Vihdoin meilläkin saatiin sitten hajonnut ovenkahva vaihdetuksi ehjää. Uusi kahva on kyllä ollut ostettuna jo hetken aikaa, mutta kun se ei itsekseen ole paikalleen hypännyt niin on sitten odottanut sopivaa hetkeä, että joku tarttuu ruuvimeisseliin. Ajattelin jo itte tarttua, mutta en vaan missään välis saanu äntiin. Mies Lupasi ja lupasi. Käski muistuttaa. No, en minä ole tottunut joka tehtävästä sanomaan moneen kertaa enkä näin ollen sitten koskaan muistanut muistuttaa silloin kun esim. kissat olivat pihalla häkissä. Kunnes lopulta tässä mulla paloi pinna jostain syystä vaan pinna ja meinasin häipyä rauhottumaan jonnekin autolla. Mua ei päästetty. Siinä eteisessä Miehelle muristessa välähti ja tokaisin, että vaihda edes tuo ovenkahva. Kissat häkkiin ja ovenkahvat parista ovesta irti. Kesti hetken ennenkuin keksittiin miten niitä saadaan yhdistellyksi ja viriteltyä niin, ettei kissat pääse yläkertaan eikä ulos. Nyt ulkoeteiseen menevä kahva osottaa ylöspäin. Se on senverran jäykkä ettei kissat saa sitä auki vaikka roikkuisivat siinä. Mutta yläkertaan menevästä ovesta eteisen puolelta jätettiin kahva kokonaan pois. Toimii irtokahvalla. Nyt on hyvät. Loppuviimen hommassa ei mennyt kuin vähän rontti vartti.

Kissat sitten pois häkistä. Olin keittiössä tekemässä jotain tiskipöydän ääressä, kun Soturiprinsessa huomasi kahvan puuttumisen. Oli mielenkiintoista seurata sen touhuja. Ensin se istui ja katsoi. Sitten se nousi takajaloilleen katsomaan lähempää, venytti etutassuaan ja yritti kokeilla tassulla. Sitten se katsoi minua ja naukui surkeasti kuin sanoen:”Äiskä tässä on nyt jotain mätää. Tästä puuttuu nyt ilmiselvästi jotain” Ja kokeili taas tassulla. Minä vastasin ” Niin siinä ei ole enää kahvaa, ei ole." Soturiprinsessa näytti järkyttyneeltä katsoessaan minua silmät suurina. ”Miten te saatoitte tehdä tämän meille”.

Muutamana iltana on meidän mentyä nukkumaan kuulunut alakerrasta armoton raapiminen. Ne kun ovat muutaman kerran onnistuneet oven auki saamaan ja livahtamaan yläkertaan.