Muistan lapsuudesta miten aina käskettiin laskea lampaita, jos ei meinannut uni tulla. Ihmettelin miten ihmeissä se voisi toimia, koska itse en koskaan malttanut lakea sataankaan. Kun opin lukemaan sujuvasti huomasin jossain vaiheessa, että nukahdin hyvinkin helposti mahallaan lukiessani.

Mutta niistä ’nukkumislampaista’ piti kirjoittaman. Aina kun ajoin laskemaan lampaita ja vaikka joka kymmenen piti olla musta, ei nukahtaminen koskaan onnistunut sillä konstin, vaan ajatukseni lähtivät usein harhailemaan laskemisesta jo viidenkymmenen kohdalla. Usein aloin ajatuksissani kertoa tarinaa joka sitten usein jatkuikin unena. Usein seikkailin jossakin mitä olin nähnyt esim. illalla TV:ssä. Silloin ei ollut tälläisia K-18-ohjelmia, vaan oli vanhempien asia mitä lapset saivat katsoa ja mitä eivät. Vaikka niinhän se on nytkin, mutta mitään TV-ohjelmaa ei oltu luokiteltu. Silloin oli vaan elokuvissa ikäluokittelu. Lastenohjelmat eivät kylläkään ollet läheskään niin ’pelottavia ja väkivaltaisia’ kuin nykypäivänä. Eipä silloin tullutkaan ohjelmaa televisiosta ympäri vuorokauden ja monelta kanavalta.

Muistan jotenkin olleeni koko pienen ikäni heikkoina pitkätukkaisiin miesnäyttelijöihin Jon English (Vastatuuleen), Erron Flynn, Marek Perepeczko (Janosik) ja tietysti Elvis Presley. Ja Ritari Ässän David Hasselhoff ja Kitt-auto. Näiden kanssa seikkailin (eipäs nyt mennä heti ajattelemaan härskiyksiä) milloin maalla, metsissä ja merellä. Pelastettiin monta ihmistä ja eläintä. Ta iniin oli aina tarkoitus, mutta hyvin usein Nukkumatti tuli sekoittamaan suunnitelmat ja vei mennessään omiin seikkaluihin. Mutta joskus sankarini tuli ajatuksistani uniikin.   

Ja sitten menin naimisiin kaljun miehen kanssa. Aina ei käy niin kuin haaveilee.

 

ps, Lampaita laskee