”Itku pitkästä ilosta...” se jatkuikin vielä jotenkin, mutta en enää muista miten. Nauramisesta siinä taittiin jotan puhua. Mutta tuosta alusta mieleen tulee se että nauraa jollekin asialle vedet silmissä ja mahalihakset kipeinä.

”Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.” Milläs te luulette meikäläisen kaltaisen persjalkaisen savolaisen tuollaisen parimetrisen korston kesyttäneen ku ei meinaa pussaamaankaan ylettyä jos toinen ei kumarru.

”Apu se se on hiirenpoijastakin, ku jyvän syö niin kaks jo kantaa.” Voin sanoa, että tuota piti kakarana kauan miettiä, että mitä tässä tarkoitettiin. Enkä muistaakseni edes itse sitä hoksannut koskaan vaan muistelen Äidin sen mulle lopulta kertoneen.

Äidillä oli tapana 'jakaa' tälläisiä viisauksia ja neuvoja. Lempi lausahdus taisi olla ”Vie mennessäs, tuo tullessas, tie ollessas”. Tuntuikin, että meni tai tuli hän, niin aina oli käsissä jotain kannettavaa. Sen tavan, kun vain saisi edes itselle opetettua kunnolla niin säästyisi monelta turhalta askeleelta. Miehellekin olen yrittänyt sitä välillä opettaa, että roskapussin voi viedä samalla reissulla, kun hakee postin laatikosta. Roskis sijaitsee n.5 metrin päässä postilaatikosta. Yleensä ei onnistu. Itseäni jo nykyään vähän harmittaa, jos huomaan, että joku asia pitää lähteä 'jalan syten' hakemaan (erikseen hakea) tai joku asia jonka olisikin voinut tehdä paikan päällä ollessa onkin unohtunut tehdä.

On myös joitakin iroonisia sanontoja. ”On niin kiire, että jos kaatuis ei kerkeis nousemaan” tai ”on niin kiire ettei ehdi kissaa sanomaan, vaan pitää sanoa pitkähäntäinen elukka”. Nämä myös aikanaan vaivasivat pientä päätäni. Ryömienhän matka etenee paljon hitaammin ja kauemmin aikaa menee sanoa pitkähäntäinen elukka kuin kissa. Vai onko näillä laisahduksilla tarkoituskia havahduttaa, että oli aika hidastaa tai pitää peräti luova tauko.

Tulipa mieleeni pari hevosiinkin liittyvää. ”Tukka on kuin apteekin ruunalla”. Se oli vihje että hiukset oli leikkauksen tarpeessa...Äidin mielestä. Etuhiukset kun tuli niin pitkiksi, että tulivat vallan silmille tuon kuuli usein. ”Kusettaa kun palokunnan hevosta.” On myös näitä jotka on tavallaan jääneet mulle ainaisiksi arvoituksiksi tai ainoa selitykseksi olen keksinyt vain se, että palokunnallahan on aina yleensä ajossa niin kiire ettei siinä mitään kusitaukoja ole keretty pitämään sen kummemmin miehille kuin hevosellekaan. On se hyvä, että ne nykyiset palokunnan hevoset ei niitä enää tarvitse, kun asuvat siellä pellin alla.

”Rakkaudesta se hevonenkin potkii” Jaa, potkii vai? No, taitaa se vähän kaviolla lyödä maata siinä kosiskeluvaiheessa, mutta harvemmin täysillä toista potkii siinä vaiheessa. Ja kyllä, kouluaikana eräs Jätkä kiusasi minua ala-asteelta yläasteelle asti. Meillä oli n. ½metrin pituus ero yläasteenlla. Ravistelipa kerran nilkoista pitäen pää alaspäinkin. Minkä jälkeen se tosin määräsi suunnan, mutta minä vauhdin. Minäkö tulisielu?  Koulusta päästyäni olinkin hetken Jätkän kanssa. Ja sen käsissä tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi. (Ööö..Olin silloin kyllä huomattavasti kevyempikin) Hän opetti minulle kaksi asiaa, mistä erottaa onko kasvava vai pienenevä kuu ja kuinka saadaan syttymään valkee märilläkin puilla. Viimeistä oppia on monasti tarvittu. Kiitos hänelle näistä ja muutamasta romanttisesta ihanasta yöstä.

”Työn kun näkee, niin tekijän tuntee.” Varsinkin käsin tehtyjen tuotteiden parissa pitää kyllä paikkansa. Joku tekee tietyt asiat aina samalla lailla 'tiptop' ja toinen vähän hutasee sinne päin.

”Työ tekijäänsä neuvoo”ja ”Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia” pitäisi muistaa tänäkin aikana, kun aina vaan kaikki painotetaan koulutukseen ja kirjaviisauteen. Monasti unohdetaan se vanhojen työtekijöiden ns. hiljainen tieto ja käytännönkokemus. Monasti nykypäivän juuri koulusta päässeet meinaavat 'osata' asiat paremmin kuin vuosia, vuosikymmeniä työssä olleet työtekijät. Sitten kun nämä 'Vanhat Jermut' yrittävät neuvoa näitä 'Märkäkorvia', ottaakin tulokas neuvonnan vittuiluna, vaikka se olisi vain esim. työpaikan tapojen kertomista, opastamista, kohdistumatta millään tavalla tulokkaaseen.

”Moni kakku päältä kaunis vaan on silkkoa sisältä.” Tuotakin voidaan mieltää moneen asiaan. Kyllähän täytekakkukin voi olla todella kaunis ja herkullisen näköinen, mutta makuelämys ei sitten enää välttämättä vastaakaan odotuksia. Tai kaunis/komea ihminen onkin luonteeltaan aivan kauhea. Pirullinen, itseriittoinen, ylpeä jne. Tai auto näyttää ulos päin olevan todella hieno, mutta hajoaa ensimmäiseen tienristeykseen. Kun taas se ei niin täydellinen ulkonäöltään oleva kakku sulaa suussa. Arkipäiväinen ihminen osottautuu hankalassa tilanteessa suoranaiseksi enkeliksi tai se lommoinen hieman ehkä ruosteessa oleva auto onkin todellinen menijä.

”Joka kerran keksitään sitä aina arvellaan.” Tässä tapauksessa voidaan puhua joko hyvässä tai pahassa. Eli tee mitä hyväänsä, mutta älä jää kiinni. Jos varastat ja jäät kiinni niin jos seuraavan kerran, kun jotain katoaa on syyttävä sormi oitis osoittamassa sinua. Tai jos teet jonkun 'avustusjutun', niin seuraavan kerran kun tarvitaan johonkin avustusta kääntyy kerjäävä katse heti kohta puoleesi.

Paljon nämä sanonnat, tavallaan opetukset ovat hävinneet ja unohtuneet. Monikaan ei näitä tunnu enää nykypäivänä osaavan tai viljelevän. Harmi, koska ne kakarana pani monasti ajattelemaan ja miettimään asioita ja ratkaisuja. Sanoisin, että opetti ajattelemaan omilla aivolla. Piti ns. hoksata se vastaus, joka oli monasti ihan sanan mukaisesti nenän edessä. Herätti myös kysymyksiä. Miksi asia on niin? Miten se hiirenpoikanen voi syötyään kantaa kahta jyvää, mutta ei aikaisemmin? Mahassa yksi jyvä, toinen suussa mennä vipeltää hiirenpoikanen.

Vaan mistäpä on kyse seuraavassa arvoituksessa. ”Etsii, etsii, vaan ei soisi löytävänsä?”