Hemmetin syntymäpäivät. Ne pitivät minut varsin kiireisin tuo lahjan valmistumisen takia. Ilman Miehen osallistumista (huolehti muonituksesta ja lapsista) tuo olisi tuskin tullut valmiiksi Tiistaina vietin 16 tuntisen päivän pelkästään melken neuloen. Kävin toki kaverilla kylässä, mutta kyllä vaan melkein kokoajan puikot kävi. (Mies oli kavereidensa kanssa mökillä.) Samoin keskiviikko ja torstaikin. Tosin silloin en paahtanut enää ihan koko päivää. Sain eilen puolilta öin pääteltyä ja tänään laitoin hapsut. Nyt se on sitten pingotettuna odottamassa saunalla iltaa ja lempeitä saunomista. Huomenna kuvaus, pakkaus ja synttäreille. Kokoa sille tuli valtavasti. Yllätyin totaalisesti miten suuri siitä loppuviimein tuli, kun sen pingotin. Upotin siihen kaikkiaan 4 kerää lankaa (puoli kerää meni hapsuihin). En ihan mitta nauhalla mitannut, mutta silmämääräisesti 250x130cm on varmaan aika lähellä, koska kaikki kulmat meni toiselle puolelle 200x90 cm sijauspatjaa reilusti. Onneksi saaja tykkää kaikesta suuresta. Seuraava saa jäädä vähän pienemmäksi. Nyt vielä kortti tekemään.