”Pitkä kuuma kesä, ja mä aijon elää sen...”
Kesän ensi pääskynen bongattu maanataina täällä kaikken väsymyksen ja surun keskellä. Ilmiselvästi äitee on ottanut pääskysen muodon ja tuli morjestaa.
Viikonloppu oli henkisesti varsin raskas, mutta mielenkiintoisella tavalla paljastava. On mielenkiintoista välillä huomata miten ihmiset paljastavat oikean karvansa yllättävissä tilanteissa. Karisi taas turhia luuloja monen ihmisen suhteen.
Tosiasia on nyt se, että on vain ajan kysymys, koska on seuraavat hautajaiset. Biologinen äitikin on niin huonossa kunnossa, että on nyt tyystin sankypotilaana sairaalassa. Eikä enää tunnekaan kunnolla ja väsyy äärettömän nopeasti, kun kävin vierailulla. Ei voi taaskaan kuin toivoa, että ei tarvitsisi kitua kovinkaan kauaa tuskissa. Toistaiseksi tuskia ei onneksi ole.
Kauhulla oli ollut varsin mukava akviteettinen viikonloppu. Oli ollut tyttökoiria joka tassulle ja vähän kaiken ikäisiäkin. Oli kuulema kehuttu hyvin koulutetuksi (*pyrskähdys*) herrasmieheksi. Oli varonut pentukoiraakin ihan todella hyvin. No, se nyt vaan on niin kiltti...
Kissat nauttii nyt aamupäivisin ulkoilusta luvattoman pienessä häkissään, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Sitten ne onkin pitkää kissaa pitkin ja poikin lattioita lopun päivää niin, että niihin meinaa välillä ihan väkisin kompastua.
Lämpötila ulkona huitoo yli kolmeakymmentä niin en edes uskalla ajatella mitä se oli tänään tuolla noiden suurien karvakorvien seassa. Nestettä kuluin eilen iltalypsyllä kevyestä parilitraa ja tänään aamullakin katosi litra ja iltapäivällä 1½. Nyt vaan iskee taas väsymys jostain takavasemmalta ihan satasella.
Mies kävi hakemassa mun tilaamat 15 kerää bambulankaa postista/siwasta. Ne oli siellä ruenneet märisee, että sen piti allekirjoittaa pakettikortti/saapumisilmoitus uusiks. Vaikka paketti tuli minun nimellä, mutta mies nouti sen. Vähän oltiin ihmeissämme. On käytäntö sitten vähän muuttunut kun posti muutti Siwaan. Tämähän tarkoittaa sitä, että esim. minun tilaaman paketin voi Mies noutaa ilman että minä, koskaan saan tietää edes paketin saapuneen (jos siis en ole nähnyt postissa tullutta pakettikortti). Tietysti siitähän jää näin hakijan jälki kun sitä sitten aikanaan ruettaisiin penäämään. Hmm... oikeastaan tämä taitaakin olla tarkemmin ajateltuna parempi käytäntö.
Josta sainkin aasinsillan pieneen ongelmaan. Nimittäin siihen etten voi koskaan tilata mitään paketissa tulevaa Miehelle lahjaksi salaa, koska minun kaikki pakettikortit kiikutetaan suoraan lajittelusta Miehelle. Tästä asiasta on kyseiselle kiikuttajalle ystävällisesti mainittu, mutta yhtä tyhjän kanssa. Hänelle ei mene jakeluun, että kaikkia paketteja ei Miehen aina tarvitsisi tietää. Juu, postissa on vaitiolovelvollisuus, mutta sehän on mun Mieheni jolle hän vaan kertoo mulle tulleet paketit. Raivostuttavaa. Jos siis haluan tilata jotain lahjaa tms. netin ja postin kautta joudun turvautumaan ystävieni apuun, että saan tilata tuotteet heidän nimellään ja osoitteellaan tai sopimaan tilauspaikan kanssa että paketissa ei näy jos suinkin mahdollista lähettäjän tietoja tai lähettäjän nimi ainakin on muutettu ns. tuntemattomaksi. Voitte uskoa, että se aiheuttaa joskus hieman päänvaivaa ja kiroilua.
Ja mitä minä teen 15 kerällä bambulankaa... Ajattelin ”ilahduttaa” työkavereita joululahjalla joka on... dadaa... TISKIRÄTTI. Ennen kuin kuntia ruettiin yhdistelemään ja oltiin vaan ns. omassa kunnassa töissä saatiin aina jouluisin pienet lahjat kunnalta. Mutta kun sitten lomitustoimia yhdistettiin isoimmiksi yksiköiksi moinen juttu jäi pois tietysti säästösyistä. Mua homma otti päähän ja päätin että perinnettä pitää jatkaa, vaikka sitten jos ei muuta niin kokeeksi. Lahjat saivat hyvän vastaanoton ja olen muutamana vuonna kekseliäisyyden ja voimavarojen mukaan muistanut sitten meidän kunnassa olevia työtoveria joita on 25 kahta puolen. Parina vuonna on nyt jäänyt väliin ajan puutteen vuoksi tai sitten olen ollut niin kipeä etten ole vaan saanut esim. leivotuksi. On jäänyt yleensä vähän turhan viime tinkaan. Ja nyt sitten ajattelin olla kerrankin ajoissa. Tein tuossa kokeeksi jo yhden mutta jotenkin se tuntui olevan aavistuksien liian pieni 20 x 20 cm. Saa olla ainakin 25 x25 cm. Ensi vuodeksi suunnittelin sitten tekeväni pannulappuja. Sukat olisivat varmaan ainakin osalle erittäin mieluinen lahja, mutta siihen ei kuitenkaan sentään meikäläisen budjetti ja voimavaratkaan taivu... ehkä. Jos sen joskus toteuttaisi esim. jouluna 2012 olis se aloitettava oikeastaan jos nyt. Ostelemalla tarjouksesta lankoja ja kutomalla aina sukkia kun vain viitsisi. Ja ottamalla vai vihkaa selvää työkavereiden koipien koosta. Ja jos joku ihmettelee miksi vaan oman kunnan porukalle voin kertoa, että nyt mitä on kaikkiaa yli 170 henkilöä tässä lomitusyksikössä. En minäkään sentään mahdottomiin pysty.