Voitte uskoa, että olin päivällä hölmistynyt ku kattoin puhelinta ku se soi. Ja näytös lukee Toimistokännykkä. Keskellä pyhä- ja vapaapäivää. Vastasin varovasti, että mitähän sieltä nyt tulee. Ilmoitettiin ettei tarvitsekaan huomen aamuna mennä silmä kourassa vielä töihin ku samaan paikkaan oli menossa muuten kolme lomittajaa yht'aikaa, kaks oli riittävä. No, olispahan tullu työt tehtyä nopeesti. Johtava kertoi että oli sekoillu oikein kunnolla. Samaan paikkaan useempi lomittaja kuin olis pitäny ja sitten vasta vuoroisesti saman lomittajan olis pitäny revetä kahteen paikkaan yhtä aikaa. Jään siis mielenkiinnolla odottelemaan mitä huominen tuo tullessaan. Ainahan niitä melkein tulee sairaslomia joihin pitää sitten jostain repiä lomittaja. No, nyt mä oon sitten siellä hyllyllä odottamassa.
Kävin äsken hakemassa porukan pois sieltä mökiltä ja perjantaista viisastuneena en ajanut autolla edes sinne 'parkkipaikalle'. Jäin sinne meinaan perjantaina kiinni. Nytkin tartti vähän tuuppaus apua, että pääsi siitä läheisestä tienhaarasta pois, kun lunta on senverran tullut viikonlopun aikana tullut lisää. Mutta mökin 'isännän' farmariauto oli siellä parkkipaikalla ja se tuupattiin peruuttaen sieltä pois koko matka. Vähän ennen tienristeystä mistä mut oli tuupattu pois auto luisui sen verran sivuun, että oli otettava eteenpäin ja uus yritys. Mutta taas mentiin sivuluisuun. Sitten eteen ja taas takaisin jolloin minä menin auton takapyörien kohdalle ja tuuppasin sitä luisua vastaan. Se jopa auttoi. Vielä kerran korjaus ja sitten oltiinkin jo tiellä. Pikkuisen tais reisilihas ottaa ponnistamisesta lämää, mutta ei mitenkään pahasti. Se vähän aristaa, mutta mitäs pienistä ku ei pienetkään meistä. Miehillä oli ollut hauskaa. Eikä kellään edes ollu enää krapulaakaan ja mun tekemä ruokakin oli tehnyt kauppansa. Muuten ne teki kyllä itse siellä ruokansa, mutta tein niille lihamakaroonilaatikkoa mukaan ettei tarvinnut kuin lämmittää krapulapäivänä.
Vaikeeta kirjoittaa kun ei oikein tiedä kirjoittaisko miehet vai pojat vai jätkät. Uroksia joka tapauksessa. Iältään koko sakki vähän alle kolmekymppisiä joista naimisissa meidän Miehen lisäks mökin isäntä, loput seurustelee tai on kihlos ja joukon jatkona yks 'vanhapoika'.
Mut nyt takkaan tuli ja takaisin kutomaan.