Ensimmäiseski pyydän anteeksi ettei minusta ole ole täällä aikoihin mitään kuulunut. Työt ja perintöasiat ovat vieneet aikani. Ja tietysti rakas Mies. Ja kaiken kukkuraksi hurahdin pelaamiseen, mutta se on ollut jo jonkin aikaa pannassa, koska hiirikäden  kyynärpää rupesi huutamaan hoosoannaa sen verran lujaa, että oli pakko uskoa.

Nyt kun olisi edes hiukan aikaa pää on niin räkää täynnä, ettei ajatukset kulje mitenkään päin. Huominen päivä olis vielä vapaata sitten taas töihin. Johan tässä sitten olikin jopa kaksi päivää vapaata. Yhden päivän vapailla on menty kohta kuukausi. Ja samanlaisena jatkuu huhtikuun loppuun. Sitten helpottaa kun yrittäjien kaikki vanhat lomat on tehty. Ne kun  on pidettävä pois aina huhtikuun loppuun mennessä tai ne menettää.

Taidan hipsiä tästä torkkumaan, kun tuntuu tuo kuumekin taas tulevan vierailuille. Yritän saada tänne jotain taas kun vähän hellittää nämä kiireet sun muut.  Kun taas kerkeisi käydä muidenkin blogia kurkkimassa...ehkä sitten jossain välissä.

Aurinkoista kesän odotusta kaikille.