Aamulla päivä aikoi ihan normaalin rauhallisesti. Paitsi, että inhoan maanantai aamuja kun taas sunnuntai aamuja rakastan. Jaa, miksikö? Siksi, että sunnuntai aamun harvoin ketään tulee vastaa tai ylipäätään on liikkeellä silloin kun lähden töihin ja usein on hiljaista vielä kun tulenkin töistä, varsinkin talvella. Kun taas maanantai aamuna autoja tulee solkenaan vastaa. Silloin tulee tuplasti enemmän autoja vastaan kun muuten normaalina arkiaamuna. Vaikka normaalisti ajankin suht' lujaa, aamuisin ajelen normaalia huomattavasti rauhallisemmin ja nautiskelen hitaasta heräämisetä ja virittäytymisestä päivän askareisiin. Kyllä minä oikeasti vasta herään kun astun navetan ovesta sisään.  Matkalla ajattelen kaikkia hassuja ajatuksia.
Lypsy meni normaaliin tapaan siihen asti kunnes emäntä oli lähtenyt herättämään muksuaan kouluun ja minä jäin yksin. Lypsin aseman tyhjäksi ja olin juuri saanut taas aseman täytetyksi... Toiselta puolelta kuului kauheaa ryminää ja mölähdys ja lisää ryminää. Sitten outo hiljaisuus ja hieman outoa ääntä. Tuli tunne, että jotain outoa on tekeilllä.  Löin vielä kaikkein hitaimmalle lehmälle koneen kiinni, kun sen oli kerennyt valmistellakin. Kiipesin ylös montusta katsomaan mistä on kyse. Äkkiä katsottuna kaikki oli ok, mutta sitten jokin kiinnitti huomiota ja katsoin tarkemmin. Eräs portti oli auki joka piti olla kiinni seinässä estämässä lehmiä menemästä kokoomistilasta takaisin makuutilaan. Ja sitten...Lehmä roikkui kaulapannastaan siinä. Jaloillaan kyllä vielä, mutta kuristuksissa. Oli onnistunut kiepauttamaan vielä pannan kierrokseen. Lehmä oli vielä sellainen, että poikimapäivämäärä on ihan suht lähellä. Kyllä siinä unohtui asemalla olevat lehmät silmänräpäyksessä, kun syöksyin karjakeittiöön etsimään puukkoa. Eikä missään. Mitä mä nyt teen ? Haen emännän,aikaa kuluu hukkaan, en. Missä vitussa täällä sekasotkussa on puukko? Karjaisin jo turhaantuneena. Ajatukset risteli päässä kuin risteilyohjukset. Olin jos aikeissa syöksyä hakemaan omasta autosta puukkoa, kun lopulta huomasin sen... PUUKKO !!! Sataa takaisin pihattoon ja rauhallisesti puhellen lehmän viereen, korvasta kiinni ja sahaaamaan hihnaa poikki pelaten, että viillän vahingossa vielä haavan lehmän niskaan. Lopulta hihna katkesi ja lehmä oli irti. Hiukan se läähätteli suu auki, mutta näytti muuten olevan kunnossa. Vein katkaistun hihnan ja puukon karjakeittiöön ja sitten tuli tärinä. Tärisin hetken hillittömästi. Otin karjakeittiössä olevasta kahvinkeittimestä kahvia ja yritin rauhoittua. Sitten kävin hakemassa makuuparresta yhden lehmän takaisin kokoomistilaan. Hiljan poikinut hieho joka oli tuotu parsinavetan poikimiskarsinasta lypsypuolelle edellisiltana oli häipynyt jo niin kauas, etten ruennut siinä vaiheessa jahtaamaan. Tärisin vielä asemallakin hetken aikaa hommia tehdessäni. Emäntä kävi sitten tultuaan haeskelemassa hiehon takasin lypsyä varten ja saatiin aamulypsy lopetettua.
Kun karsinat oli siivottu ja kuivitettu pääsin kotiin. Oli syntynyt kaksi uutta vasikkaakin edellisenä iltana. Siksi se yksi hieho oli sitten siirretty lehmiin edellisenä iltana ja vasikat vieroitettu (sillä oli oman vasikan lisäsi 'adoptiolapsi')
Illalla 'uudet lehmät' (toisen ja ensimmäisen kerran poikivat lehmät ) käytettiin asemalla lypsyllä ja pääsivät sitten takaisin yöksi 'lastensa' luokse poikimakarsinoihin.
Kotona sain jonkun asteen 'kohtausen' ja keksin ensin kääntää näyttelyhäkin pohjalle sijoitetavan kaukalon (ollut meillä kissojen häkin katolla nurinpäin sateensuojana) häkin katolle oikeinpäin. Yritin sitten saada Kauhun hyppäämään katolle, mutta ei onnistunut. Se ei kertakaikkiaan vaan osannut hypätä siihen. Kauheasti se ulisi ja voulusi ja etutassut tuli kyllä, mutta takajalkoja se ei vaan osannut ponnistaa. Lopulta keksin hakea kuormalavan joka sijoitin häkin toiseen päätyyn nojolleen niin, että siitä muodostui vähän niinkuin tikkaat. Jo sitten rupesi tapahtumaan. Kauheest piti ensin taas 'selittää' ennekuin 'herra' rauhottui ja saatoin rueta harjaamaan. Oli muuten todella helppo harjata kun sai tehdä homman selkä suorana. Tätä aijon hyödyntää toistekin. Koirasta lähti Siwan muovikassillinen karvoja. Sitten itikat hyökkäsi kimppuun ja oli pakko lopettaa. Arvatkaa vaan kuinka karvainen minä olin. Ilma kun oli ihan tyyni. Onneksi oli navettavaatteet päällä vielä siinä vaiheessa.
Sain päivällä huivitilauksen. Olin vähän otettu.  Pitäis siis jouluks tehdä 4 huivia. Yks on onneski jo yli puolen välin ja toinenkin hyvällä alulla. Pitääkin käyttää nyt kaikki koulutuspäivät tarkkaan hyväkseen. Ja meidän johtava tykkää.  Ja nyt jos joku väri alkaa tympiä niin voi vaihtaa vaan huivia vaikka lennossa. Ja voin sanoa, että luultavasti kaikken vaikeimmaksi osottautuu vielä tuo vaaleanpunainen. Itse inhoan vaaleanpunaista. 
Mutta nyt nukkumaan.