Eilen aamulla puhelin rääkäisi herätyksen ennen sianpieremää klo 4:45. Arvatkaa olisko nukuttanut? Eipä vissiin. Ei auttanut. Ylös, alas ja eväidentekoon.

Alakerrassa minua kohta jokseenki tuttu näky. Puolinukuksissa oleva Kauhu ja sohvalla umpiunessa oleva Mies. Ensimmäiseksi ruokin koiran ja kissat. Kasasin evässämpylät tai paremminkin leipiä, kun sämpylöistä oli tullut pienien 'rievien' kokoisia niinkuin Mies tekeleistäni sanoi. Kullekin oli evääksi 2 sämpylää, kyllä niillä jo pahimman nälän taittaisi. Väliin juustoa ja lauantaimakkaraa. Tuttava perhe toisi juomat. Eväät matkajääkaappiin. Navigaattori ja kamera olivat jo olkalaukussa, jonka Mies oli tuonut mulle The Tapahtumasta (olin antanut rahat ja toimeksiannon). Samoin siellä oli virkkaustyö. Itselle vielä aamupala nassuun ja tavarat autoon. Herätin Miehen ja komensin yläkertaan nukkumaan. Kurkistin lämpömittaria joka näytti raikasta 5.5ºC lämpötilaa.

Jouduin ajamaan tuttavaperheen luokse Miehen autolla, kun oma auto on 'saikulla'. Ensin perjentaina siitä meni OT rengas Miehen työpaikan parkkipaikalla. Ja sitten sinä aikana, kun oltiin kaupassa siis se oli 'oksentanut kaikki syylärinesteet parkkipaikalle. Päästiin sentään sillä kotia. Hyvä Tyttö.

Tuttava perheeseen kuuluu venhempien lisäksi kaksi villiä tyttölasta. Joista siis vanhempi halusi mukaan, mutta nuorempi ei joten Isovanhemmat tulivat hätiin ja pitämään huushollia pystyssä ja vahtii nuorempaa sinä aikana, kun muut lähti katastamaan Power Trucks Shown. Hyvin me mahduimme kaikkine tavaroinemme, vaikkei meistä kukaan kuulu höyhensajaan, Hondan CRV:n kyytiin.

Me P:n kanssa loikattiin takapenkille juoruamaan oikein sydämmemme kyllyydestä, kun E luotsasi 'vaunumme' matkaan H:n toimiessa kartturina. Minä kaivoin virkkauksen esille ja kädet saivat taas kaipaamaansa tekemistä. Huomasimme P:n kanssa pian pienen mielenkiintoisen ongelman. Turvavyöt kiristyivät kiristymistään, mutta eivät löystyneet lainkaan. Hetkittäin tuntui, että turvavyöhön suorastaan kuristuu. Pysähdyspaikassa oli jo suorastaan tekeminen, että turvavyönsai irti. Olisi ainakin ollut hyvin kiinni jos olisi kolari tullut.

Lapualla tehtiin menne tullen palatessa 'kootut harharetket'. Tomtom, kun laitettiin päälle vasta siinä vaiheessa, kun kuski jo törmäsi matkaan vailla varmaa suuntaa. Lopulta päästiin oikeaan suuntaan ja perillekin. Ja pois tullessa ajettiin taas harhaan, kun minä en saanut Tomtomia toimimaan niinku piti ja lopulta tuskastuneena sen sekopäisiin ohjeisiin ja väärään kieleen laitoin sen kiinni ja sitten turvauduttiin taas vanhanaikaisesti karttaan. Lopulta silloinkin oikea suunta löytyi.

Lapulta Alahärmään kohti ajaessamme perässämme roikkui musta GMC Suburban alkuun aivan kiinni puskurissa. Kaivoin laukusta kameran esille ja nappasin sillä kuvan. Salamalla totta kai (Mistähän tuokin älyväläys tuli?) kyllä tuli äkkiä matkaa autojen väliin. Nuoria poikia ja arvailtiin olisivatko nekin tulossa Rekkanäyttelyyn. Hetken päästä ne pyyhkäisivät ohitse ja kuinka ollaakkaan sinne samalle parkkikselle kurvattiin ja melkein vierekkäin. Suburbanille piti jättää taakse iso tila, että pääsisi siten peruuttamaan (?) pois parkista. Mutta sinne parkkipaikalle se vielä jäi kun me lähdimme. Ei tainnut olla siina kääntyviä etupyöriä. Mahtoi ne pojat miettiä mitä porukkaa me oikein oltiin. Eipä pojat tinneet miten kovaan syyniiin niden auto joutuikaan siinä vaiheessa, kun olimme pois lähdössä. Tuli sitten se valokuvattu edestä ja takaa. Sekä muutama yksityiskohtakin esim. astinlaudan valot. Koska päiväksi oli luvattu auringonpaistetta ja +20ºC jätin onneksi kaikki ylimääräiset vaatteet suosiolla autoon.

En ole ollut koskaan ennen minkään valtakunnan autonäyttelyssä. Maatalouskonenäyttelyissä kylläkin on tullut jo aikanaan Isän kanssa kakarana kierrettyä. Hymyilytti, kun H olisi halunnut kiivetä joka ainoan rekan hyttiin merkistä riippumatta. On tullut tytö äitiinsä. Äitinsä, kun on entinen rekkakuski. Vaikka ei se ollut sekään kaukana ettei P kiivennyt hyttiin ja lähtenyt huristelemaan. Veri kuulema veti edelleen ison auton ohjaksiiin.

Olisin aikanaan halunnut minäkin rueta rekkaa ajamaan, muta mitenkäs tämmöinen persjalkainen, hyvä kun hyttiin olisin päässyt. Mutta se minun pieni sisäinen rekkanaiseni ujosti kehräsi ja hyrisi koko päivän mitä tyytyväisyyttä tuntien. 'olisin halunnut minäkin kiivetä sinne rekanhyttiin ja karauttaa sillä V8:lla tieheni ja jättää porukka seisomaan paikalleen', haaveissani. Tyydyin kuitenkin vaan ihailemaan niitä taidokkaita maalauksia noissa voimanpesissä. Joita käytetään oikeissa töissä, mutta pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Sain kuulla, että jokaisen ajon jälkeen kuski pyyhkii hytistä kaiken pölyn ja lian sekä tietysti pesee ja vahaa auton. Ne autot eivät enää olleet pelkkiä työkoneita vaan kuskien rakastajattaria.

Voisi luulla äkkiä asiasta tietämätön, että mitä siellä naiset teki? Siis ne jotka eivät olleet rekkanaisia. Olihan siellä vanhempiakin naisia joitakin. Selvästi hyvin testosteronia huokuvassa näyttelyssä. Ihailtiin tietysti niitä maskuliinisia muotoja ja kurkisteltiin sinne miesten salaiseen maailmaan johon vain todella harva nainen vieläkään pääsee ja uskaltautuu, vaikka ehkä mielisikin. Autot olivat myös sisältä todella toinen toistaa hienommin sisustettuja. Sisustus yleensä toisti ulkokuoren maalauksen aihetta. Oli siellä myöskin rekka johon oli rakennettu kokonainen asunto. Ja taisi olla toinen jossa oli kaksi asuntoa päällekkäin. En vaan enää siinä vaiheessa päivää lähtenyt enää asiaa tarkistamaan. Siis asunto sananmukaisesti pyörien päällä ja vielä aikas hulppea asunto.

Päivä oli kaikin puolin mahtava. Jopa H jaksoi melkein koko pitkän 6:n päivän kävellä ja kierrellä meidän aikuisten mukana, vaikka ikää ei ollut neidillä kuin 10v. Vasta viimeisen tunnin aikana mukaan tarttui jostain 'Känkkäränkkä'. Joka kyllä sitten taas ihan kiitettävästi katosi autolla eväsleipien myötä.

Ainoa ikävämpi tapaus sattui kun P olisi halunnut tilata Ajolinja-lehden. Kojulla ei ollut silloin aamusta tungosta vain pari miestä miesesittelijällä, kun ne Naiset parkkeerasimme tilaustiskin ääreen. Odotimme kohteliaasti, että esittelijä saisi asiansa miesten kanssa hoidettua. Kovasti kehui ja esitteli miehille lehtiään. Voitte siis arvata oliko tyrmistys jonkinmoinen, kun miesten poistuttua paikalta ei esittäjä noteerannutkaan meitä mitenkään, ei edes päälle katsonut vaan melkein vetäytyi poispäin. Ja kyse ei ollut siitä ettei olisi meitä nähnyt. Silloin meikäläisellä kiehahti. Ja enenkuin kerkesin oikein tiedostaakaan sanoin etten sanoisi suht kovaan ääneen; ”Pirä perkele lehtes.” ja marssin tieheni. Esittelijä oli kuulema hätkähtänyt ja katsonut perääni. P tuli hetken päästä perässä. Vaikka hän jäi vielä jälkeeni, ei esittelijä ollut vieläkään tehnyt elettäkään esittelyyn. Kiertäessämme näyttelyaluetta toivoin kokoajan, että vastaan olisi tullut toinen Ajolinjan esittelykoju, mutta ei niin ei. Ja koska P halusi 'messutarjouksen' käyttää hyväkseen palasimme vielä melkein viimeisinä töinämme takaisin kojulle. Nyt siellä oli jo nainen toisena esittelijänä. Jäin kauemmas ja annoin P:n mennä tyttärensä kanssa tekemään tilauksen. Tällä kertaa oli palvelu ollut jotakin ihan muuta ja mies esittelijäkin oli ollut hyvinkin kohtelias ja palveluhaluinen. Muistikohan P:n edellisen käymisen ja pelkäsi, että minä pahanilmanlintuna lehahdan paikalle vai oliko kiroamiseni havahduttanut miehen huomaamaan, että nainenkin voi olla varteen otettava asiakas? Niin tai näin, loppu hyvin kaikki hyvin.

Autolle päästyämme totesimme eväiden olleen hyvä idea, koska kaikilla oli jo jonkinmoinen nälkä monen tunnin kävelemisestä, vaikka päivällä yksi pieni muurinpohjalettujen  syönti tauko pidettiinkin. Kun lähdimme takaisin päin sammui H väsymyksestä kuin sauna lyhty. Pysähdyimme matkalla syömään ja tankkaamaan. Autosta nousu ei käynyt ihan noin vaan kun oli rankan kävelyn jälkeen hetken istunut oli paikat hiukan jumissa. Kotiin palasimme hiukan eri reitti.

Olimme melkein perillä, kun P:n väistettyä oravaa E rupesi korjaamaan istuma-asentoaan, jäikin 'kauhukahva' melkein kouraan. Väsymys purkautui nauruna ja vitsailuna, ettei sitä oravaa nyt niin paljon olisi tarvinnut pelästyä, että kauhukahvatkin pitää irti kiskoa. Ja kun E:n käteen jäi vielä talon ulko-oven kahva, ei nauramisesta meinannut tulla loppua. Jäin joksikin aikaa juomaan kahvia ja höpisee ennekuin raahauduin kotiini puolitokkuraisena.

Illalla katsoin ottamani kuvat koneelta ja olin otoksiini ihan tyytyväinen. Joitakin kuvia oli joutunut ottamaan uusiksi, kun esim. joku käveli kuvauskohteen ja kameran väliin niin ettei kuvassa kohteesta oikeastaan mitään. Kuvaaminen oli muutenkin ollut varsinainen kärsivällisyyden ja nopeuden koitinkivi. Odottaa valmiina laukaisemaan kamera juuri silloin, kun kukaan ei ollut kohteen ja kameran välissä. Suurimpaan osaan kuvista olin siis tyytyväinen jopa erittäin tyytyväinen. Jos vielä joskus lähden rekkanäyttelyyn, lähden sinne niin aikaisin, että olen ensimmäisten joukossa pääsemässä sisälle ja kierrän jokaisen rekan kokonaan ympäri. Paljon jäi kuvaamattomia kohteita jotka tajusin vasta valmiita otoksia katsellessa. Aivan liian monen rekan perä ja hytin tausta jäi tarkistamatta ja kuvaamatta. Tai sitten jäi kuvaamatta se keula tai joku yksityiskohta. Ja ne vanhat autot jäi kameran muistikortin loppumisen pelossa melkein kokonaan kuvaamatta ja moni muukin kohde. Ja jos se on ensivuonnakin 2 pv...Miksi ei käy siellä silloin molempina päivinä? Näkemistä on niin paljon ettei sitä yhtenä päivänä edes pysty kunnolla sisäistämään. Pitäisi oikein kunnon lomareissun samalla.

Koska olkalaukku ei kuulu varusteisiini mitenkään vakituiseen, sen kokopäiväinen raahaaminen sai olkapään oudokseltaan aika hyvin jumiin.

Mitä minä kostuin päivästä?

  • T-paidan

  • 3 Viking Linen risteilykorttia

  • yli 100 valokuvaa

  • kuume automaalausten kuvaamiseen

  • hyvä mieli yhden miehen havahduttamisesta

  • kävelystä kipeät jalat (harmi, kun askelmittari unohtui kotiin)

  • erittäin hauskan lomapäivän

 

Tahtoo ensi vuonna uudestaan...

 

L158V1335R135

 

3112011L167V128R137