Töihin tuntui ihan kivalta mennä. Kiusottelin nuorta poikamiesisäntää. Puhelin siinä lehmälle, että ”Kyllä se on tuon R se emäntä hommattava, kun nää teidän rinulitkin on ihan miten sattuu ja kierroksilla. Ja tuollakin 'Rouvalla' ihan liian pieniin on tungettu noin uhkeat utareet”. Isäntä vaan nauraskeli hyväntahtoisena mun jutuille. Siellä on ilo olla töissä, kun ilmapiiri on tuollainen rento ja välitön.
Päivällä kokeilin sitten vihdoin viimein Wiin 'North American Hunting Exrava Ganza'-metsästys peliä. Nimi oli jotenkin tuonne päin. Ei oikein meinannut istuallaan tulla yhtään mitään koko pelaamisesta. Varsinkin, kun Mies vielä kommentoi ja arvosteli jokaista liikettä ja tekemistä. No, kun Mies häipyi sitten siitä kauppaan ja apteekkiin, niin... nousin seisomaan ja sitten rupes osumiakin tipahtamaan. En minä osaa ampua istualtaan, kun on oikeita aseita tottunut käsittelemään ja niillä ampunut. Niiden kanssa, kun ei ole tullut moista istuskellen ampumista ja sinnepäin sohottamista tullut harrastettua. Olkapääkin jota rupesi istuessa jomottamaan rentoutui seisoma-asennossa ja kipukin kaikkosi. Siinä se sitten päivä katosikin johonkin. Alunperin piti vaan käydä ns. puntarissa. Edellisestä Wiillä leikimisestä onkin vierähtänyt aikaa rapiat puoli vuotta. Ei ole joko ollut aikaa tai koko masina edes kotona. Vois pian taas kokeilla tuolla tasapainolaudalla leikkiä muutenkin kuin vain punnita itseensä. Positiivista kuitenkin, että paino oli pudonnut sinä aikana 1½ kg. Miehellä oli käynyt vähän toisin.
Illalla toin tullessani ternimaitoa, kun jää ylimääräistä. Uhkasivat heittää pois, niin pyysin lupaa tuoda sen parempaan talteen. Tuolla se nyt on ulkona jäähtymässä ja huomenna päivällä pullotan sen ja pistän pakkaseen. Tein itselle pienen uunijuusto, Mies kun ei siitä välitä. Ei ymmärrä hyvän päälle...
Soitin isällekin ja juteltiin pitkään puhelimessa. Ikävä, mutta samalla kuulema myös helpottunutkin olo. Kerroin isälle, että mun rannekello oli pysähtynyt äitin kuolinyönä klo 23:27. Kuolin ajaksihan ilmoitettiin klo 01:00. Luulen, että äiti kuoli oikeasti tuolloin kun tuo mun kello pysähtyi. (Kelloon ostettu viime kesänä uusi patteri) Isäkin oli nähnyt unta äitistä, vaikka ei ollut muulloin koko sairastelun aikana nähnyt.  Mystistä. Ehkä hän näin kävi meidät silloin hyvästelemässä. Hautajaset on vasta 15.5. Ei olleet saaneet pitopaikka aiemmin. On kuulema tunkua ja vappukin sotkee järjestelyjä. No, eipähän ole niiden Miehen veljen häiden kanssa samana päivänä. Häät viikkoo aikasemmin.
Mies teki ruuan ja pelaa taas vaihteeksi netissä Red Orgestran-sotapeliä. Lämmitin takkaa, kun päivällä paleli niin vietävästi yhdessä vaiheessa.
Mutta nyt nukkumaan ja näkemään unta vaikka rantaleijonista.