Täällä taas. Ihan ensin pyydän anteeksi pitkää hiljaisuutta.

Nyt alkaa taas elämä päästä voiton puolelle. Olen ollut jotenkin nyt keväällä ihan älyttömän uuvuksissa etten ole tännekään jaksanut kirjoittaa. Viimeiset päivät ennen lomaa olivat sananmukaisesti oikein tervanjuontia.no No, nyt olen kohta ollut kuukauden lomalla ja voimat alkaa olla taas kasassa. Tulipahan kerrankin pidettyä edellisvuotiset lomat melkein ajoissa pois. Ja viikko tämänvuotisiakin. Ja mikäpä on ollut pitäessä, kun työrintamalla on hiljaista kuten aina näin ennen kevättöitä. Pian saakin taas yrittää varmaankin revetä moneen paikkaan.smiley

Ja en ole ollut työtapahtumistakaan täysin pimennossa, koska ’Susinoidan yksityinen kuunteleva lurppakorva’ on kyllä lomalla ollessakin päivystänyt.yes Työkaveri on pyytänyt varmaan tuhannen kertaa anteeksi soittamisiaan ja häritsemisiään loma-aikana. Ei se ole minua sanottavammin häirinnyt. Minulle on ollut pääasia että hän on saanut purkaa tuntojaan jaksaakseen töissään. Minulla on ollut aikaa kuunnella ja pohtia maailman menoa. Ja yhdessä ollaan mietitty välillä kinkkisiä tilanteita, miten ja kuka ja ennenkaikkea miksi? Kysymys miksi, on noussut hälyyttävän usein pinnalle. Miksi asioita on tehty niinkuin on tehty? Miksi osa lomittajista saa ihan erilaisen kohtelun samassa talossa kuin jotkut toiset? Ja mitä merkitystä on todellisuudessa niillä palvelusopimuksilla jos niitä ei mitenkään noudateta? Ja kuinka helppoa ISOJEN KENKÄISTEN onkaan neuvoaenlightened sieltä etelästä pöydän takaa mitä täällä kentällä pitää tehdä ja mistä säästää? Voi taivahan talikynttilät!!!!angry Pitänee vaihtaa nyt aihetta ennekuin kirjoitan jotain harkitsematonta. Rupeaa meinaa taas verenpaine nousee siihen tahtiin, kun vaan ajatteleekin.

Kerrotaanpa vaikka mitä tuli lomalla touhuttua. Ennenkuin kerkesin päästäkään lomalle kysyttiin minua jo kaksi kertaa loma-ajalle töihin.frown EI, EI KÄY!!! cheekyTällä kertaa pidin pääni. On se nyt hullua, kun puhutaan ettei ole töitä, mutta loma ei saisi rauhassa viettää. Nyt sain sitten lopulta (tai siis viikko olis vielä) viettää koko loman. Ensimmäiseksi viideksi päiväksi pakenin Savoon Kauhun kanssa ystäväni luo totettamaan itseäni hänen keittiössään. Sain tehdä just niitä ruokia mitä halusin. Eikä kukaan ollut sanomassa ettei tykkää siitä eikä tästä. On aarre omistaa kaikki ruokainen ystävä joka antaa vapaat kädet omassa keittiössään.laugh Kävin ruokatarvikeostoksilla Keskisellä pari päivää aiemmin ja löin tavarat pakastimeen. (Kyllä, ostokset tulivat näin halvemmiksi.) Aamulla tavarat pakkastimesta tiiviiseen muovilaatikkoon, laatikko parin peiton sisälle ja menoksi. Kaveri oli töissä päivät ja sai siis joka päivä käydä töistä tultuaan valmiiseen pöytään. Ja koska meikäläinen ei ole koskaan osannut tehdä ruokaa vain yhdelle tai edes kahdelle oli kaverilla vielä seuraavan (ja kuulema seuraavankin) viikon ruuatkin valmiina pakastimessa, kun lähdin taas kotiin. Oli erittäin rentouttavaa, kun sain vain olla yhden viikon. Paitsi ne ensimmäiset aamut...blush

Kauhu-parka ei meinannut ymmärtää ollenkaan ettei nyt nousta ylös klo 03-05.wink Viu viu. Herätys tuli vanhaan totuttuun aikaan. Myös kaveri heräsi vinkumiseen, vaikka herätys oli hänellä vasta klo 07sad Tosin ystäväni luona oli huomattavasti lämpöisempää mihin me olimme kotona tottuneet ja ensimmäisenä yönä meillä molemmilla oli kuuma. Seuraavana yönä oli jo helpotti, kun oli sulkenut huoneen patterit ja avannut ikkunan päiväksi. Mutta niin oli unirytmi juurtunut, että loppujen lopuksi nousin ylös toiseksi viimestä aamua lukuunottamatta ylös sen jälkeen, ainakin lukemaan, kun kaveri lähti töihin. Ihania, ei mihinkään kiire -aamuja. Kävimme lenkillä välillä kylän keskustassakin, mikä olikin taas hyvää käytöskoulutusta. Harmi vaan, että useampana päivänä satoi, kun olimme siellä. Ja ukkonenkin jymisteli ja salamoi sateenkaaren kera.surprise Viimeisenä iltana kävimme läheisessä ravintolassa syömässä ja saimme kuulla, että kyseinen ravintola on ns. koiraystävällinen. Eli seuraavalla kertaa Kauhukin pääsee mukaan.laugh

Tulomatkalla poikkesin katsomassa Isää uudessa asunnossaan. Ja samalla toteamassa ettei sairaalassa käynti ollut ollut ihan niin ok juttu kun oli antanut ymmärtää.sad Olinkin jo puhelimessa aiemmin kuunnellut ettei kaikki tainnut olla ihan hyvin. Oli laihtunut, vaikka oli ollutkin aina laiha. Ja nyt on ilmennyt että häntä on vaivannut jo vuosikausia (lähemmäs 10v.) vaiva jonka varsinainen tutkimus sai sysäyksen verikokeista aiheutuneesta äkkilähdöstä Keskussairaalaan. Siellä oli tehty monia tukimuksia jotka olivat sitten johtaneet tähän tarkenpaan tutkimukseen alueelle josta ei osattu odottaa mitään harmia. Oireet viittasivat ihan muualle päin. Nyt asiat ovat ilmeisesti korjaantumassa, mutta kauanko korjaantumiseen menee ja korjaantuuko koskaan enää kokonaan.sad

Loppu loma onkin sitten mennyt kotona ollessa. Olen virkannut miehelle torkkupeittoa paloista. En isoäidinneliöistä, vaan sellaisita tähtiheksoista. Mies itse valitsi siihen värit, armeijan värit. Yllätys...laugh Aloitin sen jo tammikuussa ja olen kasannut peittoa sitä mukaan kun olen saanut ja kärsinyt paloja tekemään. Kasaan peittoa sitämukaa melkein kun paloja tulee. Välillä on tullut montakin palaa päivässä ja välillä ei yhtään. Yhdessä vaiheessa huomasin tehneeni virheenangry ja jouduin tekemään ’kultaisen leikkauksen’ ja halkaisemaan melkein koko peiton ja lisäämään väliin paloja. (Oli mukaan livahtanut kuusikulmion sijaan viisikulmio. Yrittäkääpä itse kasata palasia sylissä kun kissa makaa siinä samassa kasassa, sylissä.laugh) Nyt peitosta on kasassa 2/3 tai ¾ , en nyt ole ihan niin varma vielä miten pitkä siitä tulee, riippuu miehestä. Ja koska tavallaan ihastuin niin tekotapaan kuin kuvioonkin, halusin siis itsellekin tehdä peiton joka olisi saman tyylinen, mutta aavistuksen ns. naisellisempi. Valitsin kuvioksi omaan peittoon ’afrikkalaisen kukan’ ja väreiksi sinertävän eri sävyt, maustettuna valkoisella. Sen palojen tekemisen aloitin nyt reisussa ja nyt olen tehnyt molempia rinnakkain. Siihen ostin kaikki tarvittavat langat kerralla (jos nyt sitten osasin mitata ja laskea langan kulutuksen oikein), kun taas miehen peittoon ostan keriä sitä mukaan kun tarvitsen. Omaani alan kasaaman vasta kun miehen peitto on valmis. Onpahan välillä kuvio vaihtelua jos toinen rupeaa tympäisemään.

Nyt taidan painua vielä hetkeksi untenmaille. Pitää jo harjoitella tulevia aamuheräämisiä.coollaugh