Jiihaa. Kävin viimeviikon torstaina lääkärin kehoituksesta työterveyshoitajalla. Sillä samalla hoitajalla josta olen kirjoittanut (http://susinoita.vuodatus.net/lue/2010/03/tyoterveyshuolto). Ja kuinka ollakaan taas tuli paasauta laihduttamisesta. Ja kuinka voin aamulla käydä koiran kanssa aamulenkillä ja marjassa. Ja kuinka joku oli alkanut ensin kävelemään ja kun se ei ollut riittänyt niin sitten alkanut juoksemaan. Ja laitettaisiinko sinut tämmöiseen laiduttajien kuntokseen tai lomittajien kuntoutukseen. Ei laiteta. Kuntoutusjaksot talvella. Kukas hoitaa koiran ja talon? Ystävät/kaverit...Juu, ei. En todellakaan aijo pyytää ketään hoitamaan työpäivänsä lisäksi omakotitalon lämmitystä ja jättää koiraa päiväkausiksi yksin. Sain ajan työterveyslääkärille kuitenkin. Tuli vaan tunne, että laihduta, ole laiha ja koko elämä paranee. Tulipahan tunne, että anteeks ku oon olemassa. Että mä voin inhota sitä hoitajaa. Sen teennäistä pirteyttä ja YÄK! No, eipä sen niin väliä. Pitipähän saada taas purkautua. Anteeks.

Kun se tajusi, etten ole ollut saikulla vielä kuukauttakaan oli sen oloinen että sekin oli väärin että tulin edes koko työterveyshoitajalle. Sitten kun vielä ilmeni, että päivystävänlääkärin saikku loppui niin että siihen olisi jäänyt päivä väliä, ennenkuin se työterveyslääkärin vastaanotto olisi ollut (siihen saikkun ei saisi tulla siis katkosta) meinasi tämä tehdä asiasta kauhean vaikean ratkaista. Olis pitäny käydä sen yhden päivän takia jollain muulla siinä välissä. Lopulta minä kysyin, että eikö se olis kaikkein helpointa jos se päivystävä lääkäri kirjoittais yhden päivän pitemmän siitä sairaslomasta niin silloin siihen ei tulis katkosta, eikä tarttis niin kauheesti säätää. ”Sinapä sen sanoit” oli iloinen kommentti. En kuulema ollut ihan lamaantunut kun Me tämän asian näin hienosti ratkaisimme. Hohoijaa.