Kyseessä on pari vuotias uros saksanpaimenkoira. Syntymyt Tapanin päivänä. 
Olisin halunnut koiran jo silloinkun asuttiin vielä kerrostalossa, mutta järki voitti. Kaksiossa johon oli ympätty kahden kaksion tavarat ei enää saksanpaimenkoiraa kertakaikkiaan mahtunut.   Meille se tuli melkein naapuripitäjästä, kun halusin saksanpaimenkoiran, mutta en mistään kaukaa. Halusin puhdasrotuisen, niinkuin minun edellistä edellinenkin koira oli. Kun silloin vuoden vaihteessa ostettiin omakotitalo ja kaupassa tuli vielä aidattu pihakin, niin eipä tarvinnut miettiä mihin soitin ensimmäisenä, kun saatiin kuulla, että meidän ostotarjous oli hyväksytty. Varasin sen pentueen ainoa urospennun, sillä ehdolla, että tullaan katsomaan ja jos näyttää, että Mies tulee sen kanssa juttuun. Mies näet pelkäsi aivan kauheasti koiria siihen aikaan. Vastassa oli miehen maiharin kokoinen, vinkuva, vipeltävä, karvainen naskalihammas. Minä oli oitis myyty. Näin emäkin. Kolmessa näyttelyssä pitäisi käydä ja lonkat pitäisi kuvata. En ollut kuitenkaan hakemassa mitään näyttelykoiraa, vaan mukavaa kotikoiraa. Olisihan se näyttely kiva harrastus.
Mies mietti asiaa noin tunnin. Sitten se kysyi saisiko hän antaa sille nimen. Sai kasvattajalta luvan nimenantoon ja asia oli sillä päätetty. Ja Kauhun kasvun myötä on Miehen koirapelko pienentynyt, mutta ei ihan hävinnyt. Isot koirat vieläkin hiukan hirvittää.
Näyttelyt on käyty, mutta lonkat on vielä kuvaamatta. Pentuna erittäin lupaava, mutta sitten...korvat jäi liian pehmeäksi ja purennassa muutama milli vikaa. Ropaltaan ja liikkeiltään saanut aina erittäin hyvän arvostelun. On ensimmäisestä näyttelystä tullut kolmas sija  ja palkinto ihan hyvä saavutus. Näyttely johon sitten lähdettiin sillä mielellä, ettei sieltä mitään tule, mutta koko päivä siellä vierähti.
Kotiin tulo aiheutti pientä häslinkiä, koska meillä oli jo entuudestaan kaksi kissaa. Soturiprinsessa ja Hevimies. Ne käytin aamulla eläinlääkärillä kynsien leikkuussa ja nukuttaahan ne piti operaatiota varten. Valmiiksi ostettu ja koottu näyttelyhäkki sai asukkaakseen kaksi uinuvaa kissaa, kun pentua lähdettiin hakemaan. Sieltä ne sitten 'huuruissaan' katselivat häkin turvasta kun niitä vähän isompi vipeltävä ja vinkuva karvapallo riehui kalterien takana. Loputa avasin oven häkkiin ja Kauhuhan kävi oitis lipaisemassa Hevimiestä nenästä. Soturiprinsessa sähisi, mutta ei vielä jaksanut edes pahasti pörhistää itseään. Tällainen oli ensitapaaminen.
Aikaa myöden Soturiprinsessasta ja Kauhusta on tulleet suorastaan 'rakastavaiset'. Kun Kauhu oli ensimmäisessä näyttelyssään ja tultiin kokopäivän kestäneeltä reissulta kotiin niin molemmat kissat oli nuuskimassa, että 'Missäs sitä ollaan oltu, tähän asti kysyn vaan...' Kun Kauhu sitten laitettiin nukkumaan 'mökkiinsä' (nukkui viime kesään asti alakerrassa näyttelyhäkissä), niin ennen kuin pentu kerkesi häkkiin oli siellä Soturiprinsessa. Mies onki kissan pois, mutta se pujahti sinne takasin. Lopulta Mies joutui nakkaamaan kissan toiseen huoneeseen, että kerkesi laittamaan oven kiinni, että väsynyt pentu pääsi nukkumaan rauhassa.
Kauhu on ilmeisesti kissoilta oppinut tavan hangata itseään pensaisiin ja ihmisiin niinkuin kissa. Se on jotenkin koomista, mutta kun 40kg koira leikkii kissaa niin siinä heikompi pian kaatuu.
Omat kissat on ihan ok, mutta naapurin kissat Grrr...
Kaikki vieraat on ihan JEES mutta sitten on muutamia jotka on ihan JIPIII!!! Oudot ihmiset usein pelkää sitä, Joten jos taloon saapuu koirakammoinen niin laitan Kauhun siksi aikaa mökkiin tai se on pihalla ja vieras sisällä tai toisinpäin. Kun Mies on ollut aikanaan koirakammoinen niin on oppinut ymmärtämään, että sille ei ihminen voi mitään oli se koira sitten pieni tai suuri. Tai vaikka omistaja kuinka vakuuttaisi koiransa olevan kiltti. Useimpien koirien kanssa se tulee juttuun tai ainakin on tullut niiden jotka ovat omansa uskaltaneet tutustumaan tuoda.