Huh huh! Tuntuu, että vauvailua tuli tämmöiselle maholle tammalle taas vähäksi aikaa ihan silleen riittävästi. Lauantai meni vauhdikkaasti. Hautajaisiin en sitten mennyt, koska siellä oli jo meidän työporukalta edustajia varmaan ihan tarpeeksi, mutta sytytin hautajaisten alun aikaan kynttilän takan ottalle ja sammutin sen vasta, kun lähdin sinne vauvakutsuille. 'Lasten' ruuatkin jäi vielä jälkikypsymään uuniin kun lähdin. Sain käytyä kaupassa hakemassa lahjan ja tarjottavat. Toiset toivat itsetehtyjä juttuja niin, että rupesi oma osuus hävettämään. Tarjottavat oli nyyttärityyliin. Talon sain lämmitettyä ja työkampeet pestyä. Kortin väsäsin vauvakutsuille ja toisen kortin kastajaisiin sitten vauvakutsujen jälkeen. Tein niitä itseasiassa kolme (sai Mies sitten valita mieluisimman) ja kello oli puoli kaksi yöllä, kun lopulta kömmin sänkyyn nukkumaan.
Vauvakutsut olivatkin mulle aivan outo tilaisuus. En ole koskaan ennen ollut, mutta hauskaa oli. Olin ainut jolla ei ole minkään laista kokemusta minkäänlaisista vauvoista. Itseasiassa pelkään niitä melkein kuollakseni. Kiitos äitini joka kun mentiin naapuriin vauvaa katsomaan, ollessani pikkutyttö, koko kävelymatkan (n. 1km) hoki etten saa koskea vauvaan. En sitten ole koskenut vauvaan, en silloin enkä sen jälkeen. Tai on mulle kerran vauva lyöty syliin n. 20 vuotta sitten ja olin aivan kauhuissani.
Mutta siis niistä kutsuista. Sen lisäksi että ruokaa oli ja se oli herkullista, arvailtiin vaipoissa olevia 'tuotoksia' ja pilttipurkien sisältöjä, jokainen osallistuja kirjoitti vihkoon johon sai arvata vauvan tulevaa sukupuolta, pituutta ja painoa sekä antaa nimiehdotuksia ja neuvoja elämään vauvan kanssa. Olin siis ainut täysummikko siellä äitien ammattilaisten joukossa. Annappa siinä sitten neuvoja...sovelletaan ja otetaan maalaisjärki avuksi. Vertasin koiran ja lasten kasvatusta sanoen; että lempeästi, mutta päättäväisesti. Ja muistaisivat ottaa joskus aikaa vain itselleen yhdessä ja vauva jollekin sillon tällöin hoitoon. Ei ne kai ihan metsään menneet. Sivullisenhan on niin hyvä neuvoa.
Sunnuntaiaamuna piti oikein Kauhua töniä pystyyn sängyn vierestä. Sen ilme oli seitsemän aikaan aamulla ihan sen näköinen etten voi olla tosissani, että herään vapaa aamuna niin aikaisin. Ei sillä etteikö olisi ollut ihanaa jatkaa unia, mutta noustava oli. 'Lapsille' ruuat ja ulkoilutus, kamat niskaan, eväät, käsityö ja parempi pusero kassiin, ovi lukkoon, Kauhun hoitajalle avain kätkölle ja menoksi. Söin aamupalan ajaessa Anoppilaan ja vaihdoin sitten perillä paremman puseron päälleni.
Sieltä sitten jatkettiin Anopin ja Apen kaa ristiäisiin missä Mies toimi sylikummina. Mies valitteli, että kädet puutui. Jännitti. Vauvasta tuli Aino Eveliina (kirjoitin ensin vaivasta). Ihmeen rattoisasti matka meni, kun neuloin koko matkan. Vaikka aikaa matkaan meni 3½ suuntaansa. Sitten taas Anoppilasta illalla kotiin ajo. Melkein keskustassa juoksi kettu tien yli. Kotona oltiin yhdeksän jälkeen jo. Ajattelin kyllä, että olis saattanut mennä myöhäsemmäksikin. Kauhu ei tiennyt oikein miten päin olisi ollut kun palasimme kotiin. Kotiin on melkein aina mukava tulla.