Aamulla heräsin siihen kun Kauhu nuolasi nännistä, kun peitto oli luisunut alas. Tuli kyllä heränneeksi sitten äkkiä. Minä kun nukun kotona alasti. Olen joskus yrittänyt nukkua yöpuku päällä, mutta yleensä silloin nukun huonosti, kun joka kerta kun käännyn herään siihen, että yöpuku kinnaa jostakin kohtaa.
Eilen kävin aamulla lenkillä, kun ei nukkumisesta vähän pidempään tullutkaan mitään. Mies kun toissa päivänä viimein sai päähänsä, että hän kaivaa vihdoin ja viimein autonsa esille hangen alta. Lunta auton päällä oli n.35cm. Eihän sillä ole ajettu koko talvena. Sai sen käyntiin ja kävi sillä sitten kotonaan sinä aikana, kun minä oli töissä. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että näin töihin lähtiessä naapurin Leskimiehen kolailemassa pihaansa. Huikkasin sille että jos se käyttää traktoria, niin voisiko se käydä
lykkäämässä meidän pihaakin vähän tai lähinnä tuon pihatien. Ettei siinä olisi taas keväällä niin paljon sohjoa, että siihen jää autolla kiinni niinkuin viime keväänä. Se lupasi lykätä. Ja niin oli koko piha lykätty. Olin sanonut, että jos nurmikko menee rullalle, niin ei haittaa, kyllä se uuden kasvaa, ei tartte suotta varoa. Mikään ei ota traktorimiehiä talvella niin päähän kuin varoa kukkaistutuksia ja nurmikoita, jos ne pyydetään auraamaan.
Hetkinen...palataanpas takaisin taas asiaan. Kun Miehellä oli siis autonsa, oli se ajatellut mennä sillä sitten töihinkin aamulla. Yöllä ihmettelin minkä takia yläkerran sähköt katkeilee. Oivalsin sitten, että meillä on nyt yhden auton sijaan kaksi lämmityksessä ja sulake ei kestä. Onneksi oli lauhaa ja niin lähti Escorttikin vaan aamulla käyntiin. Mies kävi laittamassa sulakkeet kuntoon töihin lähtiessä (sulaketaulu yläkertaan sijaitsevassa portaikossa).
Oli juurikin nukahtamassa uudelleen kun kuulin Kauhun kynsien rapinaa ja vinkumista makuuhuoneen oven takaa. (Mies oli vie sen yleensä mennessään aamutarpeille ja jättää sitten näin talvella alakertaan. Alakerrasta makuuhuoneeseen oleva portaikko on kylmää tilaa.) Kiskaisin yöpaidan päälle ja menin avaamaan oven ja näyn kun Hevimies kiipesi juurikin portaista ylös koiran perässä. Minut nähdessään se palasi oitis alas, koska tiesi ettei yläkertaan saa tulla. Alakerrassa rapisutin kissojen herkkupussia jolloin paikalle ilmestyi vain Hevimies. Ja kun avsin yläkertaan johtavan oven niin... yllätys yllätys...Kuka olikaan oven toisella puolella? Soturiprinsessapa hyvinkin. Meidän talouden joka paikan riiviö. Mies oli unohtanut lähteissään potkaista 'ovistopparin' paikalleen ja hetihän neiti oli pahanteossa. Sisäpuolelta ovi on vanhalla koiranhihnalla kahvasta kiinni joka pitää kahvan ylhäällä. Ja ulos menevässä ovessa kahva on ylöspäin. Näin kissat eivät saa ovia luvattomasti auki.
No, kun kerran olin hereillä (klo 04:15) ajattelin että samapa tuo vaikka kävis taas koiran kanssa lenkillä. Niin tuli aamukävelypyrähdys suoritettua. Että tiedä tässä nyt kiittääkö vai kirotakko tuota aamuhässäkkää.
Päivällä sitten nuo pari huonosti nukuttua yötä kostaantui. Istahdin hetkeksi nojatuliin josta sitten noin tunnin päästä paniikissa heräsin, että olin nukkunut iltatöille menon pommiin. Mieskin oli nukahtanut istualleen sohvalle joten olimme molemmat hetken ihan pöllähtäneitä. Mulla oli vielä töihin lähtöön aikaa pari tuntia, joten päätin sitten nukkua vielä tunnin tällä kertaa puhelimeen herätys viritettynä.
Illalla laitoin possun lihaa kasvisten kera folioon ja miedolle lämmölle uuniin. Se oli siellä monta tuntia ja sitten vielä uunin jälkilämmötkin. Nyt pitäisi mennä tutkimaan tuliko siitä syötävää vai pääseekö Kauhu herkuttelemaan.

Tässä sitten eräskin 'kohtauksen' seuraus jonka nappasin mukaani Vilukissiltä:
Osallistun luovuuteen kannustavaan (käsityö)haasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin 5 ensimmäiselle kommentoijalle. Sitten heidän täytyy luvata kopioida tämä haaste omaan päivitykseensä ja luvata samoin. Siis tavara/lahja/jotain muuta hauskaa ja mielenkiintoista tehdään itse ja toimitetaan vuoden 2011 aikana. Lähdetkö mukaan ?
Kommentoida voi ilman että lähtee mukaan kunhan vaan sen ilmoittaa kommentissa.

ps. En sitten käynyt tänä aamuna lenkillä, kun pakkanen on -23. Jos se huomiseksi lauhtuu niin käyn sitten taas. Maanantaina ja tiistaina lenkki jää kyllä väliin, koska on senverran rankka paikka ja töihin lähtökin on jo aamulla klo 04.