ystävälläni kylässä useimman tunnin. Höpötettiin kaikenlaista ja lähdin sitten kotiin ties monnen kahvikupillisen jälkeen. Kaupan kautta kotia. Jokainen tietää mitä sellaisesta kahvin juonnista seuraa. Kusetti sitten niinku palokunnan hevosta ihan suoraan sanottuna. Kauppatavarat jäi autoon, ku syöksyin sisälle tuhatta ja sataa. Sisäoven avaus iski nenään voimakkaan koiranpaskan hajun ja katse tavotti äärettömän häpeissään olevan koiran. Nopea vilkaisu jalkoihin. Mitään ei näy. Siis vessaan. Koiralle annoin luvan mennä ulos samalla. Vessan ovi jäi auki ja siinä istuessa katselin hiukan hämärää eteistä ihmeissäni. Missä on hajun aiheuttaja? Hädän helpotuttua tein kunnon kattovalon ja siirryin tarkastelemaan eteistä tarkemmin. Tarkistelu paljasti jotain todella häkellyttävää ja hellyttävää. Kyllä, Kauhulla oli ollut maha sekaisin (todisteita löytyi yläkertaan menevän oven ja kynnyksen välistä), mutta se raukka oli siivonnut sotkunsa. Joitakin roiskeita löytyi lattialta ja ovesta, mutta suurin osa oli nuoltu pois. Olin aivan ällikällä, kun siivosin lattiaa, kynnystä, ovea ja seiniä. En ole koskaan torunut koiraa, kun se on paskantanut sisälle, koska silloin syy on AINA ollut ihmisessä jos se niin on tehnyt. Annoin Kauhulle maitohappobakteeripillerin ja toivoin, että homma tasottuisi sillä. Ja tasottuihan se. En ole koskaan elämäni aikana kuullut vielä tämmöistä tapausta aiemmin. Mitä sen elukan päässä liikkui? Pitikö vaistojen mukaan sotkeutunut ’pesä’ siivota vai yrittikö se auttaa raukka Mammaa, kun oli tapahtunut vahinko?

Huomenna pitäisi sitten lähteä kokeilemaan vieläkö sitä osaa töitä tehdä. Kyllä tämä saikulla olo saa nyt jo piisata. Alkaa vaan laiskistua liikaa. Mitenkähän sitä oppii taas siihen ettei saa aamukahvia ennen kuin joskus 10 aikaan. Ihanaa, kun ei tiedä työlistastaan muuta kuin huominen paikassa X, maanantai vapaa, ti-to töissä jossakin (ehkä), pe-la paikassa Z, su ehkä vapaa. Enempää en nyt muista ulkoa. Onhan se mukavaa, juu. Siis kun pomo sanoo löytävänsä mulle helpommin töitä muualta, kuin jollekin toiselle joka on sitten nakitettu paikkaan X. Mutta mitään ei voi suunnitella etukäteen jos työlistassa lukee vaan ’työtä’, koska et tiedä tuleeko siihen paikka josta pääset aamulla pois klo 8 vai kenties joskus klo11 tai pahimmassa tapauksessa vasta joskus klo 13. Ja parhaimmillaankin saan tiedon vasta maanatai aamuna. Pahimmillaan iltapäivällä. Ja sitten voi myös käydä niin, ettei siihen löydy töitä lainkaan. Sitten neuvotellaankin siirretäänkö joitakin vapaapäiviä aikaisemmin pidettäväksi vai otetaanko vuosilomapäivistä. Kyllä minä tiedän, ettei se työlistojen suunnittelu ole meille mitään helppoa, mutta joskus tämmöinen ennaltatietämättömyys ja jatkuva epävarmuus ja vaihtuvuus vaan nakertaa.

Kävihän minä tässä jo saikulla ollessa olemassa päivän koulutuksessa, kun Mies oli sitten Kauhulla kaverina. Tuli taas kerran ilmi se että me lomittajat ollaan Suomen vaarallisemmassa ammatissa. Jotenkin hymyilyttää ja toisaalta kauhistuttaa se miten monta kertaa sitä loppujen lopuksi onkaan selvinnyt monesta vaaranpaikasta pelkällä säikähdyksellä tai mustelmilla. Eikä niitä kaikkia kolhuja tule edes käytyä näyttämässä terveyskeskuksessa, vaikka pitäisi. Ja ei sitä tule aina edes ajatelleeksi mihinkä sitä tuleekaan syöksyttyä pää edellä. Tosin jonkun verran näin iän karttuessa ja kömpelyyden kasvaessa on tuo itsesuojeluvaisto kehittynyt jo ihan erilailla. Siinä missä meni tekemään kaikki mitä joku isäntä snoi, niin nyt jo miettiikin että meneekö sittenkään, vai kehuuko isännälle, että isäntä on hyvä ja menee ihan itse.

Nyt tuntuu sille, että on aika kömpiä nukkumaan ja ottaa tuo karvainen kaveri kainaloon. Jos hetken lukee kirjaa niin luulen ettei kauaa tartte Unijukkaa odotella.

On muuten aikas mielenkiintoista tämä firmojen toiminta. Siis tarkoitan nyt nettifirmoja. Olen tilannut tässä viime aikoina erinäisiä juttuja vähän sieltä sun täältä. Alkaa vaikuttaa, että mitä suurempi ja ns. kansainvälisemmästä firmasta on kyse, sitä pitempi on toimitus aika. Olen tilannut muutamalta ihan pieneltä firmalta ja tuote on ollut postilaatikossa, ennekuin olen edes tajunnut kaivatakaan. Sitten samasta firmasta tulevat samaan aikaan tilatut tuotteet puolen viikon erolla. Ja eräs joka myy myös toisillekin firmoille ns. taidetta ilmoittaa kyllä tilauksen vastaan ottaneeksi, mutta mitään muuta ei juuri olekaan kuulunut ja tilauksesta tulee kuukausi ensi viikolla. Muistan sen siitä, koska tilaamani tuote oli kuun loppuun tarjouksessa ja tilaus lähti matkaan n. 10 min ennen keskiyötä :) Oli pakko tilata. Ja kaikki firmat ovat olleet suomenkielisiä, mitenkäs sitä nyt kielitaidoton ulkomailta tilais. Mikä on toisaalta vaan hyvä, koska välillä näkee sellaisia juttuja noissa ulkomaalaisten kaupoissa, että kämppä täyttyy syvistä huokauksista.

Kuinkahan monessa kunnassa on jo jaettu kansalaisopiston tarjonta lehtinen? No, ei täällä ainakaan. Jaetaan ehkä vk 36 ja ’työt’ alkaa 9.9. eli heti seuraavana maanataina. No, eipä tarvitse meikäläisen ainakaan edes haaveilla mihinkään muuhun, kun korkeintaa johonkin liikunta ryhmään pääsevänsä, joka ei muuten nappaa sitten pätkääkään. Joten päätin aloittaa sitten ihan omatoimisen harrastuksen joka ei ole sidottu mihinkään aika tauluun vapaa-ajan suhteen. Eli teen sitten, kun on aikaa. Ajattelin opetella kallirafista kirjoitusta. Ja ennen kaikkea vielä jos oppisi tuota todella vanhaa kirjoitusta missä f:n ja s:n ero on hiuksen hieno ja k on ihan oma persoonansa, muutamasta muusta puhumattakaan. Sitä ei enää kovin moni osaa lukeakkaan. Isä senkin mulle joskus opetti, siis sen vanhan tekstin lukemisen. Ja haluan opetella kirjoittamaan oikealla musteella jossakin vaiheessa. Nyt on ensin täytekynä, myöhemmin tulen kyllä kokeilemaan vielä oikein sulkaakin. Oppikirjan saan hakea alkuviikosta postista. Lähin kalligrafian kurssi järjestetään n.100km päässä, joten sen saa ainakin toistaiseksi unohtaa.

Kävin kesäteatterissa nauramassa kaverini kanssa mahalihakset sananmukaisesti kipeksi. Lisäksi onnistuin seuraavana yönä näkemään yhdestä näyttelijästä vielä märkiä uniakin :D Ei hyvä. Kauhu joutui olemaan monta tuntia (9) yksin kotona ja sen kyllä huomasi. Oli taas tehty Mamman nenäliinasta silppua ja jostain oli löytynyt Iskän sukkapari (ei tuhottuna) tiensä eteisen lattialle. Ei sentään Mamman alushousut niinkuin silloin, kun sen ollessa pentu. Se kantaa ikävissään tavaroita, mutta ei hajota niitä, paitsi käytetyt paperinenäliinat. Olisittepa kuulleet sen ’juttelutuokon’ minkä se piti kun sänkyyn sitten päästiin. Ja nyt lähden keskustelemaan Kauhun kanssa huomisen päivän suunnitelmista.

Keskisellä käynti oli ihan kivaa vaihtelua tähän kotona oleiluun, joskin aika rasittava. Oltiin kumpikin Kauhun kanssa aika väsyneitä. Silti Kauhu auttoi tavaroiden sisälle kantamisessa. Kantoi sellaisen kirves, puukko ja oksasaha-setin sisälle ja toisella reisulla toi pesuaine purkin. Apu se on vaan pienikin apu. Ostin itselleni kolme perhosorkideaa + niille lasiruukut. Yhdestä ruukusta lähti kolme palaa ruukun reunasta irti. Pitää hakea jotain keraamiikka liimaa ja liimata ne takaisin kiinni. Ruukut ovat kauniit, niinkuin säröillä olevaa lasia. Siten liimatut palat eivät tule häiritsevästi esille. Viherkasvitarhani suurenee :) Tosin pelargoni taitaa heittää henkensä.

Kasvihuoneesta saa jo tomaattin silloin tällöin. Ja kasvimaalta sipulit lykkää vartta niin, että taidan ottaa ja alkaa pistää niitä silpuksi ja pakkaseen. Tuskin niistä kuitenkaan mitään kunnon sipulia muuten tulee. Kaverin kasvimaalla tulee kyllä. Sain häneltä kesäkurpitsan joka on niin iso, että siitä saa ainakin 2-3 päivän aterian ihan helposti. Ja se ei todellakaan ole ainut siellä kasvimaalla. Että saan käydä lisääkin hakemassa.

Sen verran kylmää ja kosteaa tahtoo olla, että pari kertaa olen lämmittänyt hellaa. Aamulla sai oikein tehdä töitä, että sai pesän syttymään ja kahvit keitettyä. (Puut saa näköjään tänä talvenakin tuoda viikkoa ennemmin sisälle kuivamaan niinkuin viime talvenakin.) Ja saunaan ajatelin kohta lähteä laittamaan tulet ja saunoa ihan aikanaan. Kuka se on määrännyt, että saunoo pitä vaan illalla? Tämmöinen paskakeli ettei oikein huvita ulkona oleilla niin taidetaan Kauhun kanssa käydä kasvihuoneella ja lämmittää sauna ja laittaa ruokaa. Siinäpä onkin päivän aktiviteetit :)

Koska eilenkin kävin työkaverin ja sen kahden tyttären ja yhden heidän kaverin kanssa taas Keskisellä olen aika väsynyt. Välillä komennettiin likkoja sen äidin kanssa duona yht’aikaa, että käskyt meni perille. Aah, mikä rauha ja hiljaisuus odottikaan kotona. Tällä reisulla muistin ostaa jopa tulostimeen mustat musteet. Minäkö homespää? Ostin karkkia pitkästä aikaa, mutta ei mitenkään hirveesti tehny illalla mieli, muutaman söin ja sitten tökkäs. Ilmeiseti aamukahvin sokeri riittää päivän sokeritarpeeseen. Muutenkaan ei tee nykyisin juurikaan imelää mieli. Tosin yks ilta söin litran jäätelöä huomaamatta elokuvaa vahdatessa. En syö sitä yleensä kuin 1/3-1/2 korkeintaan kerralla. Olin järkyttynyt.

Eilinen aamu ei mennyt sitten alkuunkaan putkeen. Heräsin hyvissä ajoin soittamaan eläinlääkärille, jos vaikka olis sattunu olemaan tavattavissa. Ei puhettakaan. Sitten lähdin itse juttelutuokioon. Parkkipaikalle ajaessa katsoin yhtä liikennemerkkiä ja ajattelin, että kai mä pois lähtiessä törmään tuohon (siihen on meinaan tosi moni autonsa kolhinut). Sisällä sain kuulla, että aikani oli ollut kaksi tuntia sitten, voi paska. Sain uuden ajan. Ja arvatkaa? Minä sitten todella parkkipaikalta lähtiessä peruutin ja käänsin auton etukeulan siihen helvetin liikennemerkiin !!! Minkäänlaista metallin kirskahdusta ei edes kuulunut. Korpes sen verran, etten edes viitsinyt pysähtyä katsomaan miten auton oli käynyt vaan ajoin yhtäsoitoo kaverin pihaan. Siellä vasta kun sain auton parkkiin kiersin katsomaan vahingon laajuuden. Ja voi luoja. ’Pelti’ eturenkaan kohdalta oli ainakin 5 cm sisässä. Onneksi ei etupuskuriin tullut juuri mitään. Se on paljon isompi ’pelti’ Mutta se kulmapelti menee ihan uusiks. Enää ei voi puhua mistään pelleistä vaan tuo autonkorin materiaali on jotain ihan muuta. Olisko alumiinia? Mutta metallia se ei ole. Ja kolarissa tuollainen ei todellakaan suojaa yhtään mitään. Nyt sen vasta tajus miten hepposta ainetta se kori on, kun se ei edes kirskahtanut metallisesti, vaikka jälki oli noin paha. Luulin katsomatta, että siihen tuli vaan naarmu. Pitääkin mennä maanantaina käymään naapurin verstaalla :) Omistaa nääs kolarikorjaamon.

Nyt lähden järkyttää naapuria ja lämmittämään saunaa. Vaikka ei ne taida enää siitä järkyttyä, paheksuvat vaan. Siitä vaan, ei mua hetkauta suuntaan tai toiseen.

ps. En sitten saanut aikaiseksi lähteä tänäkään vuonna sinne Isokyrön 1700-luvun markkinoille. Jos ensi vuonna...

Eilen aamulla kävin viemässä Miehelle sen aurinkolasit jotka oli unohtanut koiraa tuodessa ja samalla kävin kaupassa hakemassa kinkkua leivän päälle. Kysäisin tuleeko se hakemaan tavaroitaan koska. Sanoi, että voi tulla töiden jälkeen. Kysyin haluaako se samalla syödä, kun ajattelin että kyllä sitä voi samalla sillekin antaa, jos vaikka se auttaisi saamaan inspiksen taas ruuanlaittoon. Lupas tulla. Itselleen on todella tympeää rueta vääntämään yhtään mitään. Ajatus siitä mitä laitan, sikisi vasta kotona ja jouduin laittamaan viestin, että tuopas tullesas paketti jauheliha. En viitsinyt lähteä takaisin kylälle eikä pakastimessa ollutkaan jauheliha enää, vaikka olin sellaista muistellut. Kävin ’kaivamassa’ omasta maasta sangosta meille perunat ja kasvimaalta sipulia ja salattia. Tuntui ihanalta tehdä ruokaa pitkastä aikaa (taitaapa olla melkein puolivuotta edellisestä kerrasta). Vähän lihat ruskistui liikaa (ei palaneet), jauhoja tuli liikaa ja kastikeesta ensin tönkköä ja sitten luirua, mutta puolikas koskenlaskija tasotti aika lailla. Tuli VÄHÄN enemmän kuin alkuun piti. Oli vähän keittotaito siis niinku ruosteessa. (Tänään samaa kastiketta +valkosipulimaustettu ruokakerma ja makaroonia. Mies toi kurkkua ja tomaattia salaattiin. Huomiseksi luvassa sama kastike ja riisiä. Ja huomenna saan taas munaa, siis kananmunia. Mies tulee syömään munat kädessä :P) Hyvä ruoka, parempi mieli.

Siinä samalla kävin laittamassa saunan lämmite kun kerran olin saunasiiderinkin ostanut (vahingossa alkoholittoman, hyi, ku oli äitelä). Mieskin halusi tulla saunaan. Olihan sille siellä vielä pyyhekin, vaikka olin kerran ollut jo vähällä roudata sen pesuun ja pistää sitten kaappiin.

Miehellä on ilmiselvää tarvetta puhua jonkun kanssa. Se on esitellyt peliostoksensa R-ope-con-ista, myös pelin toimintaperiaatteet, kantoi mun avuks tavaraa yläkertaan jne. Ja sunnuntaina puhuttiin kirjoiteltiin netin välityksellä aamuyöhön puolikahteen asti. Lopulta Mies pelkäsi ettei herää aamulla töihin, niin lupasin tehdä varmistussoiton. Jokin on muuttunut. Mies ei ole enää niin kireä kuin aiemmin, tosin minäkään en ole enää koko ajan purskahtamaisillani itkuun. Nyt kun se on käynyt täällä syömässä on jutustelu ollut ihan rentoa. (Aiemmin ei ole ruokakaan kelvannut.) Edelleen Mies vie täältä pois tavaroita mutta enää se ei ole ollut sillälailla ahdistavaa niin kuin aiemmin.

Kävin tänään Työkaverin tyttären 12v. kakkukahveilla ja lainasin hänen kynsilakkaansa ihan vaan piristääkseni itseäni kauniilla värillä. Siellä jostain syystä sana koulu oli suurinpiirtein kielletty puheenaihe. Välillä oli pakko vähän kiusotella ja olin saada kummakin tytön kimpuuni. Kissanpentujen kopan laitoja oli pitänyt jo korottaa 30-40 cm etteivät pennut karkaa :) Varsinaisia kiipeilymestaria mokomat pikku naukuja. Pysyttelin niistä kaukana.

Ensimmäiseksi oli käytävä tankilla juottamassa Uzi ja sitten vasta suuntasin nokkani kohti Miehen kotitaloa. :)

Kävin Miehen Veljen vaimolla kahvilla ohi kulkiessa. Puhuttiin niitä näitä. Näin samalla Taaperonkin. Nähnyt sen viimeks viikko ennenku Mies ilmotti haluavansa erota. Ei yli puolivuotta sitten. Oli hiukan kasvanut ja konttasi menemään niin ettei meinannut äitinsä perässä pysyä. Sain kutsun käydä toistekin. :) Mukavaa ettei ne välit eron myötä katkenneet ainakaan täysin. Niin vain tuppaantuu hyvin usein käymään. Ja yleensä sitten saa kuulla olevansa täyspaskiainen tai jotain muuta yhtä mukavaa. Ja jollain konstin kaikki onkin sitten mun syytä. Kokemusta on jo siitäkin.

Sieltä matka jatkui vielä pari tuntia. Ja koska navikan laturi on rikki, enkä ole ainakaan toistaiseksi hommata uutta, ajelin pelkkien netistä tulostettujen karttojen, ohjeiden ja muistin varassa. Hetken olin epävarma, että olinko ajanut jo sen tienhaaran ohi mistä piti kääntyä. Vaan enpäs ollutkaan. Määränpääni oli siitä hauska, että edellisen kerran kun kävin siellä ja ajoin navigaattorin mukaan se väitti minun olevan perillä jo kymmenkunta kilometriä ennen määränpäätäni.

Perillä odotti minua odotti talo, melkein, kauniin lumpeenkukkaisen lammen rannalla. Ja Isotäti miehensä kanssa. Isotädin tyttären tytär Saaga oli myös siellä käymässä yhtä aikaa. Ja tietysti Timothy. Vanha koira herra. Oli ihana olla kun ei tarvinnut olla koko ajan menossa johonkin, vaan sai viettää vaan ns. rentoa viikonloppua. Ei tarvinnut särmätä, joten hellemekko joka toimi myös yöpaidan virkaa oli pääasiallisin vaatetus. Ei kiire minnekään, paitsi uimaan :). Saaga oli varsinainen vesipeto jolle 1½ tunnin lammessa pulikointi oli herkkua. Saivat minutkin houkuteltua ihan naku-uinnille, kun oli aamuhässäkässä ottanut väärän uikkarin mukaan :D. Vesi oli todella lämmintä. Sunnuntaina jopa +23 asteista. Sunnuntaina en uinut, koska piti ajaa takaisin kotiin ja pelkäsin, että alkaisi pian nukuttaa kotimatkalla.

En muista koska olisin syönyt niin paljon, kuin siellä ollessa. Kotona ollessa tulee yleensä syötyä aamukahvin kanssa joku sämpylä ja seuraavan kerran havahdun siihen, että pitäiskö sitä jotain syödä, niin joskus iltapäivällä myöhään tai illalla. Ja joskus päivän ruoka on jäänyt siihen aamupalaa. Itselleen pelkästään on todella tympeää laittaa ruokaa. Mutta takaisin siihen Parantolan tarjontaan. Sain maistaa ensimmäisen kerran eläissäni hevosta. Kulmapaistista oli tehty pihviä. Pidin todella mausta. Jos sitä pitäisi jotenkin kuvailla se oli vähän niinkuin voimakas naudanmaku jossa maistui aavistus maksaa. (Tämä oli vähän niinkuin tyyliin viininmaistajaiskuvaus; hikinen satula, viipyilevä jälkimaku jne. :)) Olin aivan ähkyssä. Jos olisin ollut kovin pitkään olisn varmaan paisunut kuin pullataikina. Oli mustikkapiirakkaa kahvin kanssa ja lättyjä iltapalaks. Noin vähän osviittaa antaakseni.

Paluumatka menikin rattoisasti puhelimessa puhuessa. Oli pari ohjastajaa ravureineen törmännyt karhuun metsätiellä lenkillään. Olivat onneksi huomanneet karhun ajoissa ja saaneet hevoset ympäri sen verran kaukana karhusta ettei se ollut hyökännyt.

Aloitin paluumatkan auringonpaisteessa, mutta kun otin reppua autosta päähäni putosi hervottoman kokoinen pisara taivaalta, sitten toinen ja sitten tuli kiire sisälle. Tosi se ei ollut kuin sellainen rivaisu joka ei edes maata kastellut. Ilma oli todella lääsy, mutta ei se kuitenkaan saanut siitä ukkostakaan kehitettyä.

Mies otti viikonlopun aikana yhteyttä Kauhun tiimoilta. Soitto iltapäivällä:”Onks täällä jossain ruuat valmiina Kauhulle...” Tekstiviesti illalla: ”Käytiin oluella Kauhun kaa...” Soitto seuraavana päivänä: ”Me ollaan nyt Kauhun kaa täällä....” Ja kun ajelin kotiin tekstiviesti: ”Koska oot tulossa?” Onhan se hyvä että Äiti tietää missä Laps menee. Vähän alkoi jo naurattaa. Illalla sain vielä kuulla, että joku olisi halunnut Kauhun isäksi koiransa pennuille. Mies oli vaan sanonut ettei ole hänen koiransa. Olis ollu sekarotuinen narttu. Ja Mies tietää meikäläisen kriteerit. Sitä paitsi Kauhulla on senverran vikaa lonkissa, ettei siitä ole oikein siitoskoiraksi. Joten ei kiitos. Ehkä yhdet pennut voisin jonkun todella terveen nartun kaa teettää, jos saisin itselle yhden pennun, mutta ei enempää.

Kun se tajusi, etten ole ollut saikulla vielä kuukauttakaan oli sen oloinen että sekin oli väärin että tulin edes koko työterveyshoitajalle. Sitten kun vielä ilmeni, että päivystävänlääkärin saikku loppui niin että siihen olisi jäänyt päivä väliä, ennenkuin se työterveyslääkärin vastaanotto olisi ollut (siihen saikkun ei saisi tulla siis katkosta) meinasi tämä tehdä asiasta kauhean vaikean ratkaista. Olis pitäny käydä sen yhden päivän takia jollain muulla siinä välissä. Lopulta minä kysyin, että eikö se olis kaikkein helpointa jos se päivystävä lääkäri kirjoittais yhden päivän pitemmän siitä sairaslomasta niin silloin siihen ei tulis katkosta, eikä tarttis niin kauheesti säätää. ”Sinapä sen sanoit” oli iloinen kommentti. En kuulema ollut ihan lamaantunut kun Me tämän asian näin hienosti ratkaisimme. Hohoijaa.