Miten voi aivot mennä näin jäähän vai pitäisköhän sitä sanoa räkään? Tämä flunssa on kyllä saanut aivot taas niin toimimattomaksi, että ottaa oikein aivoon.angry Kaikki asiat pitää miettiä kahteen kertaan, että tulee varmaan tehtyä. Ja sittenkin pitää vielä tarkistaa. Ja navetassa kuluu vessapaperia nenän tyhjäämiseen ihan kiitettävää kyytiä. Kaksi palaa vessapaperia, niisto ja paskaluoriin.yes Talouspaperiin voi niistää korkeintaan 4-5 kertaakun se on jo niin märkä, että ettei siihen voi enää niistää. Miten voikin tulla näin paljon nestettä pienestä päästä? Ei kai sentään kusta? Toivottavasti ei sentään.smiley

Ärsyttää!indecision Eikö auton voi parkkeerata ruutuun, sitä pankkiautomaattia vastapäätä muutaman metrin (noin kahden auton leveyden verran) päähän ja kävellä siitä automaatille? Varsinkin, kun joutuu jonottamaan ja pääsee ihan hyvin liikkuman. No, ei näköjään voi.angry Olipahan mielenkiintoista pistää auto parkkiin ruutuun, kun joku pässinaivo oli parkkeerannut siihen automaatin eteen, että arvon rouva pääsi automaatille,mieskuski istui autossa. Ensimmäinen yritys meni ihan ruudun toiseen reunaan.no Ei kelpaa minulle. Oli korjattava, jos jonkun olisi pitänyt rakennuksessa asioidessani parkkeerata viereeni, niin eipä olisi päässyt autoja kohlimatta ulos autostaan. Peruuta ja oikaise siinä sitten, kun piti pelätä ettei vahingossa peruuta sen parkissa olevan auton kylkeen. Toisaalta olis tehny mieli...devil, mutta kun ei ollut edes kallis kottero. Tämä olotila saa ärsyyntymiskynnyksen madaltumaan hälyyttävästi.

Tiedotuskin taas tuntuu pelaavan tiloille tuolta toimistolta päin ihan kympillä. Siellä missä olen, lomitus jatkuu, mutta mulla on vapaata maanantaihin asti. Kysyin sitten aamulla kahvilla käydessä, että laitanko seuraavalle jauhot valmiiks illalla. Isäntä kehui ettei tarvitse, kun hänen on kumminkin mentävä sinne aamulla opastamaan. He eivät edes tienneet, että lomittaja vaihtuu ja kuka tulee seuraavaksi. Soitin sitten päivällä johtavalle, että niin olihan sinne joku menossa, olihan? Oli ja tänään olisi pitänyt postin mukana mennä tiedote. Ei sitten yhtään aikasemmin voinut sinne ilmoittaa? Ja ei se postin kulkukaan aina ole niin varmaa tietylle päivälle tuonne syrjäkylälle posti kulkee tavallaan päivän myöhässä. Kiertää aika monen mutkan kautta. No, nyt se on ainakin varmistettu, jos kirje ei tulekaan. Vaikkei se periaatteessa mulle kuulukkaan. Mutta luulisi tuollasen epätietoisuuden alkavan hyvin äkkiä ärsyttää. Mua ainakin se joskus ärsyttää suunnattomasti.

On tässä flunssassa yksi hyväkin puoli. Ei meinaan tee mieli syödä yhtään.yes Maha ilmoittaa kyllä olevansa tyhjä, mutta mieli ei tee mitään. Pitänee kuitenkin yrittää jotain natustaa ennen töihin lähtöä. Päätä alkaa taasen särkeä, mutta se ei johdu syömättömyydestä, vaan tästä tukkoisesta olotilasta. Lähtee tyhjäämään nenänsä ja keuhkonsa. Ja pahoittelee kirjoitusvirheitä mennessään. Ei toimi aivot, ei.crying