Olipa aamulla ihana herätys. Mies tuli aamulla herättää ruusu kädessä. Piti hieraista silmiään parikin kertaa ennekuin uskoin etten nää unta vaan sillä on oikeasti ruusu kourassa. Tänäänhän on...eiku... siis huomenna on kirjan ja ruusun päivä. Hups. Meillä oltiin vähän ennakossa. Mitäs pienistä. Eihän meillä muitakaan päiviä juhlita oikeina päivinä. Ja ajatushan siinä se tärkein on. Ja Mies sai eilen jo kirjan, kun kävin illalla töiden jälkeen työkaverilla kylässä ja samalla suihkussa, sain häneltä ison muovikassillisen roskaromaania ja yhden vitsikirjan. Sen vitsikirjan annoin sitten Miehelle. Mulle tuli 'pääntyhjäys' luettavaa taas vähäksi aikaa. Ja kun saan kirjat luettua saan kuulema antaa eteenpäin. Tämä on sitä kierrätystä parhaimmillaan. Tietysti kirjasto olis käytettävissä, mutta kun ei tässä aina tiedä koska kerkee lukemaan ja sitten ku ei tuo muistikaan ole mikään paras niin tahtoo unohtua palauttaa ne takaisin. Siksi tämmöinen kavereilta lainaaminen toimii paremmin.

Samainen työkaveri näytti työkännykästä pelejä joita tietty piti kokeilla ja hetihän mä jäin koukkuun yhteen peliin. Kaikkea sitä pitää mennäkin kokeilee.

Kissat on oppineet ihan liian hyvin ulkoiluun. Nyt kun on ollut muutamana päivänä suorastaan kylmää ulkona niin en ole viitsinyt viedä niitä heti aamusta. Nytkin ne pyörii tuossa minun jaloissa ja käyvät molemmat välillä ovella naukumassa. Hevimies jo eilen pääsi pujahtaa Kauhun jaloissa ulkoeteiseen asti, mutta ei onneks ulos asti. Vietiin ne sitten ulos vähäksi aikaa. Taidan ottaa ja viedä ne nytkin taas vähäksi aikaa tuonne tuulta haistelemaan niin rauhottuvat sitten loppupäiväksi. Kumpikin on oppinut myös siihen että ulos ei mennä ilman kaulapantaa. Nöyrästi ne odottavat ovella että panta laitetaan kaulaan. Kahden kissan samanaikainen kantaminen niin etteivät ne edes säikähtäessään pääse oitis karkuun, on todella, etten sanoisi mielenkiintoinen operaatio. Otetaan kissa käsivarrelle niin että käsi kulkee kissan mahan alta etutassujen välistä rinnan alle ja etusormella pidetään kurkun kohdalta pannasta kiinni. Kissan tavallaan roikkuu käsivarrella kylkeen tuettuna. Ja on yllättävää miten painaville ne tuntuvat kun ovat sylissä yht'aikaa, vaikka eivät paina kuin n.4kg/kissa. Koska Kauhu on 'vahtimassa' niitä ei niitä tuulisella ilmalla voi pitää toistaiseksi oikeastaan lainkaan ulkona. Raukan korviin ku tuuli ottaa ihan liikaa.

Kauhu taasen on oppinut siihen, että kun olen vienyt Miehen töihin ja mennyt sen jälkeen vielä hetkeksi nukkumaan, että se pääsee mun viereni sänkyyn siksi aikaa nukkumaan kunnes minä nousen ja lähden töihin. Tai Mies on lähtenyt töihin, käyttänyt Kauhun ulkona ja päästänyt sen takaisin yläkertaan minun kaa nukkumaan, että silloinkin saa tulla nukkumaan yleensä sänkyyn. Toinen on niin onnellinen nukkuessaan pää mun kainalossa, kunnes sille tulee liian kuuma ja se siirtyy lattialle nukkumaan.

ps. Tämä on minun 150. kirjoitus, siitä otsikko. Minun joka en ole koskaan onnistunut pitämään edes päiväkirjaa kuukautta pidempään. Saavutus sinäänsä.