Että joku asia voi olla joskus vaikee. Tai paremminkin mennä yksinkertainen asia vaikeeks.
Pieni tausta kertomus:
Kyseessä on poikamiehen pitämä pieni tila jossa ei ole koskaan aikaisemmin ollut lomittajaa, kunnes tuli sairaus joka vei isännän sairaallaan aivan yllättäen. Kaikki asiat jäivät siskon hoidettavaksi jolla ei ole mitenkään hirveän hyvät tiedot nykyisestä karjanpidosta ja siitä armottomasta paperi- ja byrokratiasodasta. Lisäksi hän asui kuitenkin omassa asunnossaan ja oli töissä läheisessä kaupungissa. Hän oli kuitenkin vanhapiika joten muuttaminen veljen tilalle ei ollut ongelma. Ja lehmätkin tuli lypsettyä ja ruokittua ensi hätään. Koska tämä vanhapoika oli vähän sellainen tee-itse-mies, meni pelkän lypsykoneen toimintaan saattamiseen huoltomieheltä pari tuntia. Ja koska siskolla ei mitenkään voimat eikä aika riittäneet tilan pyörittämiseen, tuli lehmien hoito tietysti meille lomittajille. Tieto on kulkenut asioista aina edelliseltä lomittajalta seuraavalle tavalla tai toisella. Ongelmia on matkan varrella tietysti ollut, mutta niistä on tähän mennessä selvitty. Nyt ongelmaksi meinaa muodostua tämä sisko ja hänen tietämättömyytensä. Ja miten se selviää seuraavasta.

Poikipa ensikertalainen lehmä, olkoon nyt vaikka Heluna nimeltään. Poikiminen ei ollut mitenkään helppo ja vasikkakin kuoli parin vuorokauden sisään. Heluna oli poikiessaan hiukan turhan tuhdissa kunnossa. Maitoa tuli ihan hiehoksi kiitettävästi, mutta ruoka ei oikein meinannut maistua. Lopulta kävi jo eläinlääkärikin Helunaa katsomassa. Ruokahalulääkettä poskeen ja vähän aikaa ruokakin maistui. Sitten ruokahalut taas katosivat. Lääkettä nassuun ja taas syötiin. Ja taas herettiin syömästä. Lomittajat vaihtuivat, tiedonkulku takkuili. Kuka tajusi lehmän tilanteen, kuka ei. Itse olin ollut siellä ennen maanantaita kaksi kertaa aiemmin ja niistäkin edellisen juuri silloin ku olin niin kipeä ettei aivoissa meinannut mikään liikkua rään seassa. Tajusin sentään silloin aamulla iskeä Helunan kitusiin ruokahalulääkkeen. Ja se jopa silloin illalla taas söikin jotain. Ja kun menin viikon päästä takaisin Heluna oli vielä huonommassa jamassa kuin viikkoa aikaisemmin. Kirosin ja lääkitsin lehmää joka oli ihan nuupollaan, kyljet lontolla eikä oikein laittanut edes hanttiinkaan toimenpidettä. Ja lanta ei muistuttanut lainkaan lypsävän lehmän lantaa. Viimeinen järeämmän luokan 'lääke' meni. Ja lisäksi iskin perään vielä laimeampaa litkua. Ja illalla Heluna oli jo huomattavasti pirteämpi ja minä hieman huokasin. Kaikki herkut lehmälle etsittiin. Siskolle ilmoitin illalla 'lääkeen' olevan kaikki. Jolloin minulle vaan tuumattiin että hän ei sille enää mitään tilaa, kun ei se kuitenkaan rupea syömään olkoon syömättä.Vähältä piti ettei leukani loksahtanut auki. Mitäs minä siihen tuumaamaan? Olin niin ällikälle lyöty, etten edes osannut sanoa siihen mitään. Yritin hienotunteisesti kertoa että meijeriltä sais sitä 'lääkettä' mikä on tehokkainta saatavissa olevaa 'vapaata' ruokahalulääkettä. Kotiin ajaessa päässä ajatukset yhtenä kaaoksena. Suunnittelin jo hätätapauksena ottaa yhteyttä erääseen emäntään ja tilata sen itselle sitä kautta. Voitte uskoa, että en ollut mitenkään hyvän tuulinen ku pääsin kotiin. Mietin miten lehmä oli viikossa mennyt tuohon kuntoon? Se viikon aikana minun jälkeeni oli ollut kolme eri lomittajaa. Ja kun sitten rupesin selvittämään eräs heistä kertoi ettei ollut edes tiennyt siellä olleen minkäänlaita ruokahalulääkettä. Seuraavana aamuna Siskon ollessa lähdössä hän kysyi voisinko minä soittaa sinne tuottajamyymälään ja tilata sitä mainitsemaani 'Lääkettä'. Kyllä, kyllä ilomielin. Sitten ilmeni mielenkiintoinen juttu. Sitähän ei ollutkaan maitoauton lähtömeijerillä lainkaan myynnissä. Mutta koska tiesin että sitä on toisessa myymälässä soitin sinne. Nyt Lääke on tulossa sitten kiertokautta ja pääsiäisenpyhinä, jolloin EI YLEENSÄ jaeta maitoautolla tavaraa. Mutta onnistui puhumaan jakeluvastaavan ympäri ja hän lupasi toimittaa Lääkkeen niin pikaisesti kuin vain mahdollista. Arvatkaa vaan kiitinkö häntä sydämeni pohjasta. Lisäksi hain eräältä tilalta yhden annoksen verran kyseistä lääkettä jos tulee tarve. Ja tämän hain ihan omaan piikkiin. Tai ainakin melkein koska kuittasin työaikani varttitunnin pidemmäksi kuin todellisuudessa. Ajoin kuitenkin sen takia 40km pituisen ylimääräisen lenkin ja maksoin omasta pussista. Tosin sain käydä siellä tilalla sitten suihkussa ettei tarvinnut enää rueta saunaa silloin illalla lämmittämään. 
Lisäksi on tässä muutaman päivän aikana käynyt ilmi, että se sisko käy siellä navetassa huseeraamassa sinä aikana kun me lomittajat olemme sieltä poissa ja käy tuputtamassa Helunalle 'jauhoja'. Ja tämä ylitarjonta on ilmeisesti ollut osa syynä siihen että se vähäinenkin ruokahalu on kadonnut. Itse olen ainakin putsannut pöydältä enemmän jauhoja kuin olen edellisellä kertaa sille yhteensäkään antanut. Olen antanut 'jauhot' useassa erässä juuri sen vuoksi ettei se tyrttyis heti ison annoksen edessä.
Yritä tässä nyt sitten taiteilla näiden asioiden välissä ja saada asiat luistamaan ja vielä tieto kulkemaan. Ja toivo että töissä siellä ovat sellaiset työkaverit jotka välittää ja näkevät lehmän terveyden. Eli joilla se ammattitaito on hanskassa, mutta hanskat ei ole hukassa.

Otankohan minä tämän työn vähän liikaa sydämeni asiaksi, kun yritä hoitaa noita lehmiä kuin omiani ??? Vai olisiko parempi tehdä niinkuin eräät jotka käy vain hoitamassa senhetkiset työt ajattelematta ja välittämättä mistää muusta ??? Ei minusta kuitekaan taida siihen olla. Pidän noista paskahännistä ihan liikaa, että voisin olla välittämättä niistä ja niiden elämästä muutenkin kuin maitokoneina. 

Hyvää pääsiäsitä kaikille lukioilleni !!!