Jo on aikoihin eletty. Minä jäin aamulla Kauhulle toiseksi.

 

Vääntäydyin pitkästä aikaa Miehen kanssa yht'aikaa sängystä, vaikka olikin vapaapäivä. Ja tein oikein kunnon aamupalan töihin valmistautuvalle Miehelle, joka meni pitkästä aikaa päivätuuriin. Huomennakin pitäisin herätä sen kanssa taas, että pääsen Kauhun kaa aamulenkille. Huomenna Mies saa sämpyläaamiaisen munapekoni aamiaisen sijaa. Ja saa sämpylöitä evääkseenkin. Sämpylät leivottu tänä aamuna. Mutta siitä miten jäin Kauhulle toiseks nyt aamulla.

 

 

Minähän en ole yleensä näkemässä Miehen töihin lähtöä. Joten oli tavallaan mielenkiintoista seurata Miehen ja Kauhun aamutoimia. Samalla valmistin aamiaisia kaikille. Meille hellalla ja Kauhulle lihapuuro uunissa. Mies syötyään hyvällä ruokahalulla meni sitten eteiseen lähteäkseen. Kumartui ja sanoi Kauhulta 'Isi lähtee töihin. Tuutko antaa isille pusun?' Kauhuhan kävi lipaisemassa poskesta. Sitten tämä hyväkäs, Mies siis, meinas lähteä niinne hyvineen. Minä älähdin. Tuli sitten antamaan suukon. Kai minä olin vähän niinku ylimääräisenä kun en tavallisesti ole mukana siinä lähtötohinassa.

 

 

Nyt kun töissä on ollut rankkoja putkia ja ei ole illalla jäänyt aikaa istahtaa ja katsoa elokuvia eikä oikein mitään sarjojakaan. Eilen sitten istahdin nojatuoliin ja katsottiin pari jaksoa yhdestä sarjasta ruuan jälkeen. (Viimeisen aikana nukahdin kesken kaiken.) En kunnolla kerennyt saada ahteriani alas, kun Soturiprinsessa loikkasi syliin. Se tykkää kököttää mun sylissä, kun meillä vietetään elokuvailtaa/ -päivää. Siksi melkein kaikissa mun käsitöissä on kissan karvoja. Mustia. Välillä se erehtyy 'leipoessaan' painamaan kyntensä mun reiteen suojauksesta (taiteltu fleecehuopa) huolimatta. Ensimmäisestä kynsäisystä tulee ensimmäinen varoitus, toisesta toinen ja kolmannesta häätö. Ja se on oppinut varomaan varoituksen saatuaan. Ja maltaa nykyisin odottaa tuolin vieressä lattialla, jos minulla on ruokalautanen ja sanon sille, että 'Mä syön nyt'. Ainakin melkein aina loppuun asti. Joskus on lautaselle melkein ilmestynyt 'karvainen jälkiruoka' vain nopea lautasen siirto on pelastanut tilanteen.

 

Annelin käsitöiden innostamana päätin minäkin kokeilla mitä tulee kun ottaa nipun kissanruoka purkkien kliksuja, virkkauslankaa ja koukun käteen. Ensin pyysin Miestä että se kävisi autotallissa dremelillä (pienoispora) hiomassa mulle nipun kliksuja sinä aikana kun olen töissä. Nyt on jo kuusi kliksua kiinni toisissaan. Oikeastaan ei niiden kanssa voi ainakaan tässä vaiheessa suunnitella oikein mitään, kun ei tiedä miten ne käyttäytyy keskenään. Jotain pientä hajua kuitenkin jo on mitä siitä voisi muodostua. Mutta nyt jatkan tutkimusta kliksujen ja langan parissa. Myöhemmin päivällä saatan pöyhiä marjapuskia vähän. Lupasin marjat kylläkin entiselle naapureille, mutta kyllä sieltä voi muutaman rasian verottaa.