Ihanaa vapaapäivä.
Aamulla Mies lähti kotiinsa äitinsä tietokonetta laittamaan taas kerran. Tuntuu että se kone on koko ajan nyt hajalla. Olihan se viime viikolla sillä täälläkin korjattavana. Toivottavasti se nyt tulee kuntoon. Auto oli ainakin saanut uudet jarrupalat.
On se muuten mielenkiintoista, että kun nainen tilaa varaosaliikkeestä puhelimella auton osia. Joutuu melkein tekemään meriselityksen ja varmistamaan vielä kaiken, että tulee varmasti oikein. Mutta jos sen olisi tehnyt esim. Mies niin ei siltä mitään ylimääräisiä olisi kyselty. On jotenkin surkuhupaisaa olla nainen joka tietää juttuja omasta autostaan. Varsinkin vieraalla korjaamolla se kohtelu on joskus ollut toisaalta naurettavaa ja toisaalta ärsyttävää. Yleensä olen aina päässyt näpäyttämään takaisin, kun on annettu olettaa, etten minä voi naisena mistään mitään tietää. Mutta jos on ajanut samalla autolla yli 400 000 km, niin kyllä siinä ajassa jo jotain on omasta autostaan oppinut. 
Tein aamulla pikkuvirheen.  En jaksanut nousta silloin sängystä ylös, kun Mies kävi ilmoittamassa, että hän tästä lähtee ajelee. Nukuin aamulla klo 10. Ja sitten...selkä jumissa. Venyttelin sitä hetken sängyssä, ennekuin edes yritin päästä jaloilleni. Ja alakertaan tuleminen oli hyvin varovaista ja vähän niinkuin tuskallistakin. Villasukat ensimmäisenä jalkaan ja taas alkaa pikkuhiljaa elämä voittaa. Kai se selkä raihaantui siitäkin, kun minun sänky on juurikin ikkunan kohdalla. Ja se ei tunnetusti tykkää, että meikäläinen nukkuu pitkään. Joskus oikein aamulla pistää vihaks, kun pää haluais vielä nukkua, mutta selkä ei. Luojan kiitos että villasukat on keksitty.