Ajoin aamulla töistä tullessa vahingossa kyyn yli. Olin sen verran omissa ajatuksissani, että tajusin että tiellä on kyy vasta ku oli myöhäistä. Kuului vaan *paf* pyörän alta. Nousi kyllä jokseenkin kaikki karvat pystyyn ja puistatti. En onneksi ole sentään niin vauhko noiden käärmeiden kanssa kuin Mies. Mistä välähti hieman huolestuttava ajatus: Miten semmoinen ihminen voi ajaa moottoripyörällä, joka pelkää käärmeitä niin, että autollakin väistää niitä siksi ettei ne vaan tule autoon? Se pyörä nyt kumminkin on huomattavasti kikkerämpi kuin auto. Enkä tähän aikaan vuodesta lähde Miehen kyytiin mitenkään mielelläni, koska se kyyti on suhteellisen epävakaata. Yht'äkkiisiä jarrutuksia ja väistöliikkeitä. Ison moottoripyörän hallinta vaatii tietääkseni rauhallisia liikkeitä ettei karkaa omille teilleen. Ne kun joskus käyttäytyy kuin vikurit hevoset.

Elämäni ensimmäinen kohtaaminen luonnossa kyyn kanssa tapahtui vasta ollessani 18v. Olin lämpimänä päivänä talon lasten kanssa talon pihassa, kun yht'äkkiä kuului jaloistani sihinä. En varmaan ole ikinä hypännyt niin korkealle kuin silloin. Samalla kiljaisin oikein kunnolla (en yleensä kilju, paremminkin karjun). Eipä ollut isännälle joka oli kuuloetäisyydellä mitään epäselvää mihin olin törmännyt, vaikka sinä kesänä ei ollut vielä yhtään kyytä siellä näkynyt. Juosten tuli isäntä lapion kanssa ja nuiji sihisijän siihen paikkaan. Kyynraato kannettiin tien varteen rajalle pajupuskaan roikkumaan. Uteliaana kotimatkalla piti sitten pysähtyä pajupuskan kohdalle ja käydä tutkimassa raatoa lähemmin. Vaikka se näytti limaiselle ja niljakkaalle oli sitä pakko koskettaa sormella varovasti. Olin yllättyny siitä mille se käärmeen nahka tuntui. Se oli kuin hienon hienoa samettia. Mutta siitä huolimatta niskakarvani nousivat pystyyn. Olin taas yhtä kokemusta viisaampi.

Siellä missä olen liikkunut Kauhun kanssa lenkillä on myös todella paljon käärmeitä. Siellä oli muuten mukava lenkkeillä, mutta aina piti olla varuillaan niiden käärmeiden takia. Kauhulle olen kyllä yrittänyt opettaa, että niihin luikerteleviin matoihin ei sitten kosketa. Ja vaikka olen monta kertaa huomannut käärmeen tiellä edessäpäin ja kutsunut Kauhun luokseni ja sitten on menty yhdessä käärmeen ohi ( käärme on ensin häipynyt ojaan) tai onpa joskus käynyt niinkin, että se käärme on tullut meidän väliin. Jolloin olen sitten kauko-ohjannut Kauhun olemaan paikallaan ettei se vaan palaa luokseni. Vapaalenkkeily paikat on täällä aika vähissä silleen ettei siellä olisi paljon muita, eikä liikennettä. Haluan olla rauhassa. Vaihtoehtona on sitten lähteä lenkille aamulla ennen kukon laulua ja aamuposteja.