Mies lähti sitten eilen illalla Hesaan. Siellä on lauantaina Nosturissa Turisaksen keikka jonne on lippu. Käy samalla kavereillaan kylässä. Tulee kotiin maanantaina luultavasti illalla.
Reissu aiheutti meillä, etten sanoisi, pienoisen kädenväännön. Ei, en minä ollut Herran retkeä vastaan, vaan sitä millä se sinne lähti. Nimittäin minun autolla.  Minä olen koko pääsiäisen töissä ja joudun siis ajamaan Miehen 'Eksoottisella-Escortilla'. Miksi asiasta tuli kädenvääntö? Siksi, että minun autoon on iskenyt dementia. Se unohtaa toisinaan vilkuttaa suuntaa käännyttäessä. Asia korjaantuu painamalla hätävilkut parin väläyksen ajaksi. 'Herää' taas toimimaan. Huoltomiehet eivät löytäneet mitään vikaa ja sitä on vaikea viedä huoltoon niin, että vika löytyisi, kun se tekee sitä ihan satunnaisesti. Katsastuksessa 'Tyttö' muisti toimia ihan moiteettomasti. Ja päästiin läpikin toisella yrittämällä, kun minä en ekalla kertaa antanut tehdä pakokaasumittausta, kun muistin vasta katsastuskonttorin pihassa, että
jakopäänhihna...koska olikaan vaihdettu? Katsastusmies oli vähän äimänä, kun ensimmäisenä paukautin sille että pakokaasumittausta ei sitten muuten tehdä tällä reissulla. ” Jaa, miks ei?” ” Sä et halua ostaa mulle uutta moottoria” Sain kehuja katsastusmieheltä siitä että olen tilanteen tasalla. Olin vähän otettu. Joskus mäkin saan kehuja edes jostakin.
Mutta takaisin siis aiheeseen vilkut. Kyllähän sillä ajelee täällä hiljaisella maaseudulla, mutta entäs Hesassa, jos iskee dementia? Ja Mies ei ole edes sen vien kanssa ollut hirveästi tekemisissä, että muistaakokaan se painaa hätävilkkuja? Kaks dementikkoo samassa paikassa, ei hyvä. Ja ei tässä kaikki miksi minä olisin halunnut pitää OMAN autoni. Escortin turvavyö ei ylety mulla kiinni, kun joudun vetämään penkin niin eteen ylettyäkseni polkimille. Ja kun on tätä läntistä leveyttä vielä vaikka muille jakaa. Siispä minä joudun sitten ajellee ilman turvavyötä. Niin siis miksi Mies halusi lähteä mun autolla? Se on diesel, kulkee kovempaa ja kuluttaa vähemmän
(?). ainakin Mies väitti ajavansa mun autolla Hesaan neljässä tunnissa, mutta Escortilla menisi kuus tuntia, tiedä häntä. Lopulta suostuin pitkin hampain, kun Mies lupasi lähteä matkaan vasta sitten, kun tulisin töistä illalla. Kävin eilen kaupassa hakemassa itselleni koko pääsiäisen pyhiksi ruokaa ettei vaan tarvitse lähteä sompaamaan kaupungille. Samalla tankkasin oman autoni ja vaadin että Miehen on tankattava omansa. Näin eliminoin kaiken turhan ajamisen. Siis vain töihin ja takaisin. (Tosin tänään kävin sairaslomalla olevalla työkaverilla päivällä kylässä.) Nyt sitten vaan toivon ettei tuon työmatkan varrella missään vaiheessa ala 'sinivuokot' kukkimaan.
Kun lähdin kauppaan oli mielessäni asiat mitkä ostan pärjätäkseni pyhät. Aloitin kauppakierroksen tankkaamalla ensin autoni. Silloin näin kyltin joka pakotti ajamaan ylimääräisen keikan pankkiautomaatin kautta. Läheisen kaupan pihassa oli paistettujen muikkujen ja kalakukkojen myyjät. Ne samat joilta Mies osti tammikuussa mulle muikkuja ja kukon puolikkaan. Mukavia miehiä. Sain ison lautasellisen roveen hinnalla, kun kerroin jääväni koko pääsiäiseksi yksin kotiin ja halusin muikkuja sen verran että pärjään koko viikonlopun. Lisäsi ostin itselleni KOKONAISEN muikkukukon. Ja tähän mennessä en ollut edes vielä käynyt kaupassa ostamassa mitään mitä olin suunnitellut. Toivottelin miehille hyvät pääsiäiset ja suuntasin matkani kohti sitä kauppaa johon olin ollut menossa ruokaostoksille. Ja kun pääsin sisälle kauppaan, unohdin kokonaan ostoksia tehdessäni, että minulla on autossa jos ainakin kahden päivä ellei kolmenkin ruuat. Ostin siis ne mitä olin suunnitellut, esim. neljä Saarioisen valmispizzaa. Lisäksi mukaan tarttui vähän herkkujakin. Kotiin päästyäni tajusin vasta että oli ostanut ruokaa siis liikaa. Kysyinkin Mieheltä, että onko sulla nälkä? Saat syödä noista pizzoizta yhden, tai vaikka kaks. Lupas syödä. Pyysin häntä lämmittämään minulle saunan siksi kun tulisin töistä. 
Töissä menikin puolituntia myöhäsempään kuin mitä oli suunnitellut. Sauna oli lämmin ja Mies lähti minun saunassa ollessa. Sanoi syöneensä pizzan. 
Joten voitte kuvitella ällistykseni, kun illalla avasin mikron luukun heittääkseni sisään iltapalani lämpiämään. Sisällä oli PIZZA. Mitä ihmettä? Jääkaapista puuttui yksi pizza, juu. Mies sanoi syöneensä yhden pizzan, juu. Mikä tämä mikrossa olija oikein oli? Oliko Mies sittenkään syönyt pizzaa? Siis puheli kouraan ja soittamaan. ”Sä siis söit yhden pizzan?” ”Juu” ”Ja tulit siitä täyteen?” ”Joo” ”Mikä tämä pizza on täällä mikrossa?”  *Hetken syvä hiljaisuus* ”Ai, hitto mä unohdin sen sinne ku muistin yht'äkkiä, että se Escortti piti tankata ja lähdin sitä samantien tankkaamaan.” Nauroi, etten ollut ennen kuullut, että pelkkä mikrossa lämmittäminen täyttää vatsan. Hyvä laihdutuskonsti. Pitääkin itse joskus kokeilla toimiiko.