Kyllä nuo elukat on joskus 'viisaita'. Tarkoitan nyt sitä ne oppi ihmisen elämänrytmin ihan liian hyvin. Ja keksii keinon saada ihminen ymmärtää mitä ne tahtoo tai mihin niillä on tarve. Jos ne tyhmiä olis ei ne oppis esim. sisäsiistiks, eikä tekemään niitä juttuja mitä ihminen tahtoo. Enkä nyt puhu vain koirista. Kerron teille muutaman tapauksen.

Minulla oli lapsuudessani kotona hevonen. Tai oli niitä useampiakin. Oli suomenhevonen Hila jolla ajettiin talvisin puita metsästä ja heinäseipäiltä heinät pellolta latoon. Oli talossa traktorikin, mutta heinäseipäät oli kätevämpää tyhjätä hevoskärryyn joka pysähtyi käskystä aina seipään kohdalla. Tuleekohan traktoriin joskus ääniohjaus? Meillä asui myös Isän Setämies jolla oli dementtia, vaikkei sitä siihen aikaan mistään dementiasta tiedetty puhuttiin vaan, että sillä on muisti mennyt. Se ei tuntenut Kotia koska se oli rakennettu uudestaan sitten Setämiehen nuoruuden. Setämies kävi talvisin Hilan kanssa puumetsässä. Joka iltapäivä kun kello tuli puoli neljä (neljältä oli Kotona ollut aina ruoka-aika) toi Hila Setämiehen Kotia. Ja Setämies ihmetteli, kun hevonen toi aina hänet tänne eikä vieny häntä 'Kotia'. Setämies ei muistanut uutta Kotia, mutta hevonen oli nuoresta asti asunut samassa tallissa. Ja niin kauan kuin Hila oli talossa niin kauan Setämies saattoi käydä turvallisin mielin metsätöissä kyllä Hila hänet aina kotiin toi. Se oli dementikon hoitoa siihen aikaan.

Näistä hevosista ja niiden viisaudesta saisin pelkästään monta tarinaa aikaiseksi. Mutta vaihdetaanpas eläintä. Lehmä. Tämäkin on lapsuudesta. Silloin olin enemmän samojen lehmien kanssa tekemisissä. Meillä kuten monessa muussakin talossa lehmät kävivät kaukanakin navetasta laitumella. Sinne kuljettiin tienvieressä eikä siinä ja pellon välissä ollut aina edes aitaa välissä. (Tosin liikennekin oli ihan toista luokkaa kuin nykyisin, mutta ei niillä teillä vieläkään mikään mahdoton liikenne ole, mutta autojen nopeudet on nousseet niistä ajoista huomattavasti.) Isäni kulki vaan lehmien edellä ja vanhin lehmä seurasi tiiviisti kannoilla, irti. Ja loput tulivat perässä. Laitumelta tultiin illalla kyllä ilman opasta, kun vaan joku kävi avaamassa portin. Ja jos lehmät karkasivat niin kyllä illalla tulivat lypsyaikoihin ilmestyivät pihaan.

En muista olenko kertonut teille tätä: Olin silloin vielä alle kouluikäinen kakara ja tietysti navetalla iltalypsyllä mukana. Mulla oli oma lempilehmä Jatta. Se oli sellainen lempeä ayshire, vähän jo huono jaloistaan. Minua tietysti rupesi väsyttää ja laitoin siihen lehmän parteen toiseen reunaan maate. Olin ollut umpiunessa, kun lehmä oli ruennut tekemään makuulle laittoa. Se oli haistellut minua ja laittanut hyvin varovasti viereeni makaamaan. Äitini oli ollut varma, että minä jään alle, mutta oli ollut toisella puolella navettaa eikä ollut voinut muuta kun haukkoa henkeään omien sanojensa mukaan. Mikä esti lehmää vain rojahtamasta maate minusta välittämättä? Ratsastin myös kerran tällä lehmällä laitumen toisesta päästä toiseen päähän.

Eivätkä lampaatkaan niitä ihan tyhmimpiä ole. Ainakaan aina. Niitäkin mulla on elämäni aikana ollut. Oli parhaillaan semmoinen yli 20kpl lauma. Koska kuulin, että jos ei halua, että lampaat pysyvät kesän laitumella jossakin kauempana, niin ne kannattaa kustata sinne autolla. Näin minä kuskasin keväällä kaikki uuheni ja uuhikaritsani autolla ison tien toisella puolella olevalle laitumelle. Kun sitten syksy saapui ja lampaat piti saada kotiin niin otin kaksi köyttä joihin sidoin isot johtaja uuhet molempiin päihin. Näin minulla oli talutuksessa neljä uuhta. Sitten purin tien vierestä paimenpoika-aidan n.50m matkalta. Tein lenkin uuhia taluttaen laitumella ja sitten samaa vauhtia tien yli. Ja koko lauma seurasi perässä. Oli siinä linja-autossa olijoilla näkyä. Se sattui tulemaan juuri kun oltiin pääsemässä tien yli. Tämä homma perustui kokonaan sinällään laumakäyttäytymiseen.

Samaiset uuhet kun näkivät ensimmäisen kerran sulhasensa joka oli musta, menivät piiloon. Aidasta tultiin läpi niin että heilahti. Ei auttanut muu kuin napata Pässi kiinni, kun uuhet juoksuttivat sen ohitseni ja viedä navettaan, korjata aita ja sen jälkeen lähteä haeskelemaan uuhia. Missään niitä ei sitten näkynyt, ei niin missään. Lopulta rupesin huutelemaan niitä. Ja kohta puuliiteristä kuului vieno Bää. Ja kun huusin uudelleen tulivat ne sitten luokse. En voinut siinä tilanteessa, kun nauraa. Niin nolon näköisinä uuhet juoksivat luokseni. Kyllä ne sitten myöhemmin Pässin hyväksyivät ja tekivät yhdessä suloisia karitsoita.

Pässipojat joista isäntä sai oikeita pirulaisia, itselleen. Koska pässipojat (5 kpl) olivat menossa teuraaksi niin niitä isäntä sai sitten härnätä, pökkiä nyrkillä otsaan. Siitospässiin en antanut lupaa koskea. Minä en antanut niiden edes pienenä puskea itseäni ja aina kaadoin puskijan ketoon tempaisemalla jalat alta. Ja niin ne oppivat sen että mua ei kannata puskea. Talvella sitten poikien heinähäkki hajosi niiden karsinassa ja pyysin isäntää korjaamaan sen. Tämä meni reteenä karsinaan, mutta saikin sieltä hetken päästä äkkilähdön. Kaikki viisi kävivät sen kimppuun yht'aikaa. Niin jäi isännältä heinähäkki korjaamatta. Minä sen sitten kävin korjaamassa ilman mitään puskemisyritystäkään.

Mistä tämä idea tähän juttuun lähti tuli tästä aamusta, kun mulla oli vapaa ja sain siis nukkua aamulla kaikessa rauhassa kun Mies oli lähtenyt töihin. Kauhu mut sitten herätti kun tuli tarve ulos. Mies oli ruokkinut sen töihin lähtiessään. Sanoin sille, että vielä 'pieni torkku' ja niin me nukuttiin 10 min. jolloin Kauhu tuli uudestaan tönimään ylös. Mistä se tiesi mikä on 'pieni torkku'? Siitä että meillä on ennenkin otettu 'pieniä torkkuja'