Toivotan näin jälkikäteen kaikille lukijoilleni hyvät joulut, uuden vuoden kuin loppiaisenkin. Ja kiitän toivotuksista !!!

Onnistuin skippaaman nuo kaikki, melkein. Kävin ostamassa noin kuukauden ruuat jo marraskuussa. Muutama joululahja ja-tervehdys tuli vaihdettua ja uuden vuoden pauketta nyt ei mitenkään pääse vaan karkuun. Yhtäkään joululaulua en kuullut. Jouluruokia tuli, vaikka en yhtään ostanut enkä tehnyt (TÖÖT !!! Tein riisipuuron). Ystävillä tuntui jokaisella tulleen ruuan suhteen lievää arviointivirhettä ja jos jossain poikkesin kylässä lähdin sieltä yleensä ruokakassin kanssa pois. Joten olimme Kauhun kanssa hyvissä ruuissa joulunpyhät ja uuden vuoden. Mistä johtuen Kauhu on kadottanut vyötärönsä !!! (Minun vyötäröstä ei puhuta, koska se on kadonnut jo 30 vuotta sitten, vain joskus käynyt kylässä kadotakseen taas johonkin.:D)

Mikä sitten aiheutti moisen skippauksen? Suurimmalta osin omasta tahdostani, koska viime joululta muistot eivät oikein nauratta, halusin vain sivuuttaa joulun pian. Joten kun sain hiukan itse vaikuttaa työlistaan kävin varaamassa itselleni kaikki pyhät ja aatot töitä jo marraskuussa. Olin toki pyytänyt jokun päivän (varsinkin talojen välissä pyykkipäivän pariin kertaan) vapaaksikin, mutta eihän se tietenkään mennyt niin hyvin. Oikeastaan ainut ns. tärkeä vapaapäivä lähti heti alkuun. Sitten vietiin vielä kaksi vapaata listamuutosten takia. Joten kun menini 29.11.2013 töihin lopetin rumpan eilen 8.1.2014 tässä välissä 2x2vp ja 1x3vp. Oli oikeastaan jotenkin huippua, kun kuun alussa johtava soitti ja kysyi jaksanko tehdä 23. töitä, kun (joka sen piti tehdä) työkaverin pitäis päästä sinä päivänä lähtee jo reissuun ja kun ei oo ketään muuta ja kun ei ole kuin yks päivä... Mistä minä voin alkukuusta tietää jaksamistani loppukuusta...? Se siitäkin pyykinpesupäivästä talojen välissä.

Voin sanoa että olin välillä vähän liiankin väsynyt (verenpaineet siitä johtuen tais olla pilvissä). Esim. olikohan tapanina juurikin, kun aamulla sängystä noustessa olo oli kuin olisi ollut parin promillen humalassa. Jouduin vielä käymään aamulla tankilla ennen töihin menoa ja kiitin luojaani ettei kukaan ollut näkemässä, kun autosta kiinni pitäen kiersin tankkaamaan. Olis varmaan soittanu poliisit! Navetassa piti todella keskittyä, ettei ollut turvallaan siellä lehmän mahan alla. Hetken, vain pienen hetken, mietin, että hälyytänkö talon isännän itselleni kaveriks, mutta sisu ei antanut periks. Päivällä, kun otti parin tunnin tirsat niin olo oli jo iltapäivällä ihan toinen. Kyllä sen huomasi jo itsestään viimesinä päivinä, että nyt mennään jo pelkällä sisulla. Tuli senverran kirottua lehmille. Ja tuntui ettei mikään uni enää riittänyt. No, tulipahan tehtyä. Mutta ei enää tuollaista rumbaa (ennen seuraaavaa kertaa).

Oli se tässä syksyn ja alkutalven (minkä talven?) aikana jännä huomata, että mulla ja P:llä oli työlistat jo alkuunsa suunniteltu ylitunneille (mulla esim.140 → 147 ja 133 → 149) ja osa porukasta valittaa, kun ei ole töitä. Oltiin jo P:n kanssa sitä mieltä, että seuraava joka valittaa ettei ole töitä saa mustat silmät (minä lyön toisen ja P toisen). Nytkin kun tuli uudet listat ja mun piti pitää tammi-helmikuun vaihteessa pois loppuja vuosilomiani niin sainkin huomata, että lista oli jo täynnä. No siirretään sitten kuukaudella tai jotain. Samoin P:n lista on täynnä. Ja hän odottaa koska pääsee leikkaukseen. Joten, voi kjiesus ku se aika tulee, niin sinä onkin johtavalla suunnittelu kuka ne työt sitten tekee...ne joiden listat on tyhjiä. Mulla on loppukuusta joku ihme ’stressin hallinta’-koulutus. Se on joku pilottihanke. Meitä lähtee sinne 3 henkeä. Ja huvittavinta tässä on vähän se että ne kaks muuta on välillä juurikin naukunut ettei ole töitä. Ja näistä toinen on sellainen hermokimppu ja ’oikeudessa tavataan’. Ja töissä sille saa sanoo samat työohjeet moneen kertaan. Ja toinen kyttää miten ihmiset ulkoiluttaa lehmiään kesällä. Voi perseensuti. Noiden kanssa tulee siellä sressi vähemmästäkin. Ja nyt, kun vielä saisin ex-Mieheltä vastauksen siihen, että voiko hän huolehtia Kauhun ja talon niinä kahtena päivänä ja yönä jotka minulla menee siellä koulutuksessa, vai alanko etsimään hoitajaa muualta.

Tämän työputken aikana on tullut useimman kerran huomattua, että kyllä se vaan tuo Kauhu on viisas karvaperse. Ja hellyttävä. Kyllä se sai useimpana aamuna hymyn huulille, vaikka väsyttikin nousta ylös. Miettikää nyt itse: Heräätte nukkuen kyljellään ja tunnette että joku nukkuu ihan mahassa ja rinnoissa kiinni. Avatte silmänne ja katsotte alas niin rintojenne alta pilkistää koiran kuono ja silmät. Ja sitten tulee pehmeä kieli nuolaisemaan varovasti nenänpäätänne, kuin sanoen: Huomenta rakas. Näissä olosuhteissa yksi ihanammista aamuheräämisistä. Oli pakko varastaa viis minuttia ja nauttia olosta. Tänä aamuna taas Kauhu kävi herättämässä vähän ennen kuutta ja kun sanoin: Nukutaan vielä mammalla on vapaapäivä. Kauhu tuli ihan viereen maata, laittoi päänsä omalle tyynylleen ja huokaisi syvään, kun sanoen: Vihdoinkin. Väkisinkin hiukan hymyilytti.

Huomasin, jos tahtoo ja viitsii ajatella, ei todellakaan tarvitse kuukauteen käydä kaupassa tai muutenkaan ihmisten ilmoilla. Pienellä suunnitelulla suurinpiirtein jo tietää paljonko ruokaa kuluu kuukaudessa (myös koiralta) ja se voi varata pakastimeen ja kuiva-aineet kaappiin (meni hiukan huti, kun sain tarjouksen muutaman kerran pikaruokaa kotiin kuljetettuna saunanlämmittäjältä, ex-Mieheltä, kiitos hänelle). Puita varasin sisälle kuivamaan eteiseen, että niitäkin tarvitsi hakea lisää vain muutaman kerran (onneksi ei ollut pakkasia). Ainut jonka takia tarvitsin oikeasti käydä ihmisten ilmoilla kerran oli tankkaus. Polttoaineautomaatti, josta yleensä tankkaa oli epäkunnossa, joten kävin huoltamolla varmuuden vakuudeksi, kun polttoaine oli jo TODELLA vähissä (ajokilometriä 5). Oli hiukan exreemi työaamu, kun automaatilta lähtiessä auto ilmoittaa ajettaviksi kilometreiksi 60 ja edestakainen matka oli juuri sen 60km. Joten se hillitsi kyllä hyvin kaasujalkaa sinä aamuna, vaikka myöhästynkin töistä, vähän.:) Olin aika epäsosiaalinen olento koko kuukauden. Kävin parilla ihmisellä tosin kylässä, mutta kotona ollessa pidin oven lukossa ja puhelimen äänettömällä. En vaan oikein halunnut nähdä ketään. Ja yritin levätä.

Nyt taitaa olla aika taas laittaa hellaan tulet ja miettiä pitäiskö sitä tänään pistää mahaansa muutakin kuin kahvia, aamupala ja valkoviiniä (rentoutusta varten). Huomenna ampaisen jo aamusta käymään Keskisellä ja aijon olla takaisin jo puolen päivän aikaan. Näin vältyn ruuhkalta.