Nyt on sitten taimet, sipulit ja siemenet kasvimaassa, mutta mutta... Kaikki ei sitten mahtunutkaan.frown Nälkä kasvaa syödessä eli puutarha myymälässä. Listalla oli sipulipussi, 4 tomaatin taimea (5 lähti mukaan), 3 kaalia (11 löytyi kotona; kukkakaalia 5, keräkaalia 6blush), kesäkurpitsa 1, avomaankurkkuja 2 (6). Näiden lisäksi mukaan lähti amppelitomaatti ja 4 samettiruusua. Himoitsin vielä toista amppelitomaattia, mutta onneksi oli rahaa vain rajallinen määrä.angel

Kotona heitin sipulit likoamaan ja tänään tökin ne sitten multaa aamutöiden jälkeen. Jos nyt ei tule sipulia, niin sitten en enää yritä kasvattaa niitä.indecision (Kolmas kerta toden sanoo.) Penkistä löytyy siis;enlightened pensaspapua (ihan uus juttu), sipulia, tilliä, salaattia, porkkanaa, kukkakaali, keräkaali,(tähän väliin piti tulla naurista, ei mahtunut) tomaattia 4. Päädyssä laatikon ulkopuolella on tomaatti 1, kesäkurpitsa ja avomaankurkku 2.surprise Lisäksi tuuppasin samettiruusut sinne tänne. Yli jäi vielä 4 avomaankurkkua!!! Mihinkäs ne?indecision Ajatuksena oli tuupata ne kompostorin päälle, mutta eipä se sittenkään onnistunut.no Mun pitäis olla Miehen pituinen vähintään, että ylettyisin sinne kehikon sisälle. Olikin tavara vielä senverran matalalla. Maata on kyllä, mutta siinä oli rikkaruohoja enemmän kuin lääkärimäärää ja laki sallii.angry Ei auttanut. Talikko käteen ja kääntämään. Revin enimmät nokkoset ja juolavehnät. Sekotin multaan kevätlannotetta (vettä saanuttaa mössöä) pari kourallista ja kalkkia kourallisen. cheekyJa siihen tökkäsin taimet. Ja löysin samalla myyrän kolon. Kasvakoon siinä tai olkoon kasvamatta.wink Kastelin kylvökset ja taimet. Hiestä märkänä ja täynnä itikan pistoja pakenin väsyksissä sisälle Kauhun kanssa, joka on ollut joka kerran uskollisesti seuranani kasvimaalla.smiley Iltapäivällä navetalla muistin, että olin unohtanut herneet kokonaan.frown Ne olivat jo likoamassa. Voihan pahus!!! Pitää tunkea ne johonkin reunaan. Jos laittais ne mansikkalaatikon reunaan kasvamaan. Pitää vääntä se laatikko huomenna kuormalavoista. Multaa ja kompostia kyllä on. Mihinkähän tässä vielä joutuukaan?blush Ja siemenpusseista löytyy vielä siis naurista ja punajuuri ainakin. Huomenna Naga Morich ja pari muuta chiliä saa myös luvan muuttaa ulos. Toivottavasti yöllä sataa hiukan. Pääsis vähemmällä kastelulla. (Siellä siis sataakin jo.)yes

Nyt nukkumaan kun viime yö jäi vähän lyhyeksi, kun piti aamulla olla töissä jo klo 04:30. Aamulla piti venyä ylösnousun kanssa sitten viime tippaan. Joten Mies pääsi todistaman meikäläisen normaalia ripeää töihin lähtöä. Ja jäi vähän hölmistyneenä katsomaan perään, kun huikkasin heipat ja painelin ovesta pihalle. Onneksi huomen aamuna saa nukkua, jos nukuttaa. Kai mä herään taas ennen klo 07 niinkuin viime vapaapäivänä.angry