Aamulla töihin mennessä oli maitoauto yhdellä linja-auto pysäkillä, muutaman kilometrin päässä talolta, parkissa parkkivalot päällä. Oli ilmeisesti iskenyt väsy kuskille. Oli kuitenkin käynyt talossa ihan ajallaan. En vaan ole aikaisemmin nähnyt maitoautoa 'torkkuparkissa', kun taitavat yleensä ne torkut ottaa 'tallilla'.
Käytiin työkaverin kaa yhden työpaikkaa olevan työkaverin luona aamukahvilla. Minä vielä ruinasin luvan käyttää talon suihkua, kun oli se lääkärikin. Tuntui oikeastaan hyvälle käydä pitkästä aikaa suihkussa, vaikka saunassa tykkäänkin käydä. Nopea suihku ennen kahvia teki kieltämättä terää. Me naiset höpistiin työjuttuja ja miehet puhuivat koneita ja maan routimisesta.
Lääkärissä käynti oli oikeastaan hauska. Sain jopa kehuja ja kutsun tulla lokakuussa sitten verikokeiden kautta uudelleen. Lääkitystä ei nyt aluksi muutettu. Seurataan ja katsotaan. Varoitin mahdillisesta zoonoosista. Ei se kuitenkaan tule ensimmäisenä lääkäreille ihottumasta mieleen, että tauti voikin olla eläimeltä peräisin. Toivottavasti ei kellekään tule, mutta voi sitten helpoiten sulkea pois ensimmäisten joukossa kun tietää vähän jo etukäteen varoa. 
Kävin Lötexissä ja ostin farkut. Ne ei ihan mene kiinni, mutta tosi lähellä, joten enpä viitsi mennä vaihtamaan. Saa luvan kilot lähteä niin, että mä mahdun niihin viimeistään kesäkuussa. PISTE. Onpahan motivoimassa laihdutusta. Löytyipähän sieltä jotain muutakin kivaa, mutta siitä sitten joskus.

Kyllä se on uskottava, että kevät on tullut. Näin töihin lähtiessä, kun naapurin vanha vaari peruutti autotallistaan vanhan moottoripyörinsä, hyppäsi sen selkään, käänsi lippalakin lipan taakse ja polkaisi 'mopon' käyntiin. Ja kun lähdin ajamaan niin lähti mun perään ilmeisesti koeajolle. Huh huh!!!
Töissä siivottiin parsista pois etujaloissa olevat rehut ettei ne mene ritilään ja tuki aikaa myöden lietekuilua. Tai siis minä siivosin ja kuivitin sinä aikana, kun työkaveri ruokki ja rupesi sitten jo lypsää, koska mä siivosin kaikki parret ja ritilät. Huomenna vielä illalla uusitaan käytäville uudet purut niin on isäntäväen sunnuntai aamuna mukava tulla siistiin navettaan (jos ei lehmät päätä sitten laikka ihan ranttaliks yön aikana). Siementäjä kävi sitten siementämässä ne samat elukat uudelleen. Vähän harmittaa tuo mun hosuminen, mutta sitä nyt on turha enää enempää murehtia tehty mikä tehty.