Mitä joko se kello nyt soittaa? YÄK!!! Kuka on käynyt yöllä paskantamassa suuhuni? Olenko kenties juonut jotain naista väkevämpää huomaamattani illalla, kun on niin tokkurainen olo?

Siinä ensi sekuntien tuntemukset aamulla. Yöunet jäivät liian lyhyiksi (5 tuntia), kun unohduin (ei tuntunut yhtään väsyttävän) tänne joten luulen, että siksi olin nii tokkurainen vielä pari tuntia työmaallakin. Pitää yrittää tänään mennä aikasemmin nukkumaan. Ei se mitään, mutta tämä kissanpaskan maku suussa on jotain järkyttävää. Olen herännyt yli kuusi tuntia sitten, käynyt töissä ja syönyt aamupalankin ja aina vaan maistuu. Näillä sivuvaikutuksilla ei todellakaan tule ainakaan käytettyä turhaan. Nukahtaminen kyllä tapahtui nopeasti.

Minä olen aina ennen ollut suorastaan expertti nukkumaan missä vaan ja milloin vaan, paitsi viimeiset puoli vuotta. Hyvin harvoin oli niin että ei vaan saanut joku yö nukkuttua, mutta yleensä se korjaantui jo seuraavana yönä tai vapaa päivänä. Ensimmäisenä vapaapäivänä saatoin nukkua helposti lähelle puoltapäivää ja sillä melkein olikin sitten univelat taas kuitattu. Nyt nukkumiset on olleet lähinnä heräilevää koiran unta ja olen useana vapaa aamunakin herännyt ja noussut ylös jo aamulla 4-8 välillä. Yöunien pituuden yleensä ollessa n.5-6 tuntia. Päikkärien harrastus riippuu paljolti työpaikasta ja kelistä (jos aurinko paistaa niin päikkärit jää taatusti haaveksi). Ja tietty kissojen ’laidunaikana’ pitää pysytellä hereillä, vaikka ovatkin pihahäkissa. Ettei vaan joku käy kiusaamassa.

Mistä tulikin mieleeni. Jos joku tietää jonkun miehen joka haluaa leikatun mustan uroskissan niin täältä saa ilmaiseksi. Tai jos haluaa kaks mustaa leikattua kissaa niin nartunkin saa, ehkä vielä parempi. Mutta uroskissa tuntuu arvostavan enemmän miehiä. Ja narttun kanssa tulisin ehkä vielä toimeen, koiran lisäksi, jotka ovat hyvät ystävykset. Mutta uroskissan kanssa alkaa olla vaihtoehdot vähissä. Eromme jälkeen käytös on ollut hermoja raastava. Yhteyttä voi ottaa sähköpostin (rswolf69(a)gmail(piste)com) tai blogin kautta. Mittani alkaa olla ylitse vuotava. Ja tämän voisi joku ystävällinen sielu vaikka pistää facebookkiin levitykseen. Annan sille elinaikaa täällä tämän kuun loppuun sitten tulee noutaja tavalla tai toisella. Minä en enää jaksa. Vaikka lemmikki otetaan sen loppuelämäksi, niin minä en alunperin ollut kissoja ottamassa ja mies halua niitä ottaa uuteen elämäänsä. Niin nyt ovat vaihtoehdot hyvin vähissä.