Ennekuin päästiin lähtemään talolle, niin käytiin 'metsästämässä' naapurilla hoidossa olevaa koiraa, kun se oli kammennut itsensä aidan yli, vaikkei olekaan kuin sellainen lyhytjalkainen malli. Lumi oli noussut niin korkealle, että pienellä punnertamisella oli päässyt kuulema näppärästi yli, Mies oli nähnyt tupakilla ollessaan. Napattiin Kauhu hihnaan ja lähdettiin sanomaan että heidän 'Moppi' on karannut. Moppi ja Kauhu ovat ihan kavereita keskenään. Siellähän se rämpi hangessa, takamaastossa pääsemättä oikein mihinkään. Ja sitten lopulta Mies kahlasi perään ja hätisteli karkulaisen takaportista takaisin. Iski kuulema 'narunpäässä olo'-tuomio siihen asti, että lumet sulaa. Vaikka Mies sanoi kyllä, että kannattais varmaan kiertää aita ja polkea lumet aidan vierestä alas niin se ei enää pääsisi. Mopin kaverina on siellä myös 'Viti', mutta se on vielä pienempi. Sellainen ärsyttävä räksyttävä valkoinen karvapallo.
Eihän se Kauhun 'häkitys' onnistunut . Reikä kopista tarhaan oli ihan liian pieni ja ovi oli jumiutunut lumen takia kun aukesi sisään päin. No, Kauhu oli sitten taas juoksunarussa ja kiersi ketjun takatassunsa ympärille. Joten se tiesi sitä, että koppiin ja lenkillä pääsi käymään, mutta ei paljon pällistelemään, että mitä pihassa tapahtuu. Mitä nyt ikkunasta ulos näki jos seisoi takatassuillaan.
Mies teki kotona jo Guinness-kakun jonka sitten vai ja viimeisteli siellä. Ja hyväksi se sielläkin haukuttiin.
Siellä oli Talon vanha lomittaja (karja on hävitetty jo aikaa sitten) käymässä ja kuinka ollakaan puheet kääntyivät lomituksiin. Puhuttiin tapauksina (nimiä ja taloja mainitsematta). Eipä ole asiat oikeastaan vuosien varrella miksikään muuttuneet. Välillä ihan piti ihmetellä, että miten sitä kaikesta aina selvittiin ja selvitään. Lomittajan paras apu on ehdottomasti kekseliäisyys, kyky ajatella ja soveltaa.
Appi paistoi voissa kahdella pannulla pieniä muikkuja. Olin ne sillen aika suorasukaisesti pyytänyt. Naureskelin, että lääkäri käski syömään kalaa. Se kyllä tuskin ihan tässä muodossa sitä tarkoitti, mutta kala kuin kala. Hyviä ne olikin taas pitkästä aikaa. Ahneuksissani poltin sitten suunikin. Ja kyllä niitä tulikin syötyä.
Rantasaunalla oli mukavan lämmintä, kun kaasulämmitin oli käyty laittamassa jo aamusta päälle. Kiitos Apelle siitäkin. Meillä lähti Kauhun kanssa taju hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Mies valvoi ja nautiskeli lasillisen viskiä (ei ollut kuulema oikein viski maistunut, vanha siitäkin on varmaan tulossa)
Lauantaina herättiin jo seitsemän jälkeen. Tai oikeastaan Kauhu herätti ja päätettiin sitten vaan nousta ja lähteä talolle.
Päivällä käytiin Anopin kaa kattomassa Veikko Huovisen kirjaan perustuva elokuva Havukka-ahon ajattelija. Epäilin ensin etten välttämättä pitäisi siitä, mutta oli se yllättävä paljon parempi kuin oletinkaan. Kirjana se on jotenkin pitkäveteinen ja rasittava.
Iltapäivällä nousi sumu. Ja se haittasi kotiin ajoa jonkun verran illalla, kun lähtökin venähti siinä herkullisia lättyjä mutustellessa. Tultiin pois sitten kahdella autolla, kun miehenkin auto oli saatu taas toimimaan. Autoni oikea etukolasuojakaari oli irronnut ja se hankasi nyt sitten eturenkaaseen kokoajan, eikä vaan ajottain montuissa niinkuin aluksi. Pysähdyttiin laittaamaan se kohta alkumatkasta jotenkuten paikalleen, että päästiin jatkamaan matkaa kotiin. Ajettiin sumun ja ajoittaisen sateen takia 70km/h ja puhuttiin koko matka puhelimessa keskenämme, kun kumpikin oli ihan väsyksissä, ettei nukahdeta rattiin. 
Käännyin kotipihaan ja...VOI PERKELE!!! Lumi/jää tiellä oli pehmentynyt niin, että auto upposi lumeen ja jäi kiinni. Ei eteen ei taakse. Mieskin yritti ajaa sitä pois, mutta eihän se mihinkään siitä lähtenyt, kun oli kerennyt kaivaa itsensä sen verran syvälle. Olin kuitenkin saanut autoni niin pitkälle, että Miehen auto mahtui omani taakse parkkiin. Kannettiin tärkeimmät tavarat sisälle ja jätettiin autot siihen. Saapahan taas naapurit ihmetellä meidän tekemisiä.