Ei muuten sitten tullut käytyä keskiviikko eikä eilen aamunakaan lenkillä, mutta korvasin eilen aamun lenkin lykkäämällä pihasta lunta tunnin verran hikipäässä. Tosin sen teho ja tarkoitus meni vähän karille, kun Mies toi töistä tullessaan puolikkaan kalakukon ja rasiallisen lämpöisiä paistettuja muikkuja. Ja se tuli vielä onnistuneesti juuri kun sain pihan kolattua ja oli vähän niinku nälkäkin jo. Paistetut muikut söin sanan mukaisesti siltä seisomalta ja ynisin mielihyvästä. Kauhu oli oitis mukana juonessa ja se sai kaksi pientä muikkua jotka eivät kyllä kauaa liioin vanhenneet. Heitin vielä puolikkaan kalakukon uuniin lämpiämään ja se katosi napaani kun katseltiin DVD:ltä tri Housea. Kyllä se vaan on hyvää kun harvon saa, vaikka ahvenista tehty kukko olisi ollut kyllä parempi, mutta sitä ei kyllä saa ellei itte tee. Mutta kyllä kauppias oli ollut oikeassa, kun oli sanonut että niillä eväillä saa emännän hyvälle tuulelle.
Oikeastaan Mies tais tuoda nuo herkut mulle vähän niinku anteekspyyntönä. Otettiin nimittään vähän aikaisemmin yhteen puhelimessa. Ja Mies väsyksissään kuohahti vähän yli. Minä oli jo koko riidan unohtanut. Enkä ollut edes ottanut sitä kuohahdusta mitenkään vakavasti, koska toinen oli väsyksissä. Väsyneenä hermostuu monasti ihan turhasta ja tulee sanottua mitä sattuu. Silloin on parempi kun se toinen osaa 'väistää' ja antaa toisen olla rauhassa, eikä intä vaan vastaan. Asiasta voi puhua ilman kuohuntaa sitten jossain toisessa kohtaa.
Töissä alkuviikosta meni vähän etten sanoisi päin seinää. Jostain syystä muisti päätti pätkiä ihan urakalla ja unohtelin ihan perusasioita. Kuten esim. laittaa lypsykoneen pesuun lypsyn jälkeen. Oli muuten toinen kerta koko urani aikana. Voitte uskoa, että kun huomasin tämän mokan että tuli kaikki mahdolliset manaukset. Haukuin itseni kyllä niin pystyyn, että työkaverini P:kin tuli katsomaan, että mitä mä niin hartaasti manaan. Onneksi ei ollut yhtään antibioottilehmää lypsyssä. Olisin varmaan lypsänyt sen vahingossa tankkiin. 
Kun puhuttiin tulevista töistämme P:n kanssa, niin meille tuli pieni epätietoisuus hetkeksi. P kehui jatkavansa samassa talossa ja minä sanoin jääväni ainakin päiväksi lomalle. Siihen P: ”MITÄ? Eikös sun pitäis jatkaa tuolla mun kaa?” Olin hölmistynyt. Samassa P: kaivoi puhelimensa ja rupesi lukemaan toimistolta saamaansa tekstaria uudelleen. ”Voi p...le! Väärä kuukausi.” Aloin nauramaan. Kyllä se meidän johtava konstit keksii. Olen sanonut etten halua kulkea näin sydäntalvella siellä talossa, kun meinaan jäätyä autooni kovilla pakkasilla. Niin mitä tekee johtava? Järjestää mulle kaveriksi sinne sellaisen jolla on lämmin auto. Ovelaa.
Mutta nyt hipsin kattelee itselleni aamupalaa, kun lenkillä on jo käyty ja 'lapsetkin' ruokittu. Ennen muinoin, kun kävin silloisen saksanpaimenkoirani kanssa aamuisin lenkillä vapaapäivinä, menin vielä takaisin aamupalan jälkeen nukkumaan, mutta saas nähdä miten nyt käy. Odottelen tässä Miestä töistä, jos se tois vaikka puita 'kanalasta', että pääsis lämmittää taloo.