Aamulla heräsin pienoisessa paniikissa, että pitää keretä tuonne arvauskeskukseen...kunnes muistin, ettei munlla ole punnitusta kuin vasta huomenna. Toisaalta unikin piti vielä vallassaan. uni, että melkein rakastelin lumihangessa erään heviartistin kanssa. Lopuksi tajusin siinä unessa, ettei se ollu oikein kun kyseinen mies on naimisissa. Lopuksi vain suutelimme...harmi. Olisin ollut utelias, olisiko se ollut edes hyvä...

Päivä meni oikeastaan laiskottelun puolelle. Käytiin lomatoimistolla ja parissa kaupassa. Ostin jo joululahja värkkejä ja veinkin kaupan viimeiset sen lajin tarvikkeet. Ei edes enää saa tilaamallakaan. Saas nähdä mitä siitä sitten tulee ja saanko mitään valmista aikaiseksi. Sain tehtyä loppuun vihreän hedelmäpussin ja siihen kiristyshihnan ja hihinan päihin sellaiset kukkaset. Niistä piti tulla ruusut, mutta ruusua ne ei oo kyllä nähneetkään. Olkoon vaikka sinivuokot näin kevään tulon  kunniaksi, kun ovat sinisetkin.

Ruokapolitiikka on tässä huushollissa taas enemmän kuin perseellään. Etsiskelin leivän päälle kinkkua, mutta kappas eipä enää löytynyt. Eikä herra sitten voinut ilmoittaa, kun kaupungilla käytiin ettei leivänpäälysteitä ollut (en näet syönyt mitään enne kaupungille lähtöä, kun siellä piti käydä nopeesti heti aamusta [ lädettiin puolenpäivän maissa ] , olin kotona iltapäivällä kolmen maissa). Juustoa en kauheesti rakasta, mutta oli vähän niinku pakko syödä ku muutakaan ei ollut ja en viitsinyt rueta ruokaakaan itselleni vartavasten kokkaamaan, kun ei ollut muita syöjiä. Miehelle ei taas ruoka aamusta maittanut. Oli syönyt aamupalan tultuaan töistä aamulla. Mies kävikin taas tekemässä aamu- ja iltatuurin. Ja se jos mikä sotkee sen ettei oikein tiedä koska tässä talossa syödään vai syödäänkö lainkaan. Saa taas kohta lappaa ruokaa roskiin, kun menee huonoks. Maidon ainakin saa kaataa menee taas. Ottaa kupoliin.

Pahus. Mikähän sitä tekis tuolle kameralle? Mun digikamera (kallis) siis on saanu varmaan jossain vaiheessa jotenkin siipeensä tai jotain. Pitää kiikuttaa se valokuvausliikkeeseen. Jos ne tietäis paremmin. Kun vaan tietäis koska sen sinnekin saa vietyä.