Takassa ritisee tuli ja Hevimies nuokkuu tuolinsarjalla silmät melkein kiinni. Soturiprinsessa pesee itseään takan toisella sivulla toisessa nojatuolissa. Ovat taas elämäänsä tyytyväisiä. Toinen puolikas pesällinen palaa koivupuita takassa iloisesti, kun ovat olleet kauan jo sisällä kuivamassa. Työkaveri kiroili juurikin viikonloppuna, kun ohi kulkiessa poikkesin, että kun puut ovat tänä syksynä niin kosteita ettei niitä meinaa saada syttymään, vaikka ovat monta tuntia jopa päivän olleet sisällä. Pitää, kunhan Mies tulee kotiin, mennä sen kaa hakemaan taas pari laatikollista puita sisälle lämpiämään. Huomasin tulta sytyttäessä että tuhkat olisi pitänyt takasta tyhjätä, mutta sai nyt olla. Tyhjään ne ylihuomenna tai lauantaina. Samalla pitää käydä saunallakin tekemässä sama operaatio. Mies ei niitä jostain syystä koskaan juuri huomaa tyhjätä ellen muista sanoa että tyhjää. Ja vähänkö minä niitä siinä vaiheessa enää muistan kun kesken töiden soitan illalla, että laittaa saunan lämmite, että ne tuhkat pitäis tyhjentää. Miksi en sitten nyt tyhjännyt niin tuon käden takia. Tuhkalaatikko on tuossa takassa aika painava.

Chilin taimista on jokunen potkaisut tyhjää.  Huomenna aion tutkia mikä siellä oikein mättää. Kai siellä on joku ötökkä kun se ovat kasvupisteestään kuolleet. Pahus. Ainokainen Rocoto de San Isidro oli ainakin niiden kuolleiden joukossa kun niitä ohi kulkiessa vilkaisin illalla. No, en minä kyllä olettanutkaan että ne kaikki jäävät henkiin, mutta kyllä nuo kuolleet taimet silti harmittavat. No, tammikuussa pistän sitten uusia vielä tulemaan kuitenkin. Sitten voin laittaa jo paprikat ja tomaatitkin. Ainakin osan. Tosin tekisi mieli laitta jo nyt mutta aion malttaa mieleni vielä pari kuukautta, juuri ja juuri.

Mutta nyt hipsin hakemaan kirjan ja aion vallata puolestani nojatuolin kissalta ja käpertyä siihen huovan sisään lukemaan. Ei sitten puutu kuin suklaa niin olisi olo täydellisyyttä hipova. Paitsi että takaraivossa kolkuttelee nuo tekemättömät työt. No, eipä ne mihinkään karkaa.