Vihdoin koitti se aamu, olin lähdössä viikonlopuksi ’hermolomalle’. Pakkaaminen vaan piti suorittaa hiukan ovelasti, koska Kauhu oli jäämässä Miehelle viikonloppuhoitoon. (Taas oli Miehelle tulossa hyvä syy ryypätä, kun ’ei pääse mihinkään, ku on kotiarestissa elukoiden takia’.) Pistin koiran välillä ulos ja sen jälkeen pakkasin reppua. Ja sitten yhdessä välissä kannoin ulkoeteiseen koiran ollessa ulkokeikalla tietsikkarepun ja kenkäkassin. Sitten kun tiesin ettei Miehellä enää ollut montaa tuntia töitä, otin Kauhun sisälle ja lähdin vähäelkeisesti.

Ensimmäiseksi oli käytävä tankilla juottamassa Uzi ja sitten vasta suuntasin nokkani kohti Miehen kotitaloa. :)

Kävin Miehen Veljen vaimolla kahvilla ohi kulkiessa. Puhuttiin niitä näitä. Näin samalla Taaperonkin. Nähnyt sen viimeks viikko ennenku Mies ilmotti haluavansa erota. Ei yli puolivuotta sitten. Oli hiukan kasvanut ja konttasi menemään niin ettei meinannut äitinsä perässä pysyä. Sain kutsun käydä toistekin. :) Mukavaa ettei ne välit eron myötä katkenneet ainakaan täysin. Niin vain tuppaantuu hyvin usein käymään. Ja yleensä sitten saa kuulla olevansa täyspaskiainen tai jotain muuta yhtä mukavaa. Ja jollain konstin kaikki onkin sitten mun syytä. Kokemusta on jo siitäkin.

Sieltä matka jatkui vielä pari tuntia. Ja koska navikan laturi on rikki, enkä ole ainakaan toistaiseksi hommata uutta, ajelin pelkkien netistä tulostettujen karttojen, ohjeiden ja muistin varassa. Hetken olin epävarma, että olinko ajanut jo sen tienhaaran ohi mistä piti kääntyä. Vaan enpäs ollutkaan. Määränpääni oli siitä hauska, että edellisen kerran kun kävin siellä ja ajoin navigaattorin mukaan se väitti minun olevan perillä jo kymmenkunta kilometriä ennen määränpäätäni.

Perillä odotti minua odotti talo, melkein, kauniin lumpeenkukkaisen lammen rannalla. Ja Isotäti miehensä kanssa. Isotädin tyttären tytär Saaga oli myös siellä käymässä yhtä aikaa. Ja tietysti Timothy. Vanha koira herra. Oli ihana olla kun ei tarvinnut olla koko ajan menossa johonkin, vaan sai viettää vaan ns. rentoa viikonloppua. Ei tarvinnut särmätä, joten hellemekko joka toimi myös yöpaidan virkaa oli pääasiallisin vaatetus. Ei kiire minnekään, paitsi uimaan :). Saaga oli varsinainen vesipeto jolle 1½ tunnin lammessa pulikointi oli herkkua. Saivat minutkin houkuteltua ihan naku-uinnille, kun oli aamuhässäkässä ottanut väärän uikkarin mukaan :D. Vesi oli todella lämmintä. Sunnuntaina jopa +23 asteista. Sunnuntaina en uinut, koska piti ajaa takaisin kotiin ja pelkäsin, että alkaisi pian nukuttaa kotimatkalla.

En muista koska olisin syönyt niin paljon, kuin siellä ollessa. Kotona ollessa tulee yleensä syötyä aamukahvin kanssa joku sämpylä ja seuraavan kerran havahdun siihen, että pitäiskö sitä jotain syödä, niin joskus iltapäivällä myöhään tai illalla. Ja joskus päivän ruoka on jäänyt siihen aamupalaa. Itselleen pelkästään on todella tympeää laittaa ruokaa. Mutta takaisin siihen Parantolan tarjontaan. Sain maistaa ensimmäisen kerran eläissäni hevosta. Kulmapaistista oli tehty pihviä. Pidin todella mausta. Jos sitä pitäisi jotenkin kuvailla se oli vähän niinkuin voimakas naudanmaku jossa maistui aavistus maksaa. (Tämä oli vähän niinkuin tyyliin viininmaistajaiskuvaus; hikinen satula, viipyilevä jälkimaku jne. :)) Olin aivan ähkyssä. Jos olisin ollut kovin pitkään olisn varmaan paisunut kuin pullataikina. Oli mustikkapiirakkaa kahvin kanssa ja lättyjä iltapalaks. Noin vähän osviittaa antaakseni.

Paluumatka menikin rattoisasti puhelimessa puhuessa. Oli pari ohjastajaa ravureineen törmännyt karhuun metsätiellä lenkillään. Olivat onneksi huomanneet karhun ajoissa ja saaneet hevoset ympäri sen verran kaukana karhusta ettei se ollut hyökännyt.

Aloitin paluumatkan auringonpaisteessa, mutta kun otin reppua autosta päähäni putosi hervottoman kokoinen pisara taivaalta, sitten toinen ja sitten tuli kiire sisälle. Tosi se ei ollut kuin sellainen rivaisu joka ei edes maata kastellut. Ilma oli todella lääsy, mutta ei se kuitenkaan saanut siitä ukkostakaan kehitettyä.

Mies otti viikonlopun aikana yhteyttä Kauhun tiimoilta. Soitto iltapäivällä:”Onks täällä jossain ruuat valmiina Kauhulle...” Tekstiviesti illalla: ”Käytiin oluella Kauhun kaa...” Soitto seuraavana päivänä: ”Me ollaan nyt Kauhun kaa täällä....” Ja kun ajelin kotiin tekstiviesti: ”Koska oot tulossa?” Onhan se hyvä että Äiti tietää missä Laps menee. Vähän alkoi jo naurattaa. Illalla sain vielä kuulla, että joku olisi halunnut Kauhun isäksi koiransa pennuille. Mies oli vaan sanonut ettei ole hänen koiransa. Olis ollu sekarotuinen narttu. Ja Mies tietää meikäläisen kriteerit. Sitä paitsi Kauhulla on senverran vikaa lonkissa, ettei siitä ole oikein siitoskoiraksi. Joten ei kiitos. Ehkä yhdet pennut voisin jonkun todella terveen nartun kaa teettää, jos saisin itselle yhden pennun, mutta ei enempää.