Viime viikko taas hujahti siinä työn sivussa, että huis vaan. Alkupäivät meni vähän ensin ihmetellessä, kun ei tuolla ’omassa karjassa’ ole taas ollut sitten huhtikuun jälkeen.

Maanantaina ensimmäinen ihmetyksen aihe oli, miksi eräs lehmä oli pistetty umpeen, vaikka vastahan minä sen juuri ennen äitiyslomituksen loppua siemennyttin. Miten ne sen nyt oli umpeen laittaneet? Kävin oikein siemennytkirjasta katsomassa, että juu-u, huhtikuussa on kravattisonni käynyt ja vassun pitäisi syntyä vasta tammikuussa. Iltapäivällä sitten, kun isännän ensimmäisen kerran näin, otin asian oitis puheeksi. Oli ihmetys suuri, kun näytin navettapäivyristä, että tuossa seisoo, että tuollon on semmari käynyt ja vielä kaivoin siemennyskansiostakin esille, että varmasti on asia moneen kertaa tarkistettu. He (isäntäväki) olivat vaan katsoneet VANHASTA tarkkailulapusta, että pitää heinäkuun loppuun mennessä pistää umpeen. Ei ollut tullut mieleenkään tarkistaa asiaa. Olivat vaan ihmetelleet kun ei ollut meinannut lakata lypsämästä ja oli vuotanut allensa. Lehmä oli viikko sitten lypsetty viimeks. Onneks oli herkkä että vuoti. Ei ollut soluja. Ruokaa taas tarjolle ja takaisin lypsyyn. Ensimmäinen tyhjäys vasikoille ja sitten tankkiin kun päästiin taas 2x pv lypsyyn. Kyllä siinä isäntäväkeä harmitti. Mutta paljonko olis harmittanutkaan jos olis ollu joku joka ei olisi asiasta mitään puhunut, vaikka olisi huomannutkin. (Niitäkin on, ikävä kyllä.)

Jostain syystä mulla ja yhdellä lehmällä oli ns. hiekkaa haaroissa. Lehmä on aika matala ja isot utareet. Hyvä, että koneen saa kunnolla alle, meinas letkut mennä luttuun välillä. Että sinne alle oli mentävä jos mielii koneen kiinni saada. Eli ensimmäinen lypsy meni ihan ok, mutta illalla tuli takasorkasta. Potku ei onneksi osunut muuten kuin hipaisten. Kohteena otsa ja nenä. Naarmu tuli mutta ei sen pahempaa. Mutta siihen loppui minun luottamus siihen eläimeen. Potkurautaa se ei sietänyt lainkaan. Mikäpä neuvoksi? Köysi etujalkojen takaa mahan ympäri ja napakka kiristys. Ei tarvinnut kapulalla kiristää kuin ensimmäisellä kertaa kun muisti pitää ne sorkat lattiassa kiinni. Jos olisin silloin potkun tullessa ollut siinä asennossa missä yleensä ihmiset lypsää olis voinut tulla huomattavasti pahempaa jälkeä. 

Oli mulla siellä hauskaakin pikkuvassun kustannuksella, jos siitä oli oma harminsakin. Se kun sai olla siellä navetassa ihan irrallaan. Se kulki emänsä mukana laitumella ja veti rallia välillä ympäri navettaa. Ja kun ovet oli ulos auki, se kävi välillä yksin kääntymässä laitumella ja hiehotarhassa ja sitten takaisin taas kahtasataa. Varsinkin viikonloppuna, kun lehmät oli sisällä (isäntäväki reisussa). Laitumella sillä oli monta tätiä ja mammaa huolehtimassa siitä, kun taas se puolestaan piti huolen että mammoilla riitti sorkissa vauhtia. Kuriton kakara juoksi välillä laitumelle niin lujaa, että mammojenkin piti pistää juoksuksi. Navettan kun tuli se usein veteli sikeitä koko iltatöiden ajan, mitä nyt kävi välillä jonkun maitobaarissa ryypyllä. Lypsäjän harmiksi se saattoi käydä kenen vaan tissillä. Lisäksi ensin ihmettelin miksi rehupaalit, joista oli jäänyt osa jäljelle oli seuraavan kerran kun tuli töihin kumossa. Kun toisissa taloissa ne pysyi pystyssä. Kakara mokoma. Sen oli täytynyt puskea ne nurin. Ei oikein tiennyt olisi kironnut vai nauranut. Lisäksi yleensä kaikki työkalut oli nurin, jos niitä ei muistanut sioittaa johonki nurkkaan tai välivaraston puolelle. 

Paarmoja oli enemmän kuin tarpeeksi. Yhtenä päivänä tein tyhmyyden että siirsin rehun paalista navettaan vasta iltapäivällä. Ja pitää sanoa että jos joku olisi nähnyt sen itsensä hakkaamisen ja päänravistelun mitä ehdin sen rehun ajamisen aikana tekemän paarmojen takia, olisi varmaan kuvitellut minun tulleen hulluksi. Sen jälkeen ajoin sen päivän rehut sisälle aamulla. Ei ollut läheskään niin kuuma. Ja mikä parasta, paarmoja ei ollut kuin muutama. Ne mokomat purivat jopa lypsyhanskojen läpi!!!

Taas kävin isännälle hakemassa maatalouskaupasta tavaraa. Toin merkintäväriä ja yhdelle lehmälle linimenttia utareeseen. Ei löytynyt lehmille tarkoitettua. Joten otin sitten hevosten vähän vastaavaa. Joka muuten osoittautui todelliseksi löydöksi. Ainakin minun mielestä. Rupesi menaan eräskin utare pehmenemään. Olisin tuonut tiissirasvaakin, mutta sitä onneksi löysin ja sain rasvata pariin otteeseen kuivia tissejä.

Lääkelehmällä yht’ äkkiä yksi neljännes meni kivikovaksi ja sen koko maito määrä putosi alle neljännekseen siitä mitä aiemmin. Lisäksi se oli muutaman päivän hyvin nuuruinen eikä oikein mikään maistunut. Linimentillä sain neljänneksen pehmenemään ja pikkuhiljaa alkoi jo ruokakin taas maistua. Ja maitomääräkin kohosi. Sillä oli antibioottituubit koko lomitukseni ajan, viimeistä päivää lukuunottamatta. Isäntä sanoi, että lääkitys on sellainen että sen pitäisi vaikuttaa useimpiin tulehduksiin. Joten ei sitten siihen hätään heti eläinlääkäriä soitettu. Ja näyttihän tuo siitä toipuvan. Jos ei olisi ruennut toipumaan, olisin kyllä soittanut. Mikä lie ollut. En sentään ole eläinlääkäri. Vaikka sille joskus tuntuukin.

Kävi muuten tänään mielenkiintoinen juttu. Kaupoissa, samoihin aikoihin. Väliä kaupoilla yli 80km. Sekä mulla, että P.I.:llä kassalla koneet väitti, että saldoraja/ostoraja ylitetty. Kummankin tilillä oli rahaa ja kummankaan ostoraja ei ylittynyt. Minä kävin hakemassa automaatilta rahat. Mutta kun palasin halusin kokeilla kortilla maksamista vielä kerran. Nyt onnistui. Aikaa toimitusten välillä noin vartti. P.I.oli maksanut sitten luotolla. Mutta oli sitten nostanut automaatista ihan normaalisti. Ja soittanut vielä pankkiin, johon ei ollut tullut edes mitään virheilmoitusta. Minä soitan ja selvitän saman asian huomenissa. Olemme muuten saman pankin asiakkaita. Oliko pankilla juuri silloin esim. sähkökatko tai jotain? Eikö enää voikkaan luottaa siihen että kortit toimii? Pitäisikö sittenkin palata ajassa taaksepäin ja rueta pitämään käteistä mukana? Arvatkaa muuten tuliko siinä kassalla hiki? Ja kun kuitenkin tiesi, että tilillä piti olla rahaa ja ostoraja oli huomattavasti isommalle summalle.