Tänään piti ryhdistäytyä ja tehdä jotain hyödyllistä !!!??? No, edelleen hiippailen täällä yöpaita päällä. Häpeällistä tunnustaa. Olen edelleen yksin kotona ja Mies ei ole ilmoittanut koska suvaitsee saapua kotiin reissultaan, että kukapa minua edes olis täällä komentamassa. Ja on sunnuntai. Ja sitä paitsi 'kotovaatteeni' on osiksi pesukoneessa peseytymässä. Hahaa. Olen suorastaan nerokas keksimään tekosyitä miksi tarvitsisi pukea päälle kaiken maailman retkuja niskaan.
Siis sitä hyödyllistä tekemistä??? No, tiskikone on tyhjätty (ääh!), pyykinpesukone viritetty töihin (siitä todellakin pitää virittää kaikki letkut paikalleen vesi-ja viemäripisteisiin), talo taas lämmitetty (ei tarvinnut vieläkään hakea lisää puita kun toin toissa päivänä ison kuorman) ja uunissa paistuu banaanikakku. Ja Apen kämmenkää puuttuu enää neljännes. Uppouduin eilen niin lukemaan blogeja ja neulomaan että kello oli yöllä yli yhden kun viimein sain aikaiseksi kömpiä yläkertaan nukkumaan.
Tämä vuoden aika saa minussa aikaan sen ettei mikään oikein huvita. Inhoan kylmiä talvikuukausia. Sitten ku päästään maaliskuulle alan niinku vasta innostumaan asioista ja heräämään elämään. Silloin mieli kyllä palaa tekemään tuhatta ja sataa asiaa mutta...Työ imee voimat tehdä oikein mitään. En ole ikinä ymmärtänyt mistä joillakin on niin valtavat voimavarat, että ne käy pitkiä päiviä töissä ja silti niiden huushollit kiiltää ja puutarhat kukoistaa. Oma huusholli on kuin hävityksen kauhistus ja puutarha (hah!) kuin viidakko, vaikka haluaisin sen kaiken olevan jostain ihan muuta. Eikä tästä kauheasti voi syyttää kuin itseään kun ei saa aikaiseksi. Kadehdin ihmisiä joilla on järjestelykykyä ja aikaansaapaisuutta. Minäkin tahtoisin. Oliskohan sellaisia kursseja olemassa, voisin ilmottautua sellaiselle vaikka heti. 
Mietin että yksi asia mikä voi vaikuttaa siihen etten saa mitään aikaiseksi, enkä saa oikein ryhdyttyä mihinkään voi hyvinkin olla se mitä tässä vuosien mittaan on hyvin usein tapahtunut. On ensimmäinen vapaapäivä. Ja juuri kun on aloittanut jonkun urakan jonka on niinä muutamana vapaa päivänä suunnitellut saavansa tehtyä. Soi puhelin. ” Lähtisitkö huomenna töihin? Lähtisit nyt...” Ja lopulta on suostunut lähtemään töihin, kun ei sitä kerjäämistä ole jaksanut kuunnella enää.  Ja niin into tehdä mitään on liihotellut tiehensä ja tilalle on tullut pohdiskelu töistä ja usein vielä kiireellinen työvaatteiden pesu. Ja kun tätä on tapahtunut tarpeeksi monta kertaa ei enää oikein edes uskalla suunnitella mitään, kun odottaa vaan sitä että se puhelin soi ja täytyy taas lähteä töihin. Sitä jotenkin niinkuin ehdollistuu kuin koira tietyille asioille. Jos tänä vuonna yrittäisi opetella sanomaan EI. Ja tarvittaessa lyömään luurin korvaan. Vaikka se onkin ilkeää mutta jollain tähän hommaan on tultava joku roti, kun aina kaikki suunnitelmat kusee kintuille.
Nyt tämä laiskuri jatkaa neulomuksia. Se on sou moro vaan