Aamulla ylös noustuani pistin sähköpostia diabeteshoitajalle, että onko sillä missään välissä aikaa ottaa mua vastaan ja mitata sitä verenpainetta. Ja navetalta tultua sainkin lukea iloikseni vastauksen, että aika löytyi. Näin eliminoin sen etten vaan joudu sille ällöttävälle mieshoitajalle. Paineet nousee jo pelkästä ajatuksesta.
Aamunavetta meni ihan hyvin, vaikka painetta taisi hieman olla, kun alkuun olo oli hiukan hutera. Lääkkeet otin vasta, kun pääsin kotiintöistä. Ei onneksi tarvinnut olla ihan yksin. Ja vaikka oli kaksi uutta hiehookin niin niiden kanssa ei tarvinnut tapella.
Soittelin lomatoimistollekin heti kun se aukesi ja kerroin koko eilisen episodin ja että asiat on näin ja lapsi on kaunis .”Anteeksi”, harmitti aiheuttaa huolta ja vaivaa ihmisille. 
Lämmittelin kotiin palattuani saunaa ja vettä sen verran, että sain peseydyttyä ennen terveyskeskukselle menoa. Hain tosin Miehenkin siinä yhdessä välissä ja puhuin kaverin kaa puhelimessa joka on kans saikulla ollut jo viis kuukautta selästään. Lomittaja osaa tehdä monat asiaa yhtä aikaa.  
Käytiin sitten Miehen kaa mittauuttamassa mun verenpaineet ja tehtiinpä varmuuden vuoksi raskaustestikin huomista keuhkokuvaa varten. On vähän huolettomampi olo, kun tietää ettei ole raskaana. Siellä ollessa lääkärikin soitti ja käski mennä sunnuntaina päivystykseen ja sitten 14vk tiistaina uudestaan verikokeisiin ja hänelle aika perjantaille. Huh huh!!! Verenpaineetkin oli vähän laskeneet, mutta ei vielä tarpeeks, mutta parempaan päin menossa. Hoitajat olivat kuulema antaneet työterveydelle vähän palautetta menettelystä.
Piti sitten soittaa taas toimistolle ja kertoa mitä oli nyt määrätty. Ja vaikka sen kuinka yritti ajatella niin silti se vaan harmitti.
Kotona sitten otinkin rauhallisesti ja katselin elokuvia ja virkkailin. Söin kaupan pakastekaapista nappaamaani kalakeittoa. Ja siinä oli mielestäni liikaa suolaa ja liian vähän makua. Pitääkin kokeilla seuraavan kerran tehdä itse. Sitten joskus. Meillä kun Mies ei syö kalaa, paitsi kalapuikkoja.