Kun olet ensin ollut viikon töissä, missä olet saanut joka aamu aamupuuron ja -kahvin, ja vapaa päivänä juonut kahvia, niin arvaahan sen miten siinä sitten käy. Jäi sitten tällä viikolla yks päivä välistä. Ja seuraus oli sen mukainen.

Aamupäivä menikin töissä viel ihan mukavasti. Mitä nyt heti herätessä kiukutti, kun tiesi kenen jäljille sitä joutuu menemään ja mikä siellä on vastassa. Yllätyin tosin positiivisesti, kun yleensä siellä ei tämän yhden jäljiltä ole kuivikkeitakaan otettu aamuksi ja vasikan karsinoissa menee aikaaa-a saada ne taas siivottua kunnolliseksi. Karsinat nyt oli taas sellaiset kuin aavistinkin, mutta tällä kertaa sisälle oli jopa tuotu kuivikkeita. Johtui varmaan siitä, että turve on nyt pakko sulattaa, että sitä saa käytettyä. Ja minä jätin viimeksi hänelle kuivikkeet hakematta. Sitä saa mitä tilaa. Olin ilkeä myönnän, mutta...taisi oppi mennä perille. Pari kertaa antaa vielä anteeksi, mutta jos se tulee tavaksi niin sitten tulee vastapalloo.

Iltapäivällä isäntäkin pölähti Sällin kanssa navetalle. Taistelivat rehun vakovaunun kanssa. Minä kun ei sitä rakkinetta ole suostunut opettelemaan ajamaan, ettei isännät vallan katoa navetan markilta. Jos ei ole ketään jakamaan rehua vaunulla jätetään paali mulle pystyyn välivarastoon tai johonkin lähistölle, josta sen kyllä saan kärrättyä elukoille kottikärryillä. Pitää sanoa niinkuin työkaveri juurikin sanoi puhelimessa tänä aamuna, että se on sitä hyötyliikuntaa. Mutta siis takaisin sinne navettaan. Sälli kehui olleensa hurja ja sanoneensa Kova ääniselle Pikalomittajalle, että vasikoiden karsinat pitäis siivota. Oli kuulema ollut yhtä paljon vaikutusta kuin jos hän olisi puhunut seinälle. Karsinat oli taas monen päivän ajalta siivoamatta. Ja kissat jotka ennen ovat tulleet jalkohin kiehnaamaan juoksevat karkuun. Kestää taas hetken ennekuin ne huomaavat, että mua ei tartte pelätä niinkuin lehmätkin.

On muuten jotenkin ankeaa luetella ensimmäisenä kauhee vikalista isännälle, kun sen näkee, kun kukaan muu ei puhu mitään ns. navetan ongelmista. Kuten jäätyvästä paskakuilusta, kuristumassa olevasta lehmästä jonka toinen etujalka on niin kipeä ettei se edes varaa painoaan kunnolla sen päälle ja makaa paljon. Kuristua se oli sen tähden, kun kytkimet oli hajonnut ja e oli laitettu kiinni väliaikaisella systeemillä, mutta ei oltu pidetty huolta ettei se kuristu siihen ja välillä irroiteltu ja selvitetty. Oli meinaan aikamoinen urakka selvittää se jo silloin aamulla. Iltapäivällä se saikin sitten uudet kytkimet.

Päätäni jomotti jo kun lähdin töihin, mutta sitten kun aloitin lypsämään tuntui, että se räjähtää. Onneksi lypsettäviä ei ollut yhtään enempää. Välillä pitelin kiinni karsinan aidasta kiinni ja olin varma että Yrjö tulee kylään. Välillä nojasin otsaa navetan kylmään seinään ja tärisin. Ja silti pysyin vielä lypsyrytmissä, vaikka yhdeln kerran olin viemässä kyllä lypsintä jo väärään väliin jossa ei ollut edes hanaa. Sain kuin sainkin työt tehtyä loppuun. Soitin isännälle että pitää aamulla puhelimen lähellä, jos käy niin etten pystykään tulemaan aamulla töihin niin soitan. Ja jos ei mitään kuulu niin olen tullut töihin. Sitten soitin Miehelle, että se saa käydä tankkaamassa auton, koska oloni oli todella oksettava. Ajaminenkin oli yhtä tuskaa. Sitten ajatuksiin , että mulla on ollut tämmöinen päänsärky ennenkin. Silloin se oli tullut kahvin puutteesta. Kotia päästyäni keitin itselleni kupin kahvia ja otin yhden buranan. Ja kuinka ollakaan oloni parani, ½ tunnin kuluessa niinkuin mitään päänsärkyä ei olisi ikinä ollutkaan. Arvatkaa olenko tänään muistanut juoda kahvia? Kyllä olen !!!